torstai 28. toukokuuta 2009

"Tuuli hiljaa henkäilee..."

Todella hiljaa henkäilee tuuli joo. Yöllä tuntui välillä, että talosta lähtee katto lentoon.

Käytiin eilen tosiaan kattomassa kabaree "Nuoruustango", jonka oli kirjoittanut Pauli Ylitalo. Oulaisten lukion musiikkiryhmän, Tapani Tiriliän ja Pauli Ylitalon yhteistyö on jo vuosien ajan toiminut erittäin hyvin. Itsekin eilen laskin, että olisinkohan aikoinani ollut kolmessa tai neljässä kabareessa mukana. Olihan se Nuoruustangokin hieno. On se vaan hienoa nähdä kuinka niitä musiikin monitaitajia kasvaa vuosi vuoden jälkeen näinkin pienellä paikkakunnalla.

Taidanpas mennä tekemään ruokaa ja sitten kysymään tarvittaisko juhlien järjestämisessä apua.. makaroonilaatikko uuniin siis.. ja sitten kenties alkomahoolikauppaan.

keskiviikko 27. toukokuuta 2009

mekkoja, kenkiä ja seurapelejä..

Taas vanhempien luona laisissa. Eilen kurvailtiin autolla paikkakunnalle. pohjosen tytsy tuli sunnuntaina vierailulle. Sunnuntai-ilta meni poikien luona vieraillessa ja pelejä pelaillessa.. siis ihan oikeita pelejä :)Kestosuosikki on tietenkin aina Monopoli (kuva). Tällä kertaa ei tavallisella rahalla pelattu, vaan käytössämme oli visat. Jotenkin tuo visan käyttäminen on pelissäkin yhtä hämäävää kuin oikeassakin elämässä. Sitä luulee, että on paljon rahaa ja seuraavaksi onkin vararikossa :)
Mutta kyllähän se Monopoli on aina yhtä hauska :) Aika vierähtää ihan liian nopeasti sitä pelaillessa.. ja aina on pakko ottaa uus matsi :)Toinen sunnuntai-illan ilo oli Totta Puhuen... -peli(kuva). Ideana on siis kokeilla kuinka hyvin ystävät tuntee. Aika hyvin meillä mun mielestä meni. Muutama ihan totaalinen huti tuli, mutta noin ylipäänsä.. ja minkäs sille voi, että "Korkeat korot" voi ymmärtää monella eri tavalla. Pojat oli luullu, että tarkoitetaan lainojen korkoja ja me tytöthän tietenkin ajateltiin kenkien korkoja :) Tuota pitäisi varmaankin pelata joskus toistekin.. peli vaatii vain ilmeisesti parillisen määrän pelaajia.. tai voihan yksi olla aina kierroksella lukija, niin ei tarvitse olla parillinen määrä.

Maanantaina lähdettiin sitten ostamaan mekkoja ylioppilasjuhliin.. ja tokihan se sitten poiki myös kenkien oston :) Kaverin pikkuveli siis saa lakin päähänsä ensi lauantaina ja olen luvannut auttaa juhlien järkkäämisessä, koska kyseessä on vähän niinkuin toinen kotini.. luvassa netistä etsimiäni kuvia löydöistäni.. netistä etsittyjä kuvia sen takia, että oma kamera on Oulussa ja vanhempieni kameraa en onnistunut löytämään.

Elikkäs, kengät(kuva) löytyivät mekon jälkeen. Niitä etsittiin ja oikeastaan ne löytyivät vasta Kempeleestä. Kengät on siis ostettu DinSkosta. Etsin mekon kaveriksi joitakin vähän rokimpia kenkiä ja kyllähän sellaiset sitten löytyivät. Kengät ovat älyttömän tukevat jalassa joten uskompa, että näillä kengillä mennään sitten aamusta iltaan (tai siis varmaankin yöhön/aamuyöhön). Jeps jeps..

Mekosta on löytänyt oikein minkäänlaista kuvaa. Tai siis Merkiltään mekko on Ichi ja kyllähän Ichin omilta sivuilta löytyy sellainen kuva, jonka jo koneelle otin, mutta kuva on kyllä niin kökkölaatuinen, että saa nyt jäädäkin tuonne koneen syövereihin.

Tänään illalla olisi sitten luvassa lukiolaisten perinteinen kabaree. Itsekin muutaman kerran ollut mukana nuissa produktioissa silloin aikoinaan. Ainahan ne oli älyttömän kivoja ja on niitä älyttömän kiva käydä kattomassakin :) Sinne siis pohjosen tytön, varamamman ja vanhan kuorokaverin äipän kanssa :) Nyt syömään ja sitten laittamaan naamaa ja tukkaa tähän päivään. Vaatteetkin vois kai vaihtaa ja sitten pankkiin tilaamaan uutta avainlukulistaa (oon onnistunu hukkaamaan entisen).

lauantai 23. toukokuuta 2009

Lauantain lörpötykset..

Taas Oulussa. Iltapäivällä suuntasin auton nokan kohti kotia ja Kaakkurin Citymarketin kautta saavuin kotiin kantaumusteni kanssa. Olen ehtinyt jo korjailla leikkimökin verhot, kaventaa ompelemani paidan ja siivota ainakin melkein valmiiksi. Pohjoisen tyttö saapuu huomenna ja olen luvannut mennä auton kanssa vastaan, jotta saadaan kaikki tavarat kunnialla perille (kokemuksen äänellä voin sanoa, että tytsyn tavaroisen raahaminen bussilla ei ole paras mahdollinen vaihtoehto :)).

Aamu alkoi aikaisin ja isän kanssa jatkettiin olohuoneen/autotallin/leikkimökin remontointia.. kaikkia siis sekaisin. Pieni vesisade välillä aiheutti pientä päänvaivaa omalle maalaustehtailulle, mutta kyllä se sitten siitä. L laittoi viestiä tunteroinen sitten, että olenko Oulussa ja tehtäisiinkö jotakin, hän kun on yksin kotona.. no.. ikävä kyllä jouduin sanomaan lattian moppauksen ohessa, että en jaksa.. pitkä päivä vaatii veronsa.. olisi ollut niin kiva tehdä jotakin.. joskus toiste sitten!!

Sitten joihinkin muihin aiheisiin. Alexander Rybakin levy tulee myyntiin Suomessa 4. kesäkuuta!! ihan varmasti ostan sen levyn! Olen koko viikon herran viisubiisiä lauleskellut yksikseni ja odotan kyllä innolla minkälaista muu tuotanto on.

Tänään on siivousmusiikkina toiminut Sueden Dog Man Star - levy. Toimii kuin syötävä. Nyt sitten täytyykin siirtyä tv:n ääreen katsomaan Jane Austenin Järki ja tunteet. Olen nähnyt leffan ehkä noin... 10 kertaa, mutta aina sen vain jaksaa katsoa. Viime viikolla katsoin vanhan version.. tai siis sen sarjaversion. Paitsi, että se oli kyllä tällä viikolla kun sen katsoin. Menen päivissä ihan sekaisin. Mutta nyt viinirypäleiden ja kuivan omenasiiderin kanssa elokuvailtaan :) Saas nähdä kuinka kauan jaksan ennenkuin nukahdan :)

torstai 21. toukokuuta 2009

Joku muka hyvä otsikko

Niin se viikko on taas kovasti kääntynyt kohti viikonloppua eikä asiaa auttanut yhtään tällainen keskellä viikkoa oleva pyhäpäivä. Tämä viikko on taas ollut sellaista hulinaa ettei tosikaan.

Maanantaina kävin maalikaupassa ja maalasin koko päivän uusia räystälautoja suorassa auringonpaisteessa. Aurinkorasvani kantoi suojakerrointa 50 (lasten aurinkorasva herkästi palavalle iholleni), mutta enhän toki yksin saanut sitä levitettyä koko selkään ja senpä takia selässäni on abstraktit punaiset alueet. Eli osa selästä paloi aika pahasti, mutta pikkuhiljaa alkaa helpottamaan. Tiistaina lähdin Ouluun. Kävin kirpparilla (josta mukaan tarttui hame, villatakki ja korkokengät yhteishintaan 8,50 €). Kirpparilta lähdin etsimään pöytää ja tuoleja leikkimökkiin, mutta kirpparin jälkeen menin Kodin Ykköseen ja myin sieluni pahoilaiselle.. ostin siis muovisen pöydän ja kaksi muovista tuolia, joissa kaikissa koreilee Mikin ja Minnin kuva. Jepjep.. illan vietin kavereiden kanssa ja vaikka jo keskiviikkona lähdinkin takaisin vanhempieni luo auttamaan pihapiirin kunnostamisessa, niin ehdin ompelemaan verhot leikkimökkiin sekä itselleni uuden paidan (jota täytyy vielä ensi vloppuna hieman pienentää).

Eilinen ilta meni kavereiden kanssa grillatessa ja Monopolia pelaten. Jälleen kerran pelattiin kunnon klassikkoa kun mukana olivat vielä oikeat rahat, markat ja vanhat kadut :) Mutta tulin siihen tulokseen, että raha ei ole tarkoitettu minua varten :) Tai ainakaan en osaa sitä oikein käyttää :) Tänään on sitten sukulaiset käyneet kylässä ja ollaan isän kanssa koottu yksi kirjahylly. Kirjahyllyn kokoaminen ilman ohjeita on muuten järjettömän mukavaa puuhaa. Muutamaan kertaan purettiin ja kasattiin uudestaan, mutta saatiin kuin saatiinkin valmista :)

Ihan kohta alkaa Leijat Helsingin yllä -leffa.. täytyy mennä kattomaan. Päivitän joskus lisää juttua. Huomenna ainakin Ylivieskassa käynti kun auto täytyy käyttää huollossa. Ai niin.. Kävin tiistaina ostamassa QStock-lipun!!! Nyt on sitten molemmille kesän pakkofestareille lippu olemassa ja voinkin aloittaa rahan keräämisen itse festeille :)

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

I'm in love with a fairytale...

Onhan se Alexander Rybak vaan niin ihana! (Kuva).
Voitto meni siis minun kannaltani ihan oikeaan osoitteeseen :) On se hyvä, että ainakin melkein koko muu Eurooppa on kanssani samoilla linjoilla :) Olen koko viime yön ja tämän aamun lauleskellut tuota voittobiisiä. Saapas nähdä kuinka äkkiä porukalla menee tänään hermot jahka pääsen ihmisten ilmoille :) Mutta onnea Norja! Ei kai tässä muuta voi sanoa (olisiko mitenkään mahdollista, että voisin vaikka adoptoida tuon Rybakin pojan :)).

Iloinen yllätys oli Islannin ja Viron menestys! Islannin tyttö lauloi kyllä todella kauniisti ja siinä sen sitten näki, että ei siellä lavalla tarvitse olla mitään ylimääräistä. Kaunis laulaja kauniissa puvussa kauniilla laululla ja mahtavalla äänellä riittää. Islannin tytön ääni on kyllä aivan mahtava kun ajattelee kuinka nuoresta (täyttää tänä vuonna 19) henkilöstä on kyse.

Virolle toivoin menestystä. Semifinaalia katsellessa ei se biisi vielä niin äärimmäisen paljon sykähdyttänyt, mutta jotenkin olen päässyt biisiin paremmin sisälle kun sitä olen muutaman kerran kuunnellut. Olen aina sanonut, että en tykkää jousimusiikista, mutta tämän vuoden Viisujen perusteella minun täytyy kai myöntää, että kyllä se jousimusiikkikin kolahtaa.. ainakin tietyntyylinen :) Ei voi kyllä muuta kuin kehua Vironkin tyttöjä :)

Eilen siis tosiaan kaverin vanhempien luona viisuiltiin muutaman hengen voimin ja noh.. porukka alkoi nuokkumaan jo paljon ennen äänestyksen alkua.. eihän niin saa tehdä! Todennäköisesti katsoin lopun pisteidenjaon ihan yksin kun muut taisivat torkahdella.. saman tien kun kaikki pisteet oli jaettu menivät muut nukkumaan ja minä lähdin hyperaktiivisena ja onnellisena ajamaan kotia kohti. Kotona oli muutaman kerran pakko netistä kuunnella tuo niin ihana voittobiisi ja laulaa mukana ja hyppiä ja pomppia. Hyperaktiivinen olo meni ohitse vasta aamuyön puolella, jolloin sitten pääsin nukkumaan. Mutta tänä aamuna heräsin jälleen hyperaktiivisena ja heti ensimmäisenä aloin hoilottaan Fairytale:a :) Täytyy muuten KS:lle sanoa sen verran, että aika hyvin meidän liputukset meni. Minä liputin Norjaa ja sinä Islantia.. aika hyvinhän se meni.

