torstai 30. heinäkuuta 2009

Uintia luonnossa ja tv:ssä..

Tämä päivä on taas vain hävinnyt jonnekin.. Eilisestä tuli taas vaihteeksi peli-ilta ja se venyikin jälleen kerran aika pitkäksi. Pelattiin ensin Coronaa (säännöistä ei ollut ensin mitään tietoa), jonka jälkeen vaihdettiin sitteen tuttuun ja turvalliseen Monopolyyn. Oikein mukavasti sai suurimman osan yöstä kulutettua taas tuollaiseen "todella tärkeään".. mutta mikäs siinä.. kesäilta ja kaikkea :)

Tänään teetti sitten hieman työtä saada itsensä ylös sängystä ennen klo yhdeksää aamulla. Saman tien kun sain itseni sängystä ylös, lähdimme isän kanssa maalikauppaan ja poikettiin sitten samalla torilla, josta ostettiin 5 kg mansikoita.. olen ne sitten jo tänään perkannu ja pakastanutkin.

Loppupäivä menikin sitten ruokaa laittaen, mummolassa käyden, uiden ja mikä parasta... Uinnin MM-kisoja katsellen :) Tuli heti sellanen olo, että vois huomenna mennä uimaan.. siis uimahalliin.. kun olen menossa aamusta takaisin Ouluun. Tänään kävin polskuttelemassa mummolan rannassa.. siis joessa. Tulin siihen tulokseen, että Kiimingin järvi/lampi (mikä onkaan) on paljon parempi.. joessa on ihan hirvittävästi kivia pohjalla, jotka aiheuttavat vaaratilanteita.. lisäksi potkaisin kaksi kertaa varpaani johonkin isoon kiveen, joka osui tielleni.. tuo joki ei siis ole kovinkaan syvä (ainakaan siitä kohdalta missä kävin uimassa). Olen kuitenkin tottunut uimaan niiden kallioiden ympärillä.. olen tainnut uida siellä joka kesä viimeisten 19 vuoden aikana :) ei kun hitsi.. yksi kesä jäi välistä kun en asunut Suomessa.. mutta kuitenkin :) Uiminen on hauskaa! Pitää tosiaan lähtä taas uimaan Raksilaan.. pitäisi vain löytää sellainen sopiva väli ettei siellä ole mitään huippuja treenaamassa yhtäaikaa.. Eihän niitä varmaan kiinnosta pätkääkään miten kukakin ui, mutta jotenkin se on aina hirvittävän vaivaavaa..:) Nyt tsekkaamaan tv:n tarjonta.. sitten vois vähän lukasta ja sitten täytyykin mennä nukkumaan. Palaillaan taas joskus..

Ai niin.. tänään mieltäni alkoi askarruttamaan yksi asia.. Miksi Michael Phelps istuu Roomassa katsomon puolella?? Miksei hän hyppää altaaseen?? Kertokaa jos tiedätte. Olen kai jotenkin onnistunut olemaan totaalisessa pimennossa kaikilta uutisilta..

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Välillä täytyy kannattaa valtion rautateitäkin..

..matkustin siis tänään junalla ensimmäisen kerran moneen kuukauteen. Itse asiassa en edes muista milloin olisin viimeksi junalla reissanut.. varmaankin joskus huhtikuussa taikka toukokuussa. No, tällä kertaa juna oli onneksi aikataulussa eikä matkustusmuodon valinta alkanut ketuttamaan ihan suunnattomasti :)

