lauantai 11. syyskuuta 2010

Lepoa Pohjois-pohjanmaan hiljaisuudessa

Viime viikko oli töissä yhtä hullunmyllyä.. muutama palaveri ja juoksemista paikasta toiseen.. päivät venyivät yli 10 tuntisiksi. Siksipäs eilen olikin ihana laittaa työpaikan ovi kiinni jo lounastunnilta.

Matka alkoi pendolinomatkalla Tampereelle.. sieltä hyppäsin auton kyytiin ja ajelin isän kanssa Pohjois-pohjanmaan rauhaan lepäämään viikonlopuksi. Matkustaminenkin väsyttää.. eilen menin aikaisin nukkumaan ja tänään heräsin vasta vähän ennen 9.. Tänään onkin vuorossa mummoloissa vierailu.. kaupassakin täytynee käydä, koska lupasin kokkailla isälle ja äidille tänään.

En ole juhannuksen jälkeen käynyt äiskää moikkaamassa ja täytyy sanoa, että eilinen vastaanotto oli niin kiva, että vois kai useamminkin visiteerata. Sauna oli siis lämpiämässä, tuoretta kahvia tippumassa ja pöydässä lämmintä pannukakkua, omenahilloa ja vaniljavaahtoa! Nam!

Mutta nyt taidan mennä juomaan kahvia ja lukemaan päivän lehden. Palailen taas.

Ai niin.. uskomatonta kuina syksy täällä on! Puut on jo ihan keltaiset ja mummolan pihan vaahterakin väriloistossaan kirkkaan punainen! Ihan hassua.. kyllähän minä syksystä tykkään, mutta on se jotenkin aina niin haikea vuodenaika.

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Elokuva Veronikasta, joka oppi elämään.

Eilinen ilta menikin sitten neiti S:n luona asukokonaisuuksia miettien, mässäten ja leffaa katsellen. Aika ex tempore idea oli lähtä vuokraamaan leffa, mutta lopulta se oli kyllä vallan mainio ajatus :) Matkalla leffavuokraamosta kämpille saatiin vielä idea, että jään samantien yökylään. Tämä kaupunki ei ole kaikista helpon liikkua itä-länsi -suunnassa.. varsinkaan yöllä. Elokuussa kirjoitin kirjoista ja kerroin lukeneeni Coelhon kirjan Veronika päättää kuolla.. taisin myös mainita, että siitä on tehty elokuva, joka on ihan pakko nähdä! Eilen tuo leffa sattui silmiini leffavuokraamossa ja neitikin sen hyväksyi.. joten leffailtamme sisälsi Paolo Coelhon kirjaan perustuvan Veronika Päättää Kuolla -elokuvan!


Täytyy myöntää, että ei tämä toiminut niin hyvin elokuvana kuin kirjana. Harvoinhan kirjasta tehty elokuva on parempi kuin itse kirja, mutta tämä oli jotenkin.. kyllähän sen katsoi, mutta siitä oli jätetty niin paljon pois! Missä oli Edwardin ja Marin elämäntarinat! Ja niin.. maakin oli vaihtunut ja kaikki tapahtumat oli väännetty jotenkin niin perin jenkkiläiseksi.. jos joku karkaa mielisairaalasta niin kuinka sillä on oman asunnon avaimet ja oma luottokortti kuitenkin mukana karkumatkalla.. tuskin pakkohoito-potilailla on sellaisia yöpöydän laatikossa. No.. kyllähän tuon katsoi, mutta en kyllä välttämättä katsoisi uudelleen.. kirjan kyllä voisin taas vaihteeksi lukea.

Tänä aamuna tutkailin neidin kirjahyllyä ja löysin monia kirjoja, jotka täytyy pikimmiten lukea. Tällä hetkellä kaksi kirjaa lainassa siitä hyllystä.. kirja-postaus siis tulossa taas piakkoin.

Kuva on googletettu.

lauantai 4. syyskuuta 2010

Syksy ja syysflunssa

Niin siinä sitten kävi, että kalenterista käännettiin esiin syyskuu ja kesän helteetkin jäivät jonnekin taakse. Samalla itse sairastuin syysflunssaan. Viime viikonloppu meni peittojen alle kätkeytyneenä ja sama meno on jatkunut koko viikon ajan aina töiden jälkeen. Jouduinpas yhden päivän olemaan sairaslomallakin.. tai okei..puolikkaan päivän vaan.. yritin kuitenkin aamulla mennä töihin.

Muutaman kirjan olen ehtinyt sairastaessa lukea.. villasukan kutomisenkin aloitin. Onneksi TV:stä on alkanut taas näkymään muutakin kuin uusintoja. GG:t (Gossip Girl ja Gilmore Girls) alkoi tulla jo vähän korvista ulos kun niitä monta päivää putkeen katto ihan urakalla. YLE saa kyllä taas täydet propsit siitä, että alkavat näyttämään Gilmoren tyttöjä lauantaisin ja sunnuntaisin alusta lähtien.. ajattelin alkaa kattomaan aina kuin vain mahdollista, vaikka aika vasta katsoinkin kaikki dvd-boksit läpi.. on siinä kuitenkin vaan ihan eri fiilis katsoa tv:stä :)

Tänä viikonloppuna ajattelin vihdoin sanoa piutpaut vuotavalle nenälle ja karhealle kurkulle ja yrittää laittaa kämppää kuntoon. Tiskivuori on kasvanut taas järkyttäväksi ja pyykitkin ovat olleet kuivumassa jo viikon verran. CD- ja kirjahyllytkin on koottu ja paikoillaan, mutta vielä pitäisi saada järkättyä tavarat paikoilleen. Eiköhän se tästä.. sitten vielä treffaamaan neiti S:ää kaupungille. Ensin taidan kuitenkin raahautua suihkuun.

Hyvää viikonlopun alkua kaikille!