Suomen sijoituksesta en jaksa edes jauhaa.. Alunperinkin olisin halunnut toisen biisin Suomea edustamaan. En toki olisi toivonut sitä viimeistä sijaa, mutta minkäs sille voi. Itselleni ei kuitenkaan ole enää nykyään niin tärkeää Suomen menestyminen (paitsi tietenkin Ruotsiin verrattuna.. pakollinen maaottelu :) kääntyi tänä vuona Ruotsin hyväksi.. enkä kyllä tykännyt Ruotsinkaan biisistä, joten ihan sama) vaan se, että voittobiisi on oikeasti hyvä eikä maalla ole mitään väliä.

Jepjep. Tässä nyt tämän kerran viisuilut. Iltapäivällä pitäisi mennä tekemään materiaalia ensi viikonlopun Harraste-päivään ja meidän yhdistyksen pöytään. Nyt alan kirjoittamaan eilisen kokouksen pöytäkirjaa.. ja kuuntelen niiiiiin ihanaa Alexanderia :)

lauantai 16. toukokuuta 2009

Laulut on laulettu...

...ainakin tältä keväältä. Kuorominällä alkoi siis tänään hyvin ansaittu kesäloma!

Vuosi on kyllä mennyt harrastuksen parissa ihan hirvittävän nopeasti! On ollut niin kiva laulaa taas tuttujen tyttöjen (ei kun siis naisten) kanssa. Harkat on menny hyvin ja ollaanpas saatu muutamassa konsertissakin laulaa. Tästä on hyvä jatkaa ensi syksynä kohti uusia haasteita! Ainakin yksi vähän suurempi proggis tulossa ja sitä innolla tämän päivän treenien perusteella odotan. Pitäisi vaan alkaa rekrytoimaan lisää laulajia rivistöömme..

Lähden tästä kohta viisuilemaan kaverin kotikotiin. Ei siinä oikein ole mitään mieltä yksin viisuja katsoa.. pitää olla poppoota, jonka kanssa jännittää, että voittaako se Norja nyt sitten. Sitähän minä niin kovasti toivoisin. Kyllä se ihana ja symppis poika sais voittaa.

Palailen taas huomenna jos vain mitenkään ehdin :)

perjantai 15. toukokuuta 2009

Viisuviikko lähenee loppua

Niinpä niin.. elikkäs Euroviisuviikko lähestyy finaaliaan ja eilen olikin sitten toinen semifinaali. Onhan se hieno, että kaikki pohjoismaat pääsivät finaaliin. Täytyy kyllä myöntää, että kyllähän se Norjan poika on oma suosikkini kappaleellaan Fairytale. Nuori poika on kuitenkin itse thenyt biisin ja siitähän minä pisteitä annan.

Ukrainalla taitaa tänä vuonna olla näyttävin lavashow. Ainakin semifinaalien perusteella. En sitten tiedä mitä on odotettavissa isäntämaalta Venäjältä tai suurimmilta rahoittajamailta. Vaikka Ukrainan show onkin mahtipontinen ja "hieno" niin minuun se ei iske. En tiedä miten sitä kuvailisin.. jotenkin se vain on.. ehkä hieman liikaa minun makuuni.

Eilisestä semifinaalista odotin, että Serbia olisi päässyt jatkoon. Biisi oli jotenkin vain niin sympaattinen ja ainakin esiintyjän hiukset kiinnittivät huomion. Ja eikös se niin mennyt, että hiukset ovat vieläpä ihan omat :) Olisin niin toivonut, että pääsevät jatkoon. Omista veikkauksista meni 8 oikein 10. Kreikkalaiset saivatkin jännittää oikein urakalla finaalipaikkaansa, koska Kreikan lippu paljastui vasta viimeisestä kirjekuoresta.. Tai no.. Sakiksella taitaa olla niin hyvä itsetunto, että ei paljon jännittänyt vaan uskoi vahvasti finaalipaikkaan :)

Huomenna kuitenkin täytyy sitten taas liimautua tv:n ääreen kunnon eväiden kanssa ja alkaa jännittämään kuinka Suomelle käy.. ja voittaako Norja. Mielestäni tämä uusi pistesysteemi on parempi kuin aikaisemmin. Tuomarit ovat minun puolestani hyvin tervetulleita vaikuttamaan siihen, kuka viisuvoiton vie.