Eilinen ilta meni aivan äärimmäisen mukavissa merkeissä.. Ensin valittelin päivän tylsyyttäni ja sitten yhtäkkiä olikin tekemistä ihan hurjan paljon. Tai no en tiedä voiko sanoa hurjan paljon, mutta kuitenkin :)Ehdin juuri laittaa eräälle ystävälle tylsyyttä huokuvan viestin, kun entinen opiskelukaverini yhtäkkiä soitti ja kysyi voisiko hän tulla käymään kahvilla. Tokihan se minulle ja sopi ja pikaisen siivoamisen jälkeen hän saapuikin paikalle ja aikaa vierähti taas hyvä tovi, kun kuulumisia vaihdettiin :) Ihan liian harvoin kyllä harrastetaan tuota kahvittelua.. ainakin kun miettii, että asutaan samassa kaupungissa.. Minä lupasin vuorostani mennä ensi viikolla käymään heillä kylässä.
Kun tyttö oli käymässä, soitti myös tuo ystäväni, jolle aiemmin ehdin tylsyyttäni valittaa ja ehdotti, että lähdettäisiin taas uimaan samaan paikkaan kuin edellisenäkin päivänä.. Minä sanoin, että soitan kun tyttö lähtee polkemaan kotiaan kohti.. niinpä lähdimme vielä käymään iltauinnilla, jonka jälkeen matkani vei kaakkuriin syömään iltapalaa (kaakaota ja edellisenä päivänä leipomiamme sämpylöitä).. iltapalan jälkeen ehdimmekin sopivasti katsomaan sitä ainoaa tv-sarjaa, jota me kaikki yhdessä fanitamme eli Skins:iä!! (meidän tv-sarja -maku on kyllä muuten ihan erilainen)
Skins:ien jälkeen aloimme pelaamaan tietokoneella (ja tätäkään ei kyllä kovin usein tapahdu.. siis minä ja herra H pelaamme tietokoneella!!). Me molemmat tykkäämme pelata Sims:iä ja minä en ollutkaan ennen pelannut tuollaista peliä, jossa rakennetaan huvipuistoja.. vähän samalla periaatteella kuin Sims, mutta ei kuitenkaan sinne päinkään :) Kyllähän siinä sitten aikaa vierähti ja taisipas se kello olla lähempänä puolta kolmea aamun puolta, kun minä sänkyyn kömmin ja saman tien nukahdin. Vähän teki tiukkaa aamulla herätä, mutta juotuani pannullisen kahvia, alkoi päivä jo valkenemaan minullekin :) Päivä menikin sitten pakkailessa ja vanhoja Skins:ejä koneelta tuijottaessa :) Nyt taidan siirtyä syömään iltapalaa ja katsomaan mitä tv:llä on minulle tänään tarjottavana..

Kuvat: kahvi, järvi, Rollercoaster

tiistai 28. heinäkuuta 2009

mökkeilyä, kavereita ja rockailua..

Onpas se ollut taas mukava viikko. Tuntuu uskomattomalta, että Ilosaaresta on vasta vähän yli viikko aikaa.. taivastelin tuota asiaa eilen pojillekin kun Kiimingistä ajeltiin kotia kohti.

Viime viikolla oltiin siis kaksi päivää mökkeilemässä vanhalla kunnon kaveriporukalla. Vähän pienempi versio juhannus-poppoosta. Syötiin hyvin, saunottiin, uitiin ja vaan hengattiin. Ruoat koostuivat täytetyistä paprikoista (katkaraputäyte), uusista perunoista, kalapihveistä, sushista.. kaikkea aivan ihanaa :) Kiitos jälleen kerran aivan makialle porukalle :)

Torstaina kotiuduin Ouluun ja perjantaina alkoikin sitten Oulun oma rock-festivaali eli Qstock.. perjantaina saimme nauttia auringosta ja lauantaina satoi hieman vettä. Kaiken kaikkiaan lauantai meni paljon rauhallisemmin kuin perjantai. Bändejäkin tuli nähtyä, mutta aika iso osa oli sellaisia, joita kävin kuuntelemassa jo edellisenä vloppuna Ilosaaressa :) Listaan nyt sitten kuitenkin.. elikkäs perjantain ja lauantain aikana kävin kuuntelemassa seuraavia:
- Kuuradio
-Maija Vilkkumaa
-PMMP
-Anna Puu
-Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi
-Kauko Röyhkä & Rättö & Lehtisalo
-Joensuu 1685
-Regina
-Elephant 9
-Heaven & Hell

Olihan nuita taas.. ja paljon hyviä ystäviäkin oli taas liikenteessä viikonloppuna :) Kiitos kaikille joko seurasta keikoilla tai sitten puistoseurasta :)

Sunnuntaina luvassa olikin sitten pyykinpesua ja tv:n katselua. Eilen sain aamupäivällä kutsun kahville kavereiden luokse.. Emannointi lähti käsistä kahvia juodessa.. leivottiin sitten paljon isoja sämpylöitä ja mokkaruutuja.. Lisäksi tehtiin vielä ruokaa :) syönnin jälkeen lähdettiin uittamaan koiraa Toppilaan ja muutaman uimarannan tsekkauksen jälkeen lähdettiin Kiiminkiin rannalle.. pojat ja koiruus kävivät jopa uimassa.. Minä vain kahlasin kun ei tullut uikkarit aamupäivällä mukaan :) Jos sitä taas jonakin kauniina päivänä menis käymään uimassa siellä. Oli älyttömän hyvä paikka ja puhdasta ja lämmintä vettä :)

Tänään olenkin sitten katsonut työpaikkanäkymät.. laittanut muutaman hakemuksen ja miettinyt josko pojat olisivat kotona.. jos vaikka uimaan tai jonnekin :)

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Iloinen Ilosaarirock ja afrobeatin ilosanoma!

