Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirja. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Taas yksi lukukokemus.

Kun on useamman päivän maannut sohvan pohjalla ja katsellut ikkunasta ulkona paistavaa aurinkoa, alkaa kotipuuhatkin olla ajantasalla ja pientä tekemistä yrittää keksiä vaikka mistä.
Eilen illalla sain vihdoin ja viimein kahlattua läpi J.K. Rowlingin Paikka vapaana -kirjan. Ostin sen joskus tuossa alkukeväästä / lopputalvesta kirjakaupan lahjakortilla.. ajattelin ensin odottaa pokkariksi asti, mutta päätin, että tämä oli lahjakortin tuhlaamisen arvoinen :)

Olen lukenut kaikki Harry Potter -kirjat moneen kertaan ja odotukset olivat korkealla. Tiesin kyllä, että kirja on aivan erilainen kuin Potterit, mutta silti odotin vähän enemmän. Kirja oli suhteellisen hidas-tempoinen ja alussa meinasin jo luovuttaa ihan kokonaan. Jostakin kuitekin löysin sinnin lukea kirjaa yli puoleen väliin ja yhtäkkiä se muuttuikin ihan mielenkiintoiseksi. Kaiken kaikkiaan kirjan lukeminen vei varmaan ainakin 2 kuukautta.. mutta kuten sanottu, loppupuolikas pesee alun mennen, tullen ja palatessa... ja täytyy sanoa, että loppu oli kyllä vähintäänkin odottamaton.. 

Kirjan aihealueenahan on paikallispolitiikka monesta eri suunnasta ja täytyy myöntää, että politiikka ei tässäkään muodossa minuun iske ihan hirvittävästi. Toisaalta se on aiheena tässä kirjassa hyvinkin vahvasti esillä ja sen takia se täytyy vain sietää vaikka hammasta purren :) Toki sen politiikan ympärille kietoutui montakin erillistä ja yhteistä, pientä ja vähän suurempaa tarinaa.. Ja kenties näiden useiden muiden tarinoiden takia jaksoinkin lopulta kirjan lukea.

Mutta no, suosittelen varauksella kaikille, jotka haluavat tietää minkälaista tekstiä Rowling on Pottereiden jälkeen saanut aikaiseksi. Ei tietenkään kannata odottaa mitään Pottereihin päinkään viittaavaa.. tämä kirja on jotakin aivan totaalisen muuta kuin Harryn ja hänen ystäviensä seikkailut taika-maailmassa.
 Kun nyt sain yöpöydältä tämän kirjan takaisin hyllyyn, innostuin samalla järjestämään hyllyn uudelleen. En ole kyllä ihan tyytyväinen tähän järjestykseen ja taidankin sen vielä ensi viikon aikana järjestää uudelleen :)
Tein eilen kirjatilauksen.. täytyyhän sitä kesälomalle olla uusia pokkareita tuhottavaksi auringosta nauttien (tai sadetta pakoillen).. Kotiutin mm. Liksomin ja Westön kirjat.. yhteensä taisin muistaakseni tilata neljä kirjaa. Sopivasti kaikkiin kategorioihin ja mielialoihin sopivaa :)

Uhmasin tänään keuhkoputkentulehdusta ja antibiootteja ja kävin nauttimassa auringosta hieman yli tunnin kävelyllä.. Vauhti ei päätä huimannut, mutta ehtipähän paremmin katselemaan ympärilleen :)
Nyt taidan tutkailla reittiopasta huomista varten, katsoa vähän töllötintä ja miettiä mitä kaikkea sitä ensi viikolla täytyykään tehdä.


lauantai 26. tammikuuta 2013

Hengähdys ja tammikuun höpinät.

On se kumma kun uuden puhelimen joutuu nykyään liikkessäkin tilaamaan ja sanotaan, että voin saada puhelimen EHKÄ kuukauden päästä! Mitä tämä tämmöinen oikein on! Odotetaan sitten!

Hengähdystauko Pohjois-Pohjanmaalla tuli ilmeisen hyvään väliin. Väsymys alkoi painamaan ja tarvitsin pienen breikin. Toisaalta olisin kyllä mielelläni jäänyt odottelemaan tulevan kummitytön maailmaan saapumista kotiin.. mutta toivottavasti neiti S pysyy lujana ja synnyttää vasta ensi viikolla :)

Tammikuu on loppusuoralla ja olen mitteinyt, että mitä sitä oikein on saanut aikaiseksi näin vuoden alkumetreillä.. Töitä nyt tietenkin ja ehkä ihan hintsusti liikaa. Tai muuten sopivasti, mutta uuden oppiminen ja opiskelu vie jonkin verran myös omaa aikaa. Olen kutonut muutamat perus-villasukat ja ihan vähän lukenu. Kirjoja on tällä hetkellä kesken kolmekin kappaletta, joista viimeisin (eli eilen aloitettu) vaikuttaa kaikista mielenkiintoisimmalta.
 Matkalla - On the Road... tuntuu, että taidan luovuttaa tämän kirjan kanssa.. tai sitten ihan vain sisulla luen loppuun. Ainakin pokkari-versio on pienen pientä tiheään kirjoitettua tekstiä ja kirjan ensimmäiset 100 sivua ovat muiden ihmisten kirjoituksia kirjasta.. hyppäsin suoraan sivulle 111 (tai jotakin sinne päin) ja aloin lukemaan itse tarinaa. Ok, matkaa tehdään.. se on välillä rankkaa ja paikasta A paikkaan B pääseminen hankalaa..mutta siltikin. Viime lukemisella päästiin ensimmäiseen päämäärään ja siihen kirjan lukeminen onkin jäänyt taas muutamaksi viikoksi. Ehkä katson vain elokuvan.. vai muuttuuko tämä kirja jossakin välissä oikeasti mielenkiintoiseksi???? Kertokaa joku!
 Tilasin tämän kirjan ennen joulua ja ajattelin, että tämä olisi sellaista mukavan kevyttä lukemista synkkiin talvi-iltoihin, mutta enpä tiedä.. ehkä se on se kirjan aihe, mutta jotenkin tuntuu, että Tietyt tytöt(kään) ei nyt vain kolahda.Bongasin Jennifer Weinerin jonkun toisenkin kirjan työpