sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Hauskoja touhuja kera kummitytön.

Aika menee ihan supernopeasti silloin, kun on oikeasti jotakin tekemistä. Kummityttö on pitänyt minut varsin kiireisenä nämä muutamat päivät.

Vauhti on ollut melkoista ja eikös se niin mene, että vauhti ja vaaralliset tilanteet kuuluvat yhteen :) Muutaman päivän saldona on ollut mm. värikynä silmässä (onneksi ei mennyt kuitenkaan puhki), iso lapiollinen hiekkaa hiuksissa ja muutama mottaus nenään. Lisäksi jalat ovat järjettömän kipeät, kun lasta pitää jaloilla kiikuttaa ja rintalasta ei kestä enää kovin kauan pienten kätösten kovia otteita. No eipä tartte ainakaan erikseen harrastaa liikuntaa :)

Tänään oli sellainen ihan superkiva päivä.. Aamupäivä pihalla ja kun hiekat oli saatu putsattua ja päiväunet nukuttua, tuli aika lähteä 1-vuotis synttäreille. Synttärit olivat siis veljeni poppoon ystäväperheen tyttären synttärit.. Kakku ja muutkin tarjoilut maistuivat erittäin hyvin.. ja aika meni ihan älyttömän nopeasti.

Illan olen sitten lastenvahtina.. olen jo katsonut Sovituksen ja alan tässä miettimään, että mitäs sitä vielä katsois.. Canalin kanavat kunniaan :) Ei tartte mennä penkomaan veljen dvd-säilöjä kun töllöstäkin tulee katsottavia elokuvia :)

perjantai 25. syyskuuta 2009

Väsynyt matkalainen

Matkan teko alkoi eilen n. klo 10.00 Oulusta. Pysähdyimme vanhempieni luona juomaan kahvit ja seuraava pys'hdys olikin Kokkolassa, kun kaveri jäi pois kyydistä. Siitä sitten matkasin vielä ihan liian monta kilometriä yksin. Perillä veljeni perheen luona olin n. 17.30. Joissakin kohdin sain kyllä kiittää jotakin ylempää tahoa siitä, että poliisit olivat kaukana, koska nopeus saattoi aina välillä nousta hetkellisesti vähän liikaa.

Mutta olihan se kiva, kun kummityttö juoksi heti ovelle vastaan ja halusi tulla syliin. Ilta riehkastiin oikein urakalla.. kyllä tuli eilen uni nopeasti :) Nyt tyttö onkin sitten päiväkodissa ja minä datailen täällä yksikseni, kun muut ovat töissä. Voisi kohta lähteä käymään kaupassa.

Tämäkö se on sitä kotimaan matkailua? Ainakin kilometrejä kertyy ja paikat jumiutuu :)

tiistai 22. syyskuuta 2009

Lapsuuteni rantamaisemat.

Kuten olen ehkä joskus maininnutkin, olen asunut lapsuuteni ja nuoruuteni suhteellisen lähellä jokea. Omassa kodissani ei ollut omaa rantaa, mutta mummolassa oli. Kesät tietenkin käytännössä katsoen asuin mummolassa ja siellä ollessani suurin osa ajasta meni uidessa tai muuten rannalla lorkkiessa.
Rantaan vievä polku on nyt jo kasvanut melkein umpeen. Ennen sinne meni leveä polku, vaikka tällä kohdalla ei koskaan käytykään uimassa. Tuossa rannassa kuitenkin pidettiin venettä ja lisäksi sieltä haettiin aina joskus vettä kukkien kasteluun ja lasten leikkeihin.
Rantakalliot näkyivät joskus enemmän ja joskus vähän vähemmän. Tänän syksynä ei ole satanut paljon ja veden pinta on joessa aika matalalla. Aika harvoin on päässyt noin pitkälle kävelemään kuivin jaloin. Yleensä jonkun matkaa on pitänyt aina kahlata. Joki ei mummolan kohdalla ole kovinkaan syvä ja kahlaamalla pääse aika keskelle jokea.

Olen aina ollut vesi-ihminen. Tykkään vedestä todella paljon. Tykkään uida ja muuten vain istua ja katsella vettä. Vähän vanhempana olenkin viettänyt paljon aikaa kallioilla istuen ja vain vettä katsellen. Jotenkin pystyn veden äärellä rauhoittumaan ihan eri tavalla kuin missään muualla. Juuri nuo rantakalliot tuovat mieleeni paljon hyviä muistoja ja aina siellä ollessani palaa mieleeni joku kiva hetki lapsuudesta :) Oi niitä aikoja, kun serkkujen ja kavereiden kanssa tuolla aikaa vietettiin.. joskus osattiin olla vähän fiksummin kuin joskus.. mutta niitä aikoja on kyllä kiva muistella.. ja nyt alkaa tuntumaan, että vuosia on kulunut jo ihan liikaa siitä, kun viimeksi tuolla riekuttiin :)
Lopuksi oli vielä ihan pakko ottaa kuvia rannan heinistä.. en tiedä nuille virallisia nimiä, joten ovat vain heiniä. Olivat jotenkin niin ihanan värisiä. Kaikki kuvat olen siis ottanut tänään, kun äitini kanssa kävimme mummolassa.. ajattelin pitkästä aikaa ottaa sinne kameran mukaan. Vanhasta tutusta pihapiiristä löytyi yllättävän paljon taas uusia juttuja, kun jaksoi vähän aikaa pyöriä melkeinpä ympyrää ympärilleen katsellen.