Niin se on taas perinteinen Ilosaarirock takana! Vuosi vuodelta se tuntuu aina vain olevan kivempaa ja kivempaa.. vaikkakin vanhuus ilmeisesti iskee koko porukkaan, kun niin aikaisin aina mentiin nukkumaan :)

Perjantaina päästiin matkaan jo klo 9.00 aamulla (mikä on kyllä meiltä erittäin hyvin).. autossa oli minun lisäkseni neljä ystävääni. Matka jatkui Sotkamon ja Nurmeksen kautta kohti Joensuuta suhteellisen ankeassa kelissä. Vielä 50 km ennen Joensuuta tuli taivaalta vettä kuin juurikin esterin sieltä.. Kuin ihmeen kaupalla ei Joensuussa kuitenkaan satanut kun pääsimme paikalle. Löysimme tuttua porukkaa leirintä-alueen erittäin erittäin erittäin märältä maaperältä ja saimme telttamme kokoon. Pikkuhiljaa alkoi porukkaa valumaan paikalle ja saatiinkin tehdä työtä, jotta saimme muutamille kavereille varailtua edes sellaisia suhteellisen kuivia telttapaikkoja (suhteellisen kuiva = ettei paikalla ole järkyttävän suurta vesilammikkoa).

Tänä vuonna aloitimme siis itse musiikin kuuntelun jo perjantaina muodossa Sulo-klubi. Illan ehdottomasti parhaan keikan veti Regina, jota en ollutkaan ennen nähnyt livenä. Tanssiessa tuli kuuma ja hiki virtasi :) Kivaa oli. Perjantaina kävimme myös kuuntelemassa Maria Menaa (josta kyllä tykkäsin kanssa ihan älyttömästi) ja Scandinavian Music Group:ia. SMG vetää kyllä aina aika perus keikan.. ei silti.. se keikka on kuitenkin aina hyvä!

Lauantai aamu oli aurinkoinen ja lämmin ja päivä käynnistyi Anna Puu:lla, jota kävimme kuuntelemassa noin 5 biisiä. Totesin jälleen kerran, että tyttö on kyllä varsin nätti.. tulee jotenkin ihan keijukainen mieleen :) Annan kanssa yhtä aikaa olisi ollut soittamassa Rubik, mutta se jäi näkemättä, koska suuntasimme matkamme kohti Rentolavan rantaa, ihanan viileää vettä ja Hannibal & Joku Roti Mafiaa. Rannan viilentävä vesi tuli tarpeeseen, koska aurinko helotti koko lauantaina melkein pilvettömältä taivaalta :) Aurinkorasva kunniaan! Iltaa kohti meno vain parani ja kokonaisen keikan kävin kuuntelemassa Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi:ltä ja aina niin ihanalta PMMP:ltä. Molemmat kolisi aivan tajuttoman hyvin ja PMMP:n keikan aikana äänikin katosi jonnekin Joensuus laulurinteelle :) Kävin myös kuuntelemassa jonkun aikaa Huoratron:ia, joka periaatteessa kiinnosti ihan älyttömästi, mutta musiikki aiheutti minulle rytmihäiriöitä ja niin.. en tiedä.. kyllä sitä ehkä kotona kuitenkin voisi kuunnella :) Samoin kävin kuuntelemassa muutaman biisin ISIS:tä.. mutta ei oikein ollu mun juttu. Lauantai päättyi aivan makiaan ilotulitukseen ja hemmetin kylmään yöhön.. meinasin paleltua telttaan!