Kävin eilen ostamassa 4 uutta levyä itselleni. Oikeastaan ostin kaksi levyboxia, joista molemmat sisälsivät kaksi levyä. Toinen boxi oli System of a Down ja toinen Suede.
Yhteenssä siis neljä levyä, jotka olivat seuraavat.

System of a Down - System of a Down (1998)
System of a Down - Steal this Album! (2002)
Suede - Suede (1993)
Suede - dog man star (1994)

Minun ja System of a Downin tie on ollut kivikkoinen ja karikkoinen. Välillä olen heitä vihannut ja pakannut levyt kaapin pohjalle. Sitten olen taas leppynyt ja kaivanut levyt takaisin hyllyyn :) Tällä hetkellä olemme hyvissä väleissä ja sen takia ostinkin boxin. Minulla ei ole ollut mitään vanhempaa tuotantoa hyllyssä ja olenkin varma, että nyt ostamani levyt vain vahvistavat ja vakauttavat ennen niin myrskyisää suhdettamme. Steal This Album!:ia (kuva)kuuntelin eilen muutaman kerran ja niin.. täytyy myöntää, että osa biisestä kolahtaa enemmän kuin mikään uudempi tuotanto. No joo.. aikaisemmasta tuotannosta omistan myös Toxicity:n. Itse asiassa tajusin juuri, että nyt minulla on koko tuotanto kasassa. Ei kai tässä muuta voi sanoa, kuin että onhan se Serj Tankian ihan järjettömän kova tyyppi tekemään lyriikoita! Ainakin kun miettii Systemin aikaisempaa tuotantoa. Jotenkin en kuitenkaan ole koskaan lämmennyt Tankianin soolouralle. En tiedä mistä se johtuu, mutta se ei vain oikein iske.

Tällä hetkellä masiinassa soi PMMP.. sen kanssa minulla on ikuinen rakkaussuhde!! :)Mistä tulikin mieleen, että lippu ensi kesän Ilosaarirockiin on ostettu. Ohjelmakin on julkaistu ja kyllähän siellä muutama päällekkäisyys on, mutta pahin niistä on Röyksopp vs. Femi Kuti & The Positive Force. Molemmat haluaisin ihan oikeasti nähdä! Tämä tietää siis kenties sukkulointia Rentolavan ja YleX-lavan välillä. No, sitä ehtii murehtia myöhemminkin.. Nyt lähden kauppaan.. Porukat lähti mökille ja täytyy käydä ostamassa jotakin ruokaa viikonlopuksi.

Palailen Euroviisuihin varmaankin viimeistään sunnuntaina. (En jaksa oikolukea, joten anteeksi kirjoitusvirheet)

torstai 14. toukokuuta 2009

Tukka putkella tuulta vastaan

On taas aikaa vierähtänyt viikon verran viimeisimmästä päivityksestä. Koko viikon olen mennyt lähestulkoon kirjaimellisesti tukka putkella. Tai ainakin tekemistä on ollut hurjan paljon.

Viime viikon lauantaina säntäsin kauppaan heti aamusta ostamaan äipänpäivä tarvikkeet. Ennen klo 11 kävin hakemassa yhdistyksen puheenjohtajan haravoineen ja läksimme noin 10 hengen voimin haravoimaan kadun vartta (ihan liian pitkä katu).. emme siis hyvää hyvyyttämme tätä tehneet, vaan kaupunki maksaa sittä meille (olisikohan tänä vuonna ollut 56 senttiä/metri, joten ihan hyvä summa saatiin kasaan). Puolessa välissä katua hyppäsin autoon parin pojan kanssa ja ajoimme hakemaan kaupungin varikon avaimen, jonka jälkeen haimme sieltä peräkärryn ja aloimme keräämään haravoimiamme lehtiä. Kiitos tuulelle, joka levitti lehtiä ympäriinsä.. Lopetimme noin klo 16, jonka jälkeen ehdin juuri käydä kotona syömässä, vaihtamassa vaatteet ja muutenkin siistiytymässä.. sitten menimme kauppaan ostamaan koko talkooporukalle ruokaa sillä 50 eurolla, jonka joku ihana vanhempi nainen meille lahjoitti haravointimme lomassa (ei suostunut lähtemään ennen kuin otimme rahan vastaan).