Minua on tänään hemmoteltu tuliaisilla oikein olan takaa. Olen kasannut kaikki vain pöydälle ja kenties myöhemmin kerronkin niistä lisää. Sen vain sanon, että toiveitani oli kuunneltu ainakin joiltakin osin :) Nyt taidamme lähteä porukalla käymään kaupassa. Tänään pitäisi illalla jaksaa vielä pakata, jotta huomenna pääsen lähtemään hyvissä ajoin taas takaisin kotiin.. mutta sielläkään ei taas saa olla kovin kauaa.. koska torstaina matkani taas jatkuu :)

maanantai 21. syyskuuta 2009

mekkosia ja hauskoja hetkiä

Kylläpäs eilen olikin taas varsin mukava ilta. Emmekä edes tehneet mitään kummallista. Mutta hyvässä seurassa aika menee aina ihan liian nopeasti ja niin se kello nytkin oli yhtäkkiä 5 aamulla, kun nukkumaan menimme.. ja kyllähän se saunominen on mukavaa.. tai itse asiassa se paljussa uiskentelu (en edes muista milloin olisin tuolla paikassa viimeksi käynyt kunnolla saunassa).

Mutta niin.. viime viikolla kävin tosiaan muutamalla kirpparilla ja vaikka olenkin kironnut liian täyttä vaatekaappiani ja pidemmän aikaa, saivat hyllyt taas muutaman asukkaan lisää. Ostin muutaman ohuen neuleen ja lisäksi kaksi mekkoa.

Ensimmäisenä bongasin tuollaisen aivan ihanan Cubuksen juhlamekon. En jaksanut mennä sovittamaan ollenkaan, koska omistan jonkun verran Tukholman ajalta lähtöisin olevia cubuksen vaatteita ja ei se koko tälläkään kertaa pettänyt. Eli mekko istui kuin nakutettu. Mekko oli erittäin hyvässä kunnossa ja mielestäni suhteellisen edullinen, koska maksoin siitä ainoastaan 3 € :)Toinen mekko oli tuollainen H&M:n mekkonen, jossa olivat vielä laputkin paikoillaan, joten joku myi ihan uuden mekon ja tämäkin maksoi vain 3 euroa. Alapuolella hieman parempi kuva tuosta mekon kuosista, koska tuo kuva koko mekosta on aikas tumma ja kuosi ei oikein pääse oikeuksiinsa. Ajattelin, että voisin vähän mekon hihoja tuunailla jahka jaksan kaivaa ompelukoneen taas esille.. mutta siitä sitten joskus enemmän, jos jaksan alkaa ompelemaan :)

Pitäisi varmaankin kohta lähtä miettimään iltapalan laittamista. Porukat olivat jo kovasti tulossa kotia kohti kun heille jonkun aikaa sitten soitin. Odotan vallan innolla tuliaisia!!! Olen aina niinkuin pikkulapsi, jos vain on mitenkään mahdollista, että saisin jotakin kivaa :) Mamma on kyllä yleensä osannut tuoda ihan kivoja ylläreitä (kuten kenkiä tai laukkuja) :) Kenties huomenna sitten vähän enemmän niistä :) Nyt iltapalan laittoon.. ja vois vielä viimeset romut kerätä pois lattialta :)

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

treenejä ja muita mukavia juttuja..

Tämä viikonloppu on kyllä ihan äärimmäisen mukava. Eilen oli tosiaan kuorotreenit ja alkaa kuulostamaan siltä, että saadaan kuin saadaankin ohjelmisto kuntoon ennen konserttia (ihan niinkuin sitä koskaan olisi kyseenalaistettu). Itseäni hieman pelotti aamulla mennä sinne kipeän kurkkuni kanssa, mutta yllättävän hyvin sitä ääntä kuitenkin lähti. Joissakin biiseissä jouduin laulamaan yksin ääntäni ja silloin se ei ihan niin hyvin onnistunut. Korvat kun olivat lukossa enkä kuullut yhtään omaa ääntäni.. no sekin asia korjaantuu jahka paranen ja saan yhden ihanan tyttösen laulamaan samaa ääntä kanssani :) Joten ei mitään hätää :)

Ilta meni saunoessa ja hengaillessa. Join muutaman lasillisen valkkaria.. joten ilta oli hyvin rauhallinen. Tänään sitten aamu pidemmän kaavan kautta.. eli ravitseva aamupala, monta kuppia kahvia, suihku jne.. Nyt tässä mietin, että lähtisinkö käymään mummolassa ennenkuin menen viettämään aikaa muutaman ystävän kanssa. Tämän päivän ohjelmaan kuuluu mm. sauna, palju, pizza.. Innolla odotan jälleen :) Kävin viime viikolla kirpparilla ja kyllähän sieltä jotakin löytykin. Pitäisi tässä ottaa asiaksi kuvata nuo ostokset ja kirjottaa muutenkin vähän pidempi postaus. Mutta nyt menen taas :) Paikallaan oleminen on jotenkin vaikeaa.. ja auton tankkaaminen ihan älyttömän kallista :)

perjantai 18. syyskuuta 2009

Neljän vuoden naapurisopu kerrostalossa...