Sunnuntaikin valkeni aurinkoisena ja lämpimänä.. aurinkorasvan käyttö siis jatkui. Aamupalan jälkeen kävimme uimahallilla suihkussa ja sen jälkeen suunnattiin kaupunkiin. Kävimme Joensuus torilla, pizzalla ja kaupassa. Kylmä juotava teki kyllä kutaa siinä helteessä. Sunnuntaina kävin itse katsomassa ensin Eleanoora Rosenholm:ia, joka oli kyllä paljon parempi tällä kertaa livenä kuin viime syksynä. Voi tietenkin olla, että paikkakin teki jo jotakin asialle, mutta kyllähän se nyt oli hemmetin hieno, vaikka viime kerralla olikin pieni pettymys. Mutta äärimmäisen hyvä keikka siis kaiken kaikkiaan! Eleanooran jälkeen kävimme kuuntelemassa Joose Keskitalo & Kolmas maailmanpaloa ja leirinnässä käynnin jälkeen ensin Killing Jokea ja sen jälkeen sitten koko viikonlopun odotetuimpaan keikkaan. Kävin pitkään mietintää Femi Kutin ja Röyksopp:n välillä ja taituin kuitenkin Femi Kutin puolelle. Keikka oli kyllä aivan mahtava! keikan jälkeen julisitimme afrobeatin ilosanomaa kaikille ja bailasimme leirissäkin vielä vähän Femin tahtiin :)

Kaiken kaikkiaan ihan mukava määrä bändejä tuli nähtyä ja nyt sitten jo odotellaan ensi viikonlopun Qstockia. Onneksi vesisade alkoi vasta tänään, kun olimme tulossa jo poispäin. Automatka oli perustuskainen, mutta siitäkin selvittiin :) Ensi vuonna taas rockataan Joensuussa.. ainakin toivottavasti :) Huomenna lähden mökkeilemään, joten palaan asiaan joko huomenna tai sitten vasta joskus :)

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Mansikoita ja pakkaamista...

Tänä aamuna sanoin heipat kummitytölle ja suuntasin kotiin Ouluun. Hiukseni saivat tuta eilen kampaajan sakset ja tänään sitten pyöräilin kauppaan ja ostin raita-aineen pelkästään. Ilta menikin kahvitellessa kaverin kanssa ja nyt sitten epätoivon vimmalla yritän pakata Ilosaarta varten!! Huomenna aamupäivästä suuntaan teltan, makuupussin ja kapsakkien kanssa kavereiden luo.. leivotaan vähän matkaevästä, käydään ostamassa ruokaa jne jne.. olen sitten siellä yötä niin ei perjantaina tarvitse aamulla lähteä ajamaan ympäri ämpäri kaupunkia...

Kiire kiire kiire.. nukuin viime yönä ruhtinaalliset hieman yli 4 tuntia, joten nyt alkaa väsy jo painamaan. Suunnilleen on tavarat jo kasassa ja ajattelinkin suunnata kohta nukkumaan. Tajusin tuossa just, että pyyhettä ei rinkasta löydy, mutta eiköhän sillekin joku patentti löydy :) Toivottavasti ainakin.. sadevaatteetkin on jossakin pussissa tuolla.. pitänee muistaa ottaa mukaan kun ei tuosta säästä taas oikein tiedä.

Palaan asiaan joskus.. kenties maanantaina tai tiistaina.. tai ensi viikon perjantaina tai sitten vasta Qstockin jälkeen.. kiirettä pitää, mutta kerrankos sitä ollaan nuoria (ja vapaita menemään niin kuin itse tykkää) :) Hei hei!!

maanantai 13. heinäkuuta 2009

Lepäilyä ennen festareita :)

Heräsin tänään ihan luvattoman aikasin kun ottaa huomioon, että en mennyt eilen edes kovin aikaisin nukkumaan. Päivällä kuitenkin otin kummitytsyn kanssa yhtäaikaa päikkärit ja taisinpas torkahtaa melkein kahdeksi tunniksi :)

Nyt on kuitenkin hyvä nukkua, koska ensi viikonloppuna ei varmastikkaan nukuta.. ainakaan kovin hyvin/paljon. Eihän unta voi nukkua varastoon, mutta jotenkin itsellä on parempi olo, jos on nukkunut kunnolla festejä edeltävän viikon. Kävin tänään myös ostamassa kosteuspyyhkeitä Joensuun reissua varten.. toivottavasti eivät haise yhtä pahalle kuin viime vuonna ostetut. Kerran niitä neiti K:n kanssa käytettiin ja siihen se sitten jäi :)

Toivottavasti huuto.net:n tavaoista ainakin osa ehtisi tulla tällä viikolla ennenkuin lähdetään.. koska olisi kiva saada ainakin yksi huutamistani mekoista mukaan.. niin ja kissakoru kanssa :) Tykästyin ihan mielettömästi sellaiseen ihanaan kissakoruun. Onneksi mekoilla pärjää ensi viikonloppuna todennäköisesti aika pitkälle.. Eihän mitkään sääennustukset ole vielä pitäviä, mutta ainakin pe-la väliselle yölle lupailtiin yli 10 astetta lämmintä, joten jäätyminen jääkalikaksi ei ole niin lähellä edes :) Sadevaatteet mukaan ja muutama lämmin huppari niin eiköhän sitä pärjää! Pitää sitten pakkausvaiheessa vaikka postailla.. tai jossakin välissä kuitenkin.