Kauppareissun jälkeen olikin sitten hallituksen kokous, joka kerrankin oli erittäin tuottoisa. Puheenaiheena oli mm. kesäkuun Taisto-bändikilpailu ja elokuun Rapurock. Lisäksi suunnittelimme pistettä Harraste-Noste'09 tapahtumaan, johon ei ole aikaa kuin hieman yli viikko. Kokouksen jälkeen kävimme kaverin kotona mutkan ja sitten menimme ruokakassien kanssa HT:n avaimilla hänen vanhempiensa taloon ruokaa laittamaan. Osa pojista kävi saunassa ja muuten vain hengailtiin puhuen musiikista ja elokuvista. Kotona olin vasta puoli kahden aikaan.

Äitienpäivän aamuna heräsin jo kuuden aikaan odottelemaan, että milloin mamma lähtee käymään töissä mutkan. Se hetki koitti vasta seitsemän aikaan ja silloin minä ponkaisin ylös tekemään kakkua, keittämään kahvia ja laittamaan aamupalaa pöytään. Olihan tuo mamma vähän yllättynyt. Mummolassa lähdettiin käymään jo puoli kymmenen aikaan. Toisessa mummolassa ehdin vain piipahtamaan iltapäivällä, koska haravoinnin loppusuora häämötti ja loputkin lehtikasat oli kärrättävä keräyspaikkaan.

Maanantaina aloitin sitten operaation Leikkimökki. Tarkoitus oli siis kunnostaa minun vanha leikkimökkini kummityttöä varten. Leikkimökin rakensi pappani ja äitini veli noin 21 vuotta sitten ja suurimman osan ajasta se on toiminut lähinnä varaston roolissa. Maanantaina siis irrotin kaikki nurkkalaudat ja puhdistin vanhat maalit pois.
Tiistaina maalasin kaikki ensimmäisen kerran ja olihan siinä vain työtä. Suhteellisen epätasaisinen jälki tuli, mutta eilen sitten maalasin toiseen kertaan ja nyt näyttää sen verran hyvältä, että tänään olisi tarkoitus sitten ruuvailla maalatut nurkkalaudat paikoilleen.Ovea ympärivät laudat kävin jo tuossa aamulla ruuvaamassa paikoilleen, mutta tässä tuulessa on mahdoton yrittää pitää kovin pitkiä lautoja pystyssä ja vielä samaan aikaan yrittää ruuvata niitä kiinni seinään. Odottelen siis, että isä tulee kotiin. Koko viikon on tuullu niin paljon, että vaatetta on saanu olla samalla tavalla kuin keskitalvella, kun on ollut pihalla koko päivän.

Lauantaina olisi kuoroharjoitukset. Kai sitä sitten pitää jo Ouluun taas lähteä. Täytyisi käydä kaverin kanssa kangaskaupassa kun olen luvannut ommella tyynynpäällisiä ja verhot.. ja lupasin konsultoida verhoilukankaan ostamisessa.

Kuuntelen tässä juuri bändikisaan ilmoittautuneita bändejä.. lauantaina päättyy ilmoittautuminen. Ai niin.. Euroviisuista ehkä huomenna.. tämä postaus on jo muutenkin kilometrin mittainen :)

Kuva

torstai 7. toukokuuta 2009

Kevätsäteet lämmittää..

Niinpä niin. Vapustakin alkaa olemaan viikko aikaa ja minä en ole saanut edes vapsta mitään kirjoitettua :) Olen siis ollut joko a) laiska tai b) niin kiireinen, että en ole ehtinyt kirjoittamaan.. Oikea vastaus on sekoitus kumpaakin. En ole siis ollut oikeasti kiireinen vaan olen kehittänyt itselleni niin paljon tekemistä etten ole enää sitten ehtinyt kirjoittamaan. Ulkona paistaa taas vaihteeksi aurinko monen sateisen päviän jälkeen ja raahasinkin koneen parvekkeelle (itse istun viltti korvissa)..