Erästä blogia lukiessani aloin miettimään omaa asumishistoriaani ja tulin siihen tulokseen, että minulla on kyllä aina ollut suhteellisen kivoja naapureita :)

Asuin koko lapsuuteni maalla, jossa sai mekastaa niin paljon kuin sielu sieti, koska lähimpiin naapureihin oli jonkun verran matkaa. Lähimmät naapurit ovat toki kuuloetäisyydellä, mutta eipä heitä koskaan ole minun pitämäni metakka haitannut. Kun sitten lähdin opiskelemaan, odotin kauhulla muuttoa kerrostaloon, koska olin kuullut monenlaisia kauhutarinoita kyttäävistä naapureista, korviahuumaavasta metelistä öisin, ainaisesta koirien haukunnasta jne.

No mutta kuinkas kävikään.. Olen nyt asunut samassa asunnossa hieman yli 4 vuotta ja en ole kertaakaan menettänyt hermojani naapureihin enkä myöskään itse ole ottanut vastaan yhtään ainoaa valittavaa sanaa. Alapuolellani on vain "kanankopit" eli ne sellaiset varastokomerot (vai mitä ne oikealta nimeltään ovatkaan), toisella puolella on asunut sama naapuri koko ajan, toiselle puolelle on asukkaat vaihtuneet varmaan 2 tai 3 kertaa (en oikeastaan ole tämän hetkisiä asukkaita koskaan edes nähnyt) ja yläpuolella ainakin yksi lapsi (+äiti tai isä tai molemmat.. sitä en tiedä). Toisen puolen naapurilla on joskus ollut riitaa naisystävänsä kanssa ja pääsin muutaman sanan verran siitä osalliseksi, mutta ei se minua koskaan häirinnyt, koska kuulin vain ne sanat, joissa ääntä korotettiin erittäin paljon.. eikä tuotakaan tapahtunut kuin muutaman kerran. Toisella puolella katsotaan tiiviisti jääkiekkoa ja jalkapalloa.. osaan iloita ja surra mukana, koska yleensä siellä on kisakatsomo, joka eläytyy peliin todellisella tunteella. Yläkerran lapsi on muutaman kerran itkenyt, mutta sitähän lapset tekevät. Niin ja jossakin saattaa joskus haukkua koira, mutta ei se ole minua koskaan häirinnyt.

Kerrostaloon muuttaessani otin sen asenteen, että ääniä kuuluu ja niitä kuuluukin kuulua. Minua ei häiritse normaalit elämän äänet (korkokenkien kopina rapussa, lasten itku, pihalta kuuluvat äänet jne.). Kiitos naapureiden, en ole koskaan joutunut kokemaan yöllisiä bileitä tai ihan järkyttävän isolla kuuluvaa musiikkia. Muutamissa omissa illanistujaisissa on musiikki saattanut pauhata hieman liian isolla ja iso kiitos naapureille, että ovat olleet niin suopeita (tosin ei nuita illanistujaisia ihan älyttömän usein edes ole).

Onko minulla vain ollut niin hyvä tuuri, että en ole joutnut kokemaan niitä kauhukuvia kerrostalonaapureista vai osaanko sulkea silmät ja korvat ainakin joiltakin asioilta?? Sitä en tiedä, mutta kyllä 4 vuotta samassa asunnossa on ainakin minun ystäväpiirissäni aika pitkä aika.

Pohdiskelevaa ja iloista perjantaita kaikille! Minä jatkan ainakin tämän viikonlopun täällä maalla peltojen keskellä.. huomenna pääsee taas treenaamaan, mutta saas nähdä antaako uudelleen noussut kurkkukipu minulle mahdollisuutta yrittääkään laulaan.

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Käsitöitä kiireiden keskellä

Mihin se aika taas on hävinnyt? Tuntuu, että en ole mitään tehnyt, mutta siltikin olen koko ajan ollut menossa jonnekin päin. Suurimman osan ajastani olen tällä viikolla viettänyt mummolassa. Koska vanhempani ovat lomalla, olen joka päivä käynyt "pitämässä huolta" mummosta. Mummon muisti ei ole enää entisellään ja samat asiat puhutaan vähintään 5 kertaa päivässä. Ei sieltä aina kovin pirteänä lähde, mutta jotenkin tuntuu vain oikealta kuitenkin käydä joka päivä. Siellä käydessäni käyn tiskaamassa päivän astiat ja letitän mummon hiukset.. Iltaisin olen tehnyt käsitöitä.. kävin toiselta mummolta hakemassa kasan vanhoja käsityölehtiä ja olen opetellut virkkaamista :) Sen verran voin nyt paljastaa, että kenties ehkä huivia teen.. pitää nyt katsoa mitä siitä tulee vai tuleeko mitään :)

Kudoin kuitenkin viime viikolla yhdet villasukat.. tai siis loppuviikosta. Eihän niihin kovin montaa päivää saa kulutettua.Villasukat ovat ystävälleni ja tein ne vähän niinkuin synttärilahjaksi. Hän on jo pitkään puhunut, että minä voisin tehdä hänelle villasukat ja väritoiveena on ollut ruskea-lime.. Siinä ne nyt sitten ovat! Ystäväni syntymäpäivä on tänään, mutta hän saa ne nyt vähän jälkijunassa.. jahka seuraavan kerran nähdään (yleensä näemme melkein joka päivä).