Toivon kuitenkin totisesti, että hirvittävältä vedenpaisumukselta vältytään.. pieni sade ei haittaa, mutta kaatamalla tuleva vesi ei ole kiva juttu. Kaikki vaatteet kastuvat ja teltta on jo muutenkin kostea. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Jatkan taas joskus.. nyt huuto.net:iin seikkailemaan.. ja kyllä, minä olen koukuttanut itseni siihen.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Päänsäryn tahdittama sunnuntai

Niinpä niin. Eilen oli kivaa ja tänään on särkenyt päätä. Kaverit pitivät siis tuparit ja paikalla oli aika kivasti porukkaa. Kiitos illan emännälle ja isännälle tarjoiluista ja yöpaikasta :) Naapureitakin oli tällä kertaa infottu etukäteen ja kukaan ei tullut valittamaan. Hyvässä seurassa aika riensi ja baariin lähtö venähti puoli kahteen. Kävimme sitten vain yksillä Otto K:ssa. Osa porukasta jatkoi sitten vielä Jumpruun, mutta myö lähdimme hakemaan ruokaa ja suuntasimme takaisin tuiraan. Ja eihän yhdestäkään illasta selvitä ilman pientä kinastelua.. eli ei eilenkään, mutta toivottavasti pojat ovat puhuneet asiat selviksi jo tähän mennessä.

Mutta niin. Hauskaa oli ja ei tämä päänsärkykään sitä miksikään muuta. Olen jo oppinut elämään säryn kanssa ja eiköhän se tuossa ala helpottaan kun saa pään tyynyyn ja unta vähän lisää. Kyllä kait sitä kuitenkin nukkui viime yönäkin jonkun 6 tuntia, mutta siltikin on tänään olotila ollut vähän kummallinen.. ja 100 km:n autoilu tuntui varsin mielenkiintoiselta lajilta alkuillasta kun lähdin Oulusta ajelemaan etelää kohti. Ihana kummityttö oli ovella vastassa ja juoksi suoraan halaamaan kun tulin ovesta sisälle :) Miksei aina voi olla sellainen vastaanotto :) Josko sitä jaksaisi tänään katsoa Wallanderin.. varalta kuitenkin myös tallennan sen.. ihan vaan sen takia, että jos satun vahingossa nukahtamaan tv:n ääreen.. se tuntuu jotenkin aika todennäköiseltä.

Ilosaarirock lähestyy päivä päivältä ja odotan aina vain enemmän ja enemmän. Otin muutamia levyjä mukaani Oulusta, jotta voin virittäytyä tunnelmaan kuuntelemalla sellaisia bändejä, joita ainakin olen ajatellut käyväni Joensuussa kuuntelemassa. Mukaan lähti levyjä kuten: SMG, Rubik, Anna Puu, Risto, PMMP, Eleanoora Rosenholm, Maria Mena ja Regina. Meillä on tosiaan liput myös perjantain Sulo-klubille ja sielläkin on monia hyviä esiintyjiä tiedossa. Aina ennen perjantai on mennyt vain leirissä istuessa ja paskaa jauhaessa siihen asti, että nukkumatti on kutsunut.. nyt voi keskittyä jo perjantaina musiikkiin :) Matkan teko on leppoisaa kun porukka on mukavaa.. ja meidän poppoohan on mukavaa poppoota :) Odotan siis innolla!

Olen jälleen kerran koukuttanut itseni Gilmoren tyttöihin ihan kunnolla. Samaan aikaan kaveri on koukuttanut itsensä Gossip Girliin.. Me olemme GG faneja viimeiseen saakka.. Gilmore Girls, Gossip Girl.. mikähän seuraavana..:)

perjantai 10. heinäkuuta 2009

Mekkohullun vaatekaappikriisi

Niin.. Lähdin tänään etsimään mekkoa ystäväni häihin ja tulin kotiin kolmen mekon kanssa, joista vain yksi on tarkoitettu noihin häihin. Minkäs sitä ihminen luonteelleen mahtaa :) Onneksi olivat somassa alennuksessa kaikki.. tai siis kaksi oli alennuksessa ja kolmas löyty kirpparilta, jonne poikkesin aikaa tappamaan hetkeksi.