Vappu siis oli ja meni. Hauskaa oli.
Vappuaattoa vietimme kaveriporukalla ensin Ainolanpuistossa.. sitten lähdimme syömään samalla porukalla. Ruokailumme sisälsileipiä kahdella eri päällisellä sekä katkarapusalaattia. Ruokailun jälkeen lähdimme kaverin kanssa puistoon ja tarkoitus oli mennä kattomaan millanen meininki OAMK:n vappubileissä on.. muttamutta.. puhelinsoitto käänsi kurssimme kohti Tuiraa ja muita kavereita. Sieltä sitten rättipoikkiväsyneenä nukkumaan jo suhteellisen aikaisin.

Vappupäivänä heräsimmekin sitten jo ennen kahdeksaa. Yhdeksältä alkoi shamppanjamatinea Linnasaaressa ja sinne suuntasimme kaverin ja skumppapullon kanssa ihan vain sen takia, että kaverin avokki oli soittamassa tuolla. Siitähän se päivä sitten lähti käyntiin. Skumpan siivittämänä iltapäivällä Rotuaarille kuuntelemaan Teekkaritorvia ja siitä sitten Kiikeliin piknikille. Oli muuten suhteellisen kylmä pikniksää.. tuuli tuiversi mereltä ja vilu meinasi tulla. Onneksi se tuuli sitten jossakin vaiheessa loppui ja me saimme nauttia ihan hyvästäkin ilmasta. Istuttiin iltaan asti. Suihkun kautta sitten kavereiden luo katsomaan Suomen peliä ja sieltä sitten baariin.. Määränpää oli 45 Special, jonne meillä oli ennakkoliput.. itselleni iski väsy jo kovin aikaisin, joten päätin, että mitäs minä siellä oikein yritän esittää reipasta.. lähdin nukkumaan. Sen siitä saa kun alottaa jo heti aamusta sen skumpan killittämisen.. Ennen kello kahta olin siis jo suloisesti unten mailla :)

Tulin sitten kuitenkin vasta sunnuntaina kotiin. Lauantaina oli ihan pakko katsoa Suomen peli jälleen kerran ja sille tielle sitten jäin :) Sunnuntaina kotiin tultuani pesin pyykit (pesin jopa toppatakit ja toppahousut kesäkuntoon), pesin ikkunat ja siivosin parvekkeen. Maanantai kului muuten vain kämppää siivotessa ja tiistain ja keskiviikon olenkin sitten levittänyt langanpätkiä ympäri kämppää. Olen siis ommellut yhden hameen ja purkanut muutaman vanhan hameen ja mekon, jotta saan kankaan uusiokäyttöön. Tänään ajattelin yhden paidan ommella (jahka tässä jaksan alkaa leikkelemään kangasta). Mulle tulee aina hillitön ompelukuume kun katon Gossip Girliä (ja tällä viikolla olen katsonut toisen tuotantokauden jaksoista melkein kaikki...).

Töistä ei ole kuulunut mitään. Soitin maanantaina sinne paikkaan, jossa kävin haastattelussa, mutta eivät olleet vielä päättäneet mitään.. menee kuulemma toukokuun puoleen väliin ainakin.. olen sitten lähettänyt muita hakemuksia, mutta ei.. ei mistään kuulu mitään.

Äipänpäiväkin on ensi sunnuntaina. Sain äsken iskän suostuteltua ostamaan mamman lahjan, joka me sitten veljen perheen kanssa maksetaan isälle.. ei muuten, mutta en tiedä mihin aikaan olen huomenna paikkakunnalla ja onko se paikka auki lauantaisin. Tarkistin mös samalla, että mamma käy sunnuntaina aamulla töissä mutkan, joten ehdin siinä välissä väsätä kakun valmispohjasta ja tehdä muutenkin aamupalaa. Ja juu, kyllä tiedän.. valmispohjien käyttö on ihan typerää kun oikean pohjan leipominen on niin helppoa, mutta nyt on kyse ajasta.. mamma ei varmaankaan töissä tuollon aamulla viihdy kuin tunteroisen ja siinä ajassa ei paljon kakkupohjia leivota ja tehdä kakkua valmiiksi asti.

Nyt taidan mennä istumaan jälleen ompelukoneen ääreen :) Tai katson ensin jakson Gossip Girliä :)