sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Viikonlopun Lorvailut

Mietin tuossa alkuviikosta, että mitä veisin kummitytölle ensi viikolla. Olen siis menossa pitkän viikonlopun viettoon ja aina yleensä vien tytsylle jotakin. Kävin läpi karkit, lelut, kirjat ja vaatteet kunnes tajusin.. musiikkia! Ränsessa kuuntelee kuulemma paljon musiikkia ja muutama levy lisää on siis täydellinen vaihtoehto. Levykaupasta tarttui siis mukaan Risto Räppääjä ja Ipanapa 3.

En ollutkaat pitkään aikaan käynyt levykaupassa ja taisin vaeltaa melkein tunnin hyllyjen väleissä ja laarien äärellä. Olen niitä ärsyttäviä ihmisiä, jotka kaupassa jäävät lukemaan levyjen kansilehtisiä. Tottahan toki sitä mukaan tarttui sitten muutama lisä omaankin hyllyyn. Minulla oli joskus aikoinaan Olavi Uusivirran Me ei kuolla koskaan -levy ja kävin jopa jossain lähipaikkakunnan pienessä pubissa keikalla.. myöhemmin levy on kai jäänyt pyörimään jonkun ystänä hyllyyn.. matkan varrelle se kuitenkin on jäänyt. Aika pitkä pohjustus sille, miksi jäin pläräämään Uusivirran levyjä.. mutta ostopäätös tuli puhtaasti siitä, että levyllä on omaa nimeäni kantava biisi :) Kiikutin kassalle siis Preeria -levyn. Viime työviikon aikana kysyin aika montakin kertaa itseltäni ”Meniks tää nyt vituiks Jenni..” :)
 Scandinavian Musig Group:in Manner-levyn tilasin ennakkoon ja sen saapumisesta onkin jo hyvä tovi kulunut. Kaikki biisit taitaa jo mennä ulkoa :) Mä vaan niin tykkään!! SMG:n musiikki on aina ollut minulle kesämusiikkia (kenties festarikeikkojen takia) ja sanonmpa vain, että tätä levyä tullaan tänä kesänä kuuntelemaan paljon!
 Tämä viikonloppu on pyhitetty musiikille ja unelle. Parin viime viikon pitkät työpäivät ovat saaneet aikaan kierteen, joka on aiheuttanut hirvittävät univelat.. Parin viime viikonloput juhlahulinat eivät varsinaisesti ole auttaneet asiaa, joten nyt oli pakko levätä. Eilinen päivä meni pienen siivoilun lisäksi mansikoiden, hyvän kirjan (Little Women by Louisa May Alcott), kahvin ja levypinon kanssa. Mansikoiden loputtua jatkan tänään kirjan, kahvin ja uuden levypinon kanssa.. ajattelin myös vakavasti alkaa järjestämään levyhyllyjä uudestaan, mutta.. mikä olisi kiva uusi järjestys??
Nyt taitaa tiskivuori kutsua.. ja sen jälkeen taidan tehdä ruokaa.. viime viikkoina ruokavalioni on koostunut lähinnä leivästä, jogurtista ja myslistä.. hyvää, mutta ei kovin ravitsevaa. Jos sitä siis ainakin tänään söisi oikeaa ruokaa :)

Rentoa sunnuntaita kaikille!

(Kaikki kuvat on googlettamalla haettu)

tiistai 10. toukokuuta 2011

Aurinko, kevät ja kesä..


Kevät meni ohi kohisten ja kesä on alkanut. Ensimmäiset hennot rusketusrajat on hankittu ja kaikkea kivaa puuhailtu. Arkinen aherrus töiden merkeissä on mennyt eteenpäin vinhaa vauhtia ja välillä toivoisin vuorokauteen edes muutamaa lisätuntia.

Pääsäinen meni matkatessa melkein 2000 km.. matka jakautui onneksi osiin ja taittui lentokoneella, bussilla, henkilöautolla ja junalla.. määränpäänä oli Enontekiön Hetta ja harrastuksen parissahan se miniloma sitten hurahti. Päivät olivat täynnä kuorolaulua, ihania ihmisiä ja ruokaa. Onneksi mukaan mahtui myös yksi vapaapäivä, joka käytettiin mm. koiravaljakkoajeluun ja muutenkin ulkoiluun.

Vappu meni vähän niin ja näin.. ihan kivaa joo, mutta ei sitä samaa fiilistä kuin aikaisemmin. Juhlistettiin samalla ystävien uutta asuntoa.. Vappupäivän kylmyys meni kyllä luihin ja ytimiin, mutta sinnillä sitä kävi ylioppilaslakki ulkoiluttamassa.

Nyt taidan mennä vielä nauttimaan auringon säteistä ulos.. sitten pienet päikkärit ja ilta meneekin sitten Euroviisuja jännätessä.. uskon vahvasti, että finaaliin mennään.. mutta sen näkee sitten :)