Tulin tänään käymään kotona. Olen siis ollut vanhempieni taloa "vahtimassa" ja huomenna vaihdan taas paikkakuntaa. Tulin kuitenkin katsomaan postin ja hakemaan nuotit viikonlopun treenejä varten. Onneksi tuo välimatka ei ole kuin sen 100 km, niin sitä viitsi ajellakin aina silloin tällöin.

Kotiin päästyäni halusin vaihtaa "kotivaatteet" päälle ja menetin hermoni, koska en löytänyt mitään kivaa paitaa vaatekaapistani.. lopputulos näkyy kuvassa..

Levitin siis puolet vaatteistani sängylle.. ja siltikään en löytänyt paitaa.. oikeastaan etsin yhtä tiettyä paitaa, joka loppujen lopuksi olikin pyykinkuivaustelineessä.. Mutta olipahan aika järjestää vähän vaatekaappia.. eli toisin sanoen viikkasin paidat yhdelle hyllylle..

Jotenkin tuo hylly näyttää ihan hirvittävän tyhjältä.. osa paidoista on kuivaustelineessä yhä edelleen ja aika paljon niitä on tuolla toisessa kaupungissa.. minä kun en osaa pakata kevyestä ja luulen aina, että tarvitsen enemmän vaatteita kuin oikeasti tarvitsen :)

Vanhoihin palatakseni.. olimme siis muutaman ystäväni kanssa viime perjantaina kuuntelemassa muutamaa "keikkaa", jotka olivat ihan konserttisalissa. Vähän jänskätettiin kavereiden puolesta, jotka olivat soittamassa, koska niin kovin erilainen keikkapaikka tuo oli.. hyvin se kuitenkin meni ja sanoisin, että yllättävänkin hyvin sopivat tuollaiseen konserttisaliin :) Illaksi menimme sitten yhden ystäväni kotiin grillailemaan ja saunomaan.. koska naapurikaupungissa olimme, jäimme sinne myös yöksi. Käytiin paikallisessa baarissakin pyörähtämässä ja täytyy sanoa, että klo 5 aamulla ei ole kenties järkevin aika mennä saunaan :) Mutta kivaa oli, vaikka pieni nestehukka tuon saunareissun jälkeen meinasikin ehkä olla :) Kokonaisuutena jälleen ihan huippu ilta ja olen niin onnellinen, että minulla on tuollaisia ystäviä.. itse asiassa minulla on ystäviä laidasta laitaan ja se on rikkaus, jos mikä :)

perjantai 11. syyskuuta 2009

eihän ole pakko keksiä otsikkoa...

Mistä tietää, että syksy on tullut.. Ei sitä samalla tavalla huomaa kaupungissa kuin täällä "maalla", missä minunkin vanhempani asuvat..

Pihatietä kävellessä jalkojen alla rahisevat keltaiset koivunlehdet, jotka pari päivää sitten raivonnut syysmyrsky on siihen lennättänyt..

Veljeni pienelle tytölle tehdyn hiekkalaatikon suojamuovista on tullut pienen pieni lintulampi, joka on täyttynyt syksyisistä lehdistä...
Koivujen lehdet alkavat muuttua keltaiseksi ja harventuvat tasaiseen tahtiin.. Kyllähän niitä löytyy ympäri pihaa, mutta jotenkin ne vain näyttäisivät paljon paremmilta, jos olisivat yhä vihreitä ja kiinni puussa..
Kotitaloani ympäröivät pellot ovat muuttaneet värinsä kovin syksyiseksi.. Itselleni tuo on aina ollut selvä syksyn merkki. Toisaalta keltainen viljapelto on kyllä aika kauniskin..

Mutta onneksi nyt on ollut suhteellisen lämmintä kuitenkin. Oma flunssani alkaa jo pikkuhiljaa hellittämään.. tai siis yskä.. vielä eilenkin yskin keuhkojani pihalle, mutta tänään on ollut jo paljon helpompaa ja ajattelin vähän, että josko sitä vaikka tänään lähtisi yhtä "keikkaa" katsomaan.. Luulisin ainakin, että yskäni ei enää muita haittaisi :)

Vanhempani lähtivät tänä aamuna, joten tässä on nyt sitten seillainen reilu viikko aikaa kehittää itselle tekemistä. Kypros heitä kutsuu vasta maanantaina, mutta lähtivät viettämään viikonloppua ensin veljeni luokse tuonne vähän etelämpään. Onneksi ainakaan tänään ei vielä tarvitse älyttömästi käyttää mielikuvitusta tuon aktiviteetin suhteen. Taidanpas mennä kutomaan villasukkaa.. ystävälläni on keskiviikkona synttärit ja ajattelin kutoa hänelle villasukat lahjaksi.. Hän on toivonut uusia villasukkia vaikka kuinka kauan ja värikin oli valmiiksi mietittynä niin tämähän on mitä helpoin lahja :)

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

yskii vielä keuhkonsa ulos..

Yskä sen kun pahenee ja nyt alkaa jo tuntumaan siltä, että keuhkot tulee kohta ulos. Rintakehä on ihan älyttömän kipeä. Olen juonut kuumaa vettä ja ottanut yskänlääkettä ja yrittänyt lääkitä itseäni kaikin mahdollisin keinoin.. jospa se tästä.