Tämmöinen mekko siis tarttui mukaani kirpparilta. Mekko on polvimittainen ja tykkään ihan älyttömästi. Vyötäröllä on taakse (tai eteen, ihan miten vaan) solmittavat nauhat ja nuo hihat on aivan ihanan isot! Mekko on aika ohutta kangasta ja siksipäs tykkäänkin siitä, että mekossa on itsessään kiinni ruskea alusmekko alla. Varsin käytönnöllinen eikä tarvitse itse miettiä, että mitäkäs sitä mekon alle keksisi ettei vallan kaikki näkyisi läpi :)


Toisen mekon löysin varsin sievoisesta alennusmyynnistä. Merkiltään B. young ja aika vekkuli mekko mielestäni. Lyhythän se tuppaa olemaan, mutta mitäs pienistä.. tykkäsin tuosta lantiolle solmittavasta nauhasta (tai jälleen kerran voi kai tuumata, että sama kai se on mihin kohtaan tuon nauhan solmii.. tulee sitten lyhyempi tai pidempi mekko ihan oman maun mukaan) :) Kivasti laskeutuvaa materiaalia ja luulenpa että sain juuri yhden uuden suosikkimekon.


Kolmas ja kenties se tärkein mekko. Etsin ehkä hieman lyhyempää mekkoa, mutta kun laitoin tuon mekon päälleni, en halunnut enää ottaa sitä pois :) Laskeutui niin älyttömän nätisti eikä ahdistanut mistään. Kivan värikäskin se on ja kaikkea. Mekko on melkein täyspitkä, mutta helma epäsymmetrinen niin, että se on edestä ja takaa pidempi kuin sivuilta. Merkiltään mekko on Ichi.. ja kappas vain.. saman merkkisen mekon ostin keväällä kaverin veljen ylppäreihin :) Ja kyllä... Aleksi 13 on luottokauppa kun täytyy löytää mekko juhliin! Täytyisi vielä päättää että minkälainen villatakki/jakku/joku tuohon lisäksi.. niin ja kengät ja laukku ja korut, mutta sehän on helppoa kun itse mekko on ostettuna ja häihinkin on vielä 3 viikkoa aikaa!

Mutta niin.. vaatekaappikriisini alkoi siitä, että uusille mekoille ei ollut vapaita hengareita kaapissa. Lopulta tyhjensin kaapin ja säikähdin itsekin sitä mekkojen määrää minkä kaappi piti sisällään. Yhdestäkään mekosta en luopunut, mutta hameita pakkailin varmaan 7 pahvilaatikkoon, jonka sisältö lähtee myyntiin kirpputorille heti kun saan kämpän inventaarion valmiiksi.

Lisäksi samaiseen pahvilaatikkoon lähti liki 30 t-paitaa/toppia.. siis oikeesti.. kuka tarvitsee liki 80 t-paitaa/toppia, joista osa on ollut vaatehuoneessa niin kauan etten ensin edes muistanut niiden olemassaoloa. Kaappeihin ei siltikään tullut juuri lisää tilaa.. ikävä kyllä..

Niin ja ostostelinhan minä eilenkin.. keran isän saaman lahjakortin. Isä sai ennen joulua lahjakortin urheiluliikkeeseen ja tuumasi, että hänellä on niin paljon urheilukenkiä ja ulkoiluvaatteita, että minä saan lähteä mukaan tuhlaamaan tuota lahjakorttia.. ja niin.. olen uuden upea vihreän tuulipuvun (Sail&Ski), ihanan kevyen oloasun (TORSTaI) ja toivottavasti hyvien uimalasien uusi onnellinen omistaja.. kiitos isä! Pelastit minut tukehtumasta kalvopukuun kesällä.

Nyt perjantai-illan viettoon.. Ai niin. Unohdin mainita. Yli 1,5 vuotta se vei, mutta lopulta se tapahtui.. aina sanoin, että kyllä minä tässä kunhan on aikaa.. Mutta nyt.. minä olen naamakirjassa!

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Sekaisin Tehosekoittimesta!

