sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Taas yksi lukukokemus.

Kun on useamman päivän maannut sohvan pohjalla ja katsellut ikkunasta ulkona paistavaa aurinkoa, alkaa kotipuuhatkin olla ajantasalla ja pientä tekemistä yrittää keksiä vaikka mistä.
Eilen illalla sain vihdoin ja viimein kahlattua läpi J.K. Rowlingin Paikka vapaana -kirjan. Ostin sen joskus tuossa alkukeväästä / lopputalvesta kirjakaupan lahjakortilla.. ajattelin ensin odottaa pokkariksi asti, mutta päätin, että tämä oli lahjakortin tuhlaamisen arvoinen :)

Olen lukenut kaikki Harry Potter -kirjat moneen kertaan ja odotukset olivat korkealla. Tiesin kyllä, että kirja on aivan erilainen kuin Potterit, mutta silti odotin vähän enemmän. Kirja oli suhteellisen hidas-tempoinen ja alussa meinasin jo luovuttaa ihan kokonaan. Jostakin kuitekin löysin sinnin lukea kirjaa yli puoleen väliin ja yhtäkkiä se muuttuikin ihan mielenkiintoiseksi. Kaiken kaikkiaan kirjan lukeminen vei varmaan ainakin 2 kuukautta.. mutta kuten sanottu, loppupuolikas pesee alun mennen, tullen ja palatessa... ja täytyy sanoa, että loppu oli kyllä vähintäänkin odottamaton.. 

Kirjan aihealueenahan on paikallispolitiikka monesta eri suunnasta ja täytyy myöntää, että politiikka ei tässäkään muodossa minuun iske ihan hirvittävästi. Toisaalta se on aiheena tässä kirjassa hyvinkin vahvasti esillä ja sen takia se täytyy vain sietää vaikka hammasta purren :) Toki sen politiikan ympärille kietoutui montakin erillistä ja yhteistä, pientä ja vähän suurempaa tarinaa.. Ja kenties näiden useiden muiden tarinoiden takia jaksoinkin lopulta kirjan lukea.

Mutta no, suosittelen varauksella kaikille, jotka haluavat tietää minkälaista tekstiä Rowling on Pottereiden jälkeen saanut aikaiseksi. Ei tietenkään kannata odottaa mitään Pottereihin päinkään viittaavaa.. tämä kirja on jotakin aivan totaalisen muuta kuin Harryn ja hänen ystäviensä seikkailut taika-maailmassa.
 Kun nyt sain yöpöydältä tämän kirjan takaisin hyllyyn, innostuin samalla järjestämään hyllyn uudelleen. En ole kyllä ihan tyytyväinen tähän järjestykseen ja taidankin sen vielä ensi viikon aikana järjestää uudelleen :)
Tein eilen kirjatilauksen.. täytyyhän sitä kesälomalle olla uusia pokkareita tuhottavaksi auringosta nauttien (tai sadetta pakoillen).. Kotiutin mm. Liksomin ja Westön kirjat.. yhteensä taisin muistaakseni tilata neljä kirjaa. Sopivasti kaikkiin kategorioihin ja mielialoihin sopivaa :)

Uhmasin tänään keuhkoputkentulehdusta ja antibiootteja ja kävin nauttimassa auringosta hieman yli tunnin kävelyllä.. Vauhti ei päätä huimannut, mutta ehtipähän paremmin katselemaan ympärilleen :)
Nyt taidan tutkailla reittiopasta huomista varten, katsoa vähän töllötintä ja miettiä mitä kaikkea sitä ensi viikolla täytyykään tehdä.


lauantai 8. kesäkuuta 2013

Tervehdys sairastuvalta

Kuin ihmeen kaupalla en sairastanut viime syksynä ja talvena yhtäkään flunssaa.. nyt sitten sitäkin enemmän. Toukokuun alussa oli flunssa ja yskä numero 1, joka vei äänenkin kokonaan. Ääntä ei siis moneen päivään lähtenyt pihaustakaan, mutta mitäpä sitä turhaan lääkäriin menemään..

Allergia on ollut koko kevään suht kohdallaan.. jos ei oteta huomioon sitä, että vaihdoin lääkkeitä ja sen seurauksena nukuin kaikki vapaat hetket kotona. Lopetin lääkkeet ja päätin, että ostan uudet jahka menen apteekin ohi.

 Viime viikonloppuna vietimme ystävän-viikonloppua maailman mahtavimmassa seurassa shoppaillen, auringosta nauttien, pikniköiden, leffaillen, höpötellen ja vain hengaillen. Yökyläilin ystävän ja kummitytyn luona siinä samalla. Lauantaina alkoi nenä vuotaa ja seuraavana yönä se meni ihan tukkoon. Oma vikani kun en ollut ostanut niitä uusia allergialääkkeitä.
 Maanantaina tuli yskä ja maanantain ja tiistain välinen yö meni harakoille kun yritin istuallani nukkua.. makuuasennossa kun ei voinut tehdä muuta kuin yskiä. Tiistaina varasin iltapäivälle ajan työtereyslääkärille, jonka mukaan seuraava osoite olisikin ollut todennäköisesti päivystys.. keuhkojen konsertti oli kuulemma aika epävireinen ja kamalan kuuloinen.

Diagnoosina oli keuhkoputkentulehdus, joka on ilmeisesti peruja edellisestä flunssasta ja paheni nyt kun jätin ne allergialääkkeet ottamatta..  en minä tiiä.. mutta sain ainakin montaa eri reseptilääkettä. Antibioottia ja kortisonia ja allergialääkettä ja hengityksen avaajaa.. Kyllä se lääkäri ehdotti sairaslomaakin, mutta tyrmäsin ajatuksen.. ei tässä nyt ole aikaa lomailla..
Nyt teen sitten kauniina aurinkoisena lauantaina töitä kotona neljän seinän sisällä. Antibioottipaketissa kehoitettiin välttämään aurinkoa, koska saattaa tulla aurinko-ihottumaa ja en ajatellut ottaa sellaista riskiä.. kyllä tämä tauti on ihan riittävä tällä hetkellä. Nyt toivon vain, että tämä tästä mahdollisimman nopeasti menisi ohi.. olisi nimittäin vaikka minkälaisia suunnitelmia vielä ennen juhannusta..

Nyt taidan ottaa antibiootin nassuun ja alkaa kattomaan töllötintä.. ikkunasta kuulee sopivasti kesätuulen ja voi melkein kuvitella makaavansa huovalla auringon alla. Tasan ei nyt mene nallekarkit, mutta toivotaan parasta!