Niin.. eilinen meni ystävän luona hengatessa. Pelattiin vähän Sims 3:sta, leivottiin mustikka-vadelma-suklaa -muffineita, tehtiin ruokaa (perunoita ja kastiketta, joka höystettiin suolakurkulla ja paaaaljolla valkosipulilla.. niin ja porkkanaraastetta) ja katsottiin tv:tä. Siinähän se päivä meni aika näpsäkästi. Olin vasta yöllä kotona. Aloitin jo yöllä operaation pakkaus, mutta oikeestaan sain vasta tänään aamulla pakattua. Samalla järkkäilin sitten kämpän ja suuntasin rautatieasemalle selässäni suhteellisen paivana rinkka. Matka alkoi kohti vanhempiani..

Olen täällä siis vähän yli viikon talonvahtina, kun vanhempani lähtevät ulkomaille. Tehtäväni on siis kastella kukat ja hakea posti.. Mutta kyllähän sitä täytyy ensi viikolla lähteä kuitenkin Oulussa käymään. Ei minun pääni kestä täällä niin pitkää aikaa. Niin ja täytyyhän ne kuoronuotitkin jossakin välissä käydä hakemassa... kun unohdin ne jotenkin ihan totaalisesti :)

Nyt lähden kahville (kotona käydessä on aina niin hirvittävän kiva päästä kahvittelemaan kun on aina pullaakin tarjolla).

maanantai 7. syyskuuta 2009

paketteja kaksin kappalein...

Viime viikolla varmaankin mainitsinkin tekemästäni levytilauksesta.. Tänään ne sitten vihdoin ja viimein saapuivat perille. Nuo edullistakin edullisemmat levyt, joista puolet ei ole edes ollut ostoslistalla :)Levhyllyjäni täyttävät tämän jälkeen siis myös Lapkon Young Desire, Billy Joelin Piano Man (The very best of Billy Joel), Keanen Under the Iron Sea ja Spice Girlsin Greatest Hits. Nuista ostoslistalla on pidempään jo ollut Lapko ja Billy Joel. Keane on minulle suhteellisen uusi tuttavuus, mutta tähän astisen tuttavuuden pohjalta odotan tuolta levyltä suhteellisen paljon. Spice Girls on sellainen bändi, jota en kuunnellut edes silloin ihanina ala-aste -aikoina, jolloin kyseinen bändi oli kovassa huudossa. Olin aina enemmän niiden "babyface-poikabändien" fanittaja :) Nyt kuitenkin ajattelin, että voisinpas tuon kokoelman tilata ihan vain sen takia, että oli lähestulkoon ilmainen.. ja voinpahan ainakin kerran plarata biisit läpi :)

Onhan tuossa Keanen levyssä aivan äärimmäisen hieno kansi. En ole pitkään aikaan törmännyt yhtä hienoon kanteen! Kuvan on tehnyt suomalais-brittiläinen Sanna Annukka Smith, joka on saanut vaikutteita Kalevalasta ja Suomen muinaisista kansantaruista. Jotenkin tuosta kuvasta kenties huokuu sellainen perinteinen suomalaisuus, koska heti kannen nähtyäni ajattelin, että asialla olisi voinut olla joku suomalainen taiteilija.. ei mennyt ihan oikein, mutta kuitenkin melkein. Kuuntelen nyt tässä samalla tuota Keanen levyä ja ainakin näin ensi kuuntelulla vaikutttaa varsin mukavalta brittirockilta. Mielenkiintoista on se, että kyseisessä rockyhtyeessa ei ole ollenkaan kitaristia! Musiikki koostuu vain rummuista, pianosta, bassosta ja laulusta. Erittäin mielenkiintoista ja hyvältä kuulostaa! Under the Iron Sea on yhtyeen toinen albumi ja se on julkaistu jo 2006, joten uudempikin albumi yhtyeeltä löytyy. Kenties se on sitten se seuraava ostos levyhyllyyn. Täytyy kyllä myöntää, että tämä levy ei pettänyt, vaikka ennakko-odotukset olivatkin varsin korkealla :)

Toisesta paketista tuli ilmoitus tekstiviestillä.. niinpä kävin sen pikimiten noutamassa lähimmältä R-kioskilta ja innokkaasti aukaisin laatikon.. damdam.. ja mitäs sieltä löytyikään...

Tilasin Tigin Control Freak shampoon ja hoitoaineen yhteispaketissa Hairstoresta pari viikkoa sitten ja nyt tuo ihana paketti saapui perille! Olen tykästynyt Tigin shampoisiin ja hoitoaineisiin ihan älyttömästi.. vaikkakaan en itse yhtään ole tähän mennessä omistanut. Tuo paketti oli kuitenkin sen verran edullinen, että näin parhaakseni sen tilata.. ja eipähän tarvitse ihan heti olla ostamassa shampoota.. paitsi hopea sellaista. Vaalea kuontaloni kun vaatii aina tasaisin väliajoin tuota violettia pesuainetta, jotta ei ei muutu ihan keltaiseksi :)

Mietin pitkän tovin, että minkälaisen Tigin paketin tilaisin ja lopulta ratkaisu olikin kuitenkin suhteellisen helppo. Ensin mietin kaiken maailman värinsuoja-aineita (Fashionista Tween) ja kosteuttavia aineita (Catwalk Oatmeal & Honey), mutta lopulta se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Minulla on luonnonkiharat hiukset, joita vihaan yli kaiken ja joudun joka päivä käyttämään suoristusrautaa. Valintani oli siis Control Freak, jonka ainakin luvataan silottavan kiharia ja permanentattuja hiuksia. Ja miksi olisinkaan tilannut shampoon värjätyille hiuksille, kun joudun kuitenkin aina silloin tällöin käyttämään tuota hopea-shampoota, joka muuten taitaa tällä hetkellä olla Bonacuren pullossa. Yleensä olen suosinut Cutrinin tuotteita, mutta joskus täytyy kiireessä luopua suosikeista ja kokeilla välillä jotakin muuta :)