En siis ole tälle kesälle nähnyt Tehosekoitinta, vaikka otsikko saattaakin antaa sellaisen kuvan.. Tänään olen vain koko päivän kuunnellut Tehiksen vanhoja levyjä ja muistellut 6 vuoden takaista kesää.. Kesä oli siis vuonna 2003 ja minä näin Tehiksen elämäni ensimmäisen ja todennäköisesti myös viimeisen kerran Seinäjoella Provinssirockissa.

Olen aina tykännyt Tehiksestä ja sen takia en voikkaan ymmärtää serkkuani, joka aikoinaan kysyi minulta "Mikä ihmeen tehosekotin?", kun ylistin hänelle jotakin biisiä.. ei voi käsittää!! Ei tuo serkkuseni ole kuitenkaan minua kuin 4 vuotta nuorempi.. ja niin no.. tuolloin kun hän tuon kysymyksen esitti oli hän kai iältään 13 tai 14.. mutta silti! Tänä kesänä en kuitenkaan taida päästä Tehistä näkemään vaikka Oulussakin olisi keikka tiedossa.. harmillista sinänsä, mutta onneksi tuo Provinssirock 2003 säilyy muistoissa ja taitaapas keikalta olla muutama kuvakin ihan paperiversiona :)

Tässä sitten fiilistelen ja odottelen ensi viikkoa ja erityisesti perjantaita, jolloin auto starttaa kohti Joensuuta :) Onhan siihen vielä aikaa, mutta onneksi on paljon tekemistä vähän siellä ja täällä. Huomenna olisi tarkoitus lähteä Ouluun iltapäivästä. Nappaan kavereiden kaksi kissaa mukaani ja lisäksi ronttaan yhden kaverin pyörän kaupunkiin. Onneksi on auto käytössä :) Kissaneidit Tuho ja Täystuho ovatkin sitten luonani yövieraana (onneksi kaapista löytyy vakiovarusteena kissanhiekaa niin ei tarvitse huomenna lähteä ostamaan). Saas nähdä kuinka tuhoisalla päällä neidit ovat. Perjantaina jatkuu mekon metsästys ystävän häihin.. kävin tänään jo vähän alennusmyynneissä pyörimässä, mutta kenties Oulusta olisi parempi sauma löytää mekko.. alkaa nekin hipat jo ahdistamaan, vaikka onnekseni kuulin, että häiden jatkot ovat Otto K:ssa :) Kiva paikka.. joskin kyytiasiat täytyy nyt miettiä uudestaan, koska tuskinpa vain menen autolla.. tai ainakin se auto täytyy hakea seuraavana päivänä pois.. no en jaksa sitä nyt sen enempää miettiä.. katsotaan mitä se elämä tuo tullessaan :)

Pitäisi kai alkaa pakkaamaan, koska huominenkin päivä on täynnä ohjelmaa. Lähdetään käymään muutamissa kaupoissa ja sitten täytyy laittaa ruokaa ja kummitytönkin kanssa täytyisi viettää aikaa kun se raukka joutuu jäämään mummun ja papan kanssa kolmistaan tänne koko viikonlopuksi.

(edelliseen postaukseen viitaten voin sanoa, että jotkut ystäväni saattavat piirtää ristin seinään tänään.. ai minkäkö takia?? No sen takia, että minä en katsonut Beckiä kuin puoli tuntia ja sen jälkeen suljin tv:n.. en vain tykkää nuista iänikuisista Beckeistä.. ihan vaan, koska niissä on väärä Gunvald.. ja kaikki muutkin!)

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Beck vs. Wallander

Niin se on taas viikko jonnekin kadonnut ja viikon saldo on.. hmm.. aika mitätön.. tosin kaiken muun tekemisen voittaa kummitytön kanssa vietetty aika!! :) On se vaan jotenkin niin ihana kun aina jaksaa hymyssä suin tulla aamulla herättämään ja koko ajan antaa pusuja :)