Nyt lähden tekemään levyhyllyihin tilaa uusille asukkaille ja kai se täytyisi tehdä pienen pieni inventaario tuolla kylppärin puolellakin. Jotenkin minusta tuntuu, että siellä on paljon tyhjiä purkkeja ja purnukoita.. tai ainakin melkein tyhjiä, jolloin niistä ei kuitenkaan saa mitään ulos. Itseäni ärsyttää nuo tyhjät purkit kylppärissä, mutta niin.. minkäs sille tekee kun on joskus vaan niin laiska :)

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Katsaus eiliseen ja sunnuntain turinat

No niin.. nyt on vanhemmat kahvitettu (lamppu ei toimi yhä edelleenkään) ja kuvat otettu. Elikkäs eilinen Ikean reissu oli kaikin puolin erittäin mukava. Hyvässä seurassa on aina mukavaa. Kaveripariskunta lähti ostamaan muutamia hyllyjä, naulakkoa ja kenkätelinettä.. hyllyt vaihtuivat tikapuuhyllyksi ja ne oikeat naulakot ja kenkätelineet olivat loppuneet.. eli heillä ei mennyt ihan putkeen.. mutta ainahan sieltä jotakin kuvaa löytyy :)

Itse ostin vain muutaman hedelmäveitsen, hengareita ja ehkä yhden maailman suloisimmista pöytälampuista! Täytyisi vielä käydä ostamassa pieni kynttilälamppu, jotta saan tuon uuden lampun toimimaan. Olen kyllä ihan myyty tuolle yksinkertaiselle, mutta ah niin ihanalle lampulle :)

Kävimme myös tosiaan Ginassa, kun kerran tuonne asti olimme lähteneet ja Oulusta tuota liikettä ei löydy. Mukaan tarttui ihan tavalliset farkkulegginsit ja muutama paita..

Ihan perus valkoinen toppi.. tarttui mukaan kun tajusin, että en omista kuin ehkä yhden ja toinen ostamani paita tarvitsi valkoisen topin alleen. Ja sitten se toinen uusi rakkauteni. Muutama kuva kenties kertoo tässä tapauksessa enemmän kuin tuhat sanaa.

Huomasin just, että tosiaan peilin kautta otettu kuva on peilikuva ja silloinhan tekstikin on väärinpäin.. mutta kuitenkin.Tykästyin tuohon kuvaan ja tekstiin ihan älyttömästi!

Uudet paidat pääsivät päälle heti eilen illalla kun olimme porukalla istumassa iltaa ystävien luona. Iltaan kuului sauna, ruoka, punaviini, valokuvat ja höpöttäminen. Oli ihan järjettömän kiva ilta.. kiitos kaikille paikalla olleille!Ruokalistalla oli täyettyjä paprikoita kahdella eri täytteellä. Toisessa täytteessä oli curry-kanaa ja toisessa valkosipuli-yrtti -katkarapuja. Molemmissa oli myös paahdettu chili -tuorejuustoa (voisin syödä sitä vaikka kuinka paljon) sekä paljon juustoraastetta päällä.

Lisänä oli myös vähän salaattia. Jotenkin meistä kaikista tuntuu, että fetajuusto tulee jo korvistakin ulos, joten teimme vaihtoehtoisesti lautasen, josta kaikki saivat oman mielensä mukaan ottaa mitä tahtoivat. Jotenkin tuo illan istuminen meni niin myöhään, että emme edes baariin lähteneet. Kotona olin joskus kahden jälkeen ja unta ei tarvinnut kauan odotella. Pitkästä aikaa sain nukuttua kunnon yöunet. Flunssan takia ovat yöt olleet hieman tukalia, mutta jospa tämä tästä alkaisi helpottamaan. Ainakaan kurkku ei ole enää yhtä kipeä kuin eilen eikä nenäkään niin tukkoinen.

Nyt odottelen, että pojat tulevat käymään kahvilla.. tarjolla kun on yhä edelleenkin omenapiirakkaa kermavaahdolla ja mustikkamuffinseja.

lauantai 5. syyskuuta 2009

pikapika..

Ikeassa käytiin.. tulin ehkä tunti sitten kotiin ja kohta taas pitää mennä.. Luvassa hyvää ruokaa, punaviiniä ja monta hyvää ystävää. Pienen flunssan (lue: nenä niin tukossa, että hengittäminen vaikeaa) ei anneta menossa haitata :)

Kuvailen ostokset myöhemmin. Huomenna kenties jos isä saisi vaikka vierailullaan tuon yhden ostoksen toimimaan :) Pitihän se samalla käydä På Gränsenilla (vai miten se nyt kirjoitetaankaan).. tosin käytiin vain ja ainoastaan Ginassa, koska Oulusta sitä kauppaa ei löydy (miksi????).

perjantai 4. syyskuuta 2009

Ruokaa, leipomista ja hyvää seuraa..

Eilinen päivä vain hävisi jonnekin.. olihan se toki kaikenlaisia kommelluksia täynnä. Aamusta sain viestin, jossa ystäväni pyysi kyläilemään.. joten jo aamupäivästä hyppäsin bussiin (pyörä yhä edelleenkin rikki) ja suhasin ystäväni luo. Illemmalla toinenkin ystävämme oli tulossa käymään tuolla kaveripariskunnan luona ja niinpä päätimme tehdä jotakin hyvää ruokaa.. jäkiruokaa unohtamatta. Aika pian päätimme tehdä höyrytettyjä juureksi, kastikkeessa haudutettuja pihvejä, salaattia sekä jälkiruoaksi Creme Brûléta (meniköhän edes nuo aksenttimerkit kohdilleen). Yhdellä ystävistäni on keliakia ja se tuo tietenkin aina hieman haastavuutta ruoan laittoon.. yleensä se ei kuitenkaan aiheuta minkäänlaista päänvaivaa.. siihen on jo niin tottunut.

Ostimme kaupasta kaikki tarvittavat ruokavärkit ja lähdimme tekemään jälkiruokaa. Ostimme Dr. Oetkerin valkimoista löytyvän Brûlée paketin, johon tarvitsee ostaa lisäksi vain maitoa ja kermaa. aloimme keittelemään jälkiruokaa ja minä ihan huvikseni aloin lukemaan pakettia (en muista enää mitä etsin) ja luin kaikki pikkupräntit.. laatikon pohjasta löytyikin sitten sellainen kiva pieni präntti "sisältää gluteenia". No.. toista jälkkäriä miettimään.. lopulta tarkistimme myös pihvipaketin ja sieltähän löytyi sitten kaikenmaailman maissitärkkelyksen ja soijan lisäksi myös vehnää. Onneksi kauppa oli lähellä. Ostimme uudet pihvit ja kaverille gluteenittoman porkkanaleivoksen. No.. olihan se ruoka toki hyvää :) Kaikesta kohelluksesta huolimatta :) Ihan hyvää tuosta paketti Brûléestakin tulee.. kun se on kuitenkin suhteellisen työläs tehdä alusta asti itse.

Tänään olenkin sitten tehnyt kotona tonnikala-paprika-vesikastanja-chili-risottoa.. hyvää tuli. Porukat aikoivat tulla sunnuntaina vierailulle kun mökiltä tulevat ja leivoin sitten jo tänään sunnuntaita varten. Sunnuntaina tarjolla on sitten mustikkamuffinseja ja omenapiirakkaa kermavaahdon kera.



En ole vielä kumpaakaan uskaltanut maistaa ja en tiedä kannattaako se edes. Olen nimittäin onnistunut saamaan itselleni ihan hirvittävän flunssan ja veikkaanpas, että oikein mikään ei maistu miltään. En jaksanut alkaa etsimään mitään uusia resepetejä, joten molemmat on tehty sellaisella perusreseptillä joka löytyy melkein joka paikasta :)

Syys siihen, että leivoin jo tänään sunnuntaita varten on se, että huomenna en ehdi. Aamusta lähdemme muutaman hyvän ystäväni kanssa käymään tuolla vähän pohjoisempana.. eli Tornio-Haaparanta -akselilla.. ja määränpäänä tietenkin Ikea ja muutama muu kauppa :) Huominen ilta meneekin sitten isommalla porukalla iltaa istuen.. baariin en kuitenkaan toivottavasti eksy.. juurikin siksi, että vanhempani ovat sunnuntaina tulossa käymään :) Nyt taidan keittää teetä ja mennä parantelemaan tätä flunssaa...

Ai niin. Katsottiin eilen Harper's Island ja vannoin, että en koskaan katso sitä yksin. Meitä istui neljä samalla sohvalla, joten tunnelma oli hyvin tiivis ja olosuhteet turvalliset ja siltikin meinasin kuolla sydänkohtaukseen.. tuollainen sarja ei vain sovi minun psyykkeelleni.. vaikka kyllähän se aika koukuttava oli :)

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Patterit on joskus kiven alla...

...niinpä niin.. ajattelin tänään ottaa vähän rästiin jääneitä kuvia ja ikäväkseni totesin, että kamerasta on patterit lopussa. Kaivoin kaikki kaapit läpi, mutta en löytänyt sopivia paristoja tuohon masiinaan (tahtoisin niin uuden akulla toimivan kameran). Lopulta löysin työpöydän laatikosta ladattavat patterit, mutta en niille laturia. Sitten välähti.. minullahan on iänikuisen vanha kannettava cd-soitin, jossa patterit voi ladata!!! Sitten piti vielä odottaa, että pattereissa on virtaa ottaa kuvat ja siirtää ne koneelle.. loppu hyvin, kaikki hyvin.

Aamulla lähdin auringon paisteessa käymään kaupassa tuossa lähiostarilla ja yllätykseni siellä oli myös "pihakirppis".. paikalla oli harvinaista kyllä vain yksi kauppias, mutta en voinut ohittaa paikkaa ostamatta mitään :)

Tänään ostamani sydänhelmet sekä jo heinäkuussa huutonet:stä huutamani kissakoru. Missäs se kissa luuraakaan? :) Olen jotekin tykästynyt nyt ihan älyttömästi valkoisiin koruihin.