Kaksi edellistä iltaa on mennyt Monopolia pelatessa kaverin porukoiden mökillä. Eilen naurettiinkin, että kun muut on baarissa, niin me pelataan lautapeliä, juodaan coca-colaa ja syödään karkkia ja poppareita.. onkohan meistä tulossa vanhoja vai mikä on :) Nuo pelituokiot kuitenkin venyivät taas sinne pitkälle aamuyön puolelle ja kotiintuloaika taisi olla sama kuin normaalilla baarireissulla. Yhdistetään tuohon kotiintuloaikaan sitten aamuinen herätys klo 07.30 ja saadaan yhtälön tulokseksi väsynyt Jenni. Kaksi vuorokautta tuolla tavalla vielä jaksaa mutta onneksi ensi yönä saa nukkua kunnon yöunet.Tänään olen sitten katosnut muutaman Beck-elokuvan, jotka on joskus tullut boksille tallennettua kun en itse ole ollut oikeaan aikaan tv:n ääressä. Olen nähnyt kaikki Beck elokuvat moneen moneen kertaan, mutta silti niitä jaksaa aina vain katsoa. En katso elokuvia kenties juurikaan tse Martin Beckin (eli Peter Haberin) takia, vaan pikemminkin huomioni on aina saanut Gunvald Larssonina tunnettu Mikael Persbrandt. Jotenkin tuo hahmo vaan on niin äärimmäisen valloittava ja mukaansa tempaava. Tämä villitys alkoi kesällä 2007, jolloin muutenkin rakastuin moniin ruotsalaisiin asioihin :) Luulen, että Gunvaldin luonne vain on sellainen, että se kiinnostaa itseäni aivan äärimmäisen paljon.

Tänään kuitenkin vaihdan kanavan kolmoselle kello 22.35 ja keskitys Wallanderiin. Olen nuistakin muutaman nähnyt jo useaan kertaan ja niin no.. kyllähän niitäkin voi katsoa moneen kertaan, mutta ei se ole sama asia kuin Beckin katsominen :) Ajaudun aina muutaman ystäväni kanssa keskusteluun Beck vs. Wallander ja tässä taistossa olemme tietenkin eri puolilla suosikkien suhteen :) Kun minä palvon Gunvaldia, on ystäväni suosikki Stefan Lindmanina tunnettu Ola Rapace. Tämä on tietenkin taas niitä kuuluisia makuasioita ja niistähän ei voi kiistellä :) Vaikka kansa tuntuukin jakautuvan Beck-ihmisiin ja Wallander-ihmisiin, olen minä tasapuolinen ja katson molempia, vaikkakin Beck vie voiton.. mutta en siis dissaa Wallanderia ja jätä katsomassa.

Eilen innostuin huutonet:ssä vähän huutamaan vaatteita ja alkaa näyttämään siltä, että siitä tuli kallis tikki.. vois vähän tietenkin miettiä, että mitä kaikkea sitä oikein huutaa.. koska vaatteita mulla on niin paljon, että ne ei enää mahdu edes vaatekaappiin kaikki. Josko sitä myisi vanhoja pois alta.. kun alennusmyynnitkin on vielä koluamatta. Vähän alkaa näyttämään tuo rahatilanne mielenkiintoiselta.. kuitenkin tässä kuussa Ilosaari ja Qstock ja häihinkin pitäisi mekko ostaa. Jospa tästä selviää.. itse asiassa tiedän, että selviän, mutta stressaan aina aivan liikaa tuollaisia asioita. Nyt kuitenkin iltapalan tekoon ja sitten istutan itseni Wallanderin ääreen :)

Kuvat: Beck, Wallander

perjantai 3. heinäkuuta 2009

Kiireellinen kummitustäti

Niinpä niin. Tulin ihan vain nopsaan päivittämään kuulumisia. Koko viikon olen juossut kuin aropupu.. milloin kummitytön perässä ja milloin kummitytön takia :) Päiväunien aikana olen ottanut käteeni maalipensselin ja yrittänyt saada projektia "talon ja autotallin maalaus ulkoa" edes hieman eteenpäin.

En yhtään siis ihmettele, että iltaisin on sitten sammunut kuin saunalyhty heti kun pää on osunut tyynyyn. Tänään ajattelin kuitenkin uhmata NukkuMattia ja lähteä katsomaan muutamia kavereita, jotka ovat tällä hetkellä maisemissa.

Ai niin.. kävinhän tuota tiistaina illalla pelaamassa poikien kanssa Monopolya.. ja saatiin ihan mahtiajatus miten se voitaisiin muokata uudelleen ja niin että käytännössä voittaisi tai häviäisi jotakin.. siitä sitten myöhemmin kun saadaan "prototyyppi" kehitettyä ja testattua onko idea toimiva.. sen verran kerron, että sitä peliä pelatessa täytyy omistaa paljon pieniä kolikoita :)
Nyt menen :)