Sydänhelmillä oli hintaa 4 €, mikä ei mielestäni ollut mikään paha hinta kun ottaa huomioon, että korun saa monin kerroin kaulaan.Valkoisista muovisista tavaroista tuntuu olevan mahdotonta ottaa kunnollisia kuvia nykyisellä kamerallani.. olen jo pitkään haaveillut siitä uudesta kamerasta, mutta niin.. tällä hetkellä ei rahatilanne vaan anna periksi (vaikka eihän ne oikeesti ole edes niin älyttömän kalliita).

Toinen tämänpäivän ostoksistani oli kivat pampulat.. siis tuohan on kaulahuivin korvike ja hintaa sillä oli muistaakseni 4 €.. jotenkin se vain niin äärimmäisen kutsuvasti minua siellä odotti, että oli ihan pakko ostaa :) On se ainakin vähän erilainen kuin tavallinen kaulahuivi.

Sain viime viikolla kaveripariskunnalta koristeoksia 5 kappaletta. He olivat niihin kyllästyneet ja kun lattiavaasikin meni rikki, ei heillä ollut oksille enää paikkaa. Itse mietin sitten pääni puhki, että mihin ne laittaisin, koska en omista lattiavaasia ja oksat ovat suhteellisen suurikokoiset. Kun sitten otin toiset verhot pois ikkunasta jäi sängynpäädyssä olevaan nurkkaan tilaa ja sopivasti siellä olikin sitten putket, joiden taakse sain oksat suhteellisen siististi tungettua.

Tykkään kyllä noista oksista ihan mielettömän paljon.. ja saipahan taas ainakin vähän uutta ilmettä kämppään :) Aika helposti menevät ohuimmat oksat poikki ja putkien väliin tunkiessa ja toistensa lomaan aseteltaessa piti olla aika varovainen. Muutama pienempi kiekura meni poikki, mutta onneksi on vielä suhteellisen paljon jäljellä :)

Tein tänään vähän levytilausta (vain 4 levyä tällä kertaa), mutta niistä sitten enemmän kun saapuvat perille. Suhteellisen vähällä rahalla tilauksesta kuitenkin selvisin.. vaikka tulossa onkin vain muutama sellainen levy mistä olen jo kauan haaveillut.. kaksi levyä onkin sitten totaalisia ex tempore -ostoksia. Mutta jeps.. taidanpas soittaa tulisiko muutama kaveri käymään kahvilla.. tai sitten kehitän jotakin muuta järkevää tekemistä.. kuten Final Fantasyn pelaamista :)

tiistai 1. syyskuuta 2009

armas aurinko...

On se niin kiva kun on koko päivän paistanut aurinko.. ja suurimman osan päivästä käytin työhakemusten lähettämiseen.. Mutta pääsin nauttimaan tuosta harvinaisesta valoilmiöstä kun kävin kävellen kaupassa :) Johan tuo muutaman päivän jaksoikin sataa ihan urakalla, joten kiva että välillä näinkin.

Päivät on taas vaan menneet ohitse. Lauantaina vietettiin porukalla iltaa tuossa melkein naapurissa. Kiitos emännälle ja isännälle tarjoiluista ja koko poppoolle muutenkin hyvästä seurasta! Ilta jatkui luottopaikassa, eli Otto K:ssa. Jotenkin se paikka jaksaa aina vain viehättää. Tosin itse hyppäsin jo aika aikaisin taksiin erään ystäväni kanssa.. mutta hauskaa oli kuitenkin!

Sunnuntaina eräs ihana ystäväkävi hakemassa toipuville kaveruksille ruokaa ja loppu päivä menikin sitten Mariota pelatessa.


Jostakin olivat onnistuneet haalimaan tuon ihanan pelikonsolin ja vielä ihanamman pelin! Viime pelailusta oli kyllä kulunut jo pitkä tovi, mutta yllättävän hyvin se silti sujui.. Sunnuntaina pääsin alkuillasta takaisin kotiin (miten nämä reissut aina silloin venyvät, kun ei ole edes tarkoitus...) ja loppuilta meni bb talkshowta odotellessa ja Final Fantasy X:ää pelatessa. Selätin yhden kauan vaivanneen vastuksen ja pääsin vihdoin eteenpäin :) Olisikohan tässä jonkinlaista peliriippuvuutta havaittavissa kun aina pitää jotakin pelata :)

Eilinen menikin sitten poikien kanssa hengatessa.. Hotellia pelatessa, musiikkia kuunnellessa ja tv:tä katsellessa.. Niin ja eilisen aamupäivän käytin tehokkaaseen siivoamiseen. Kämppä taas vaihteeksi siinä kunnossa että täällä jopa jaksaa olla ja voisi vaikka vieraita kutsua kylään :) Olen saanut käännettyä rytminkin taas edes lähelle normaalia rytmiä ja jotenkin olo ihan äärimmäisen energinen (vaikka ahdistus aina silloin tällöin pääseekin vaivaamaan kun alan miettiä työtilannetta).

Se on nyt sitten ihan virallisesti syyskuu.. ja sen huomaa kun menee ulos. Useat ihmiset ilmeisesti pukeutuvat kalenterin mukaan, kun nyt jo näkee monilla niin paljon vaatetta päällä.. ei siellä nyt vielä niin kylmä kuitenkaan ole, että pitäisi keskellä päivää pitää kaulahuivia ja hanskoja! :)

Kuvat: nes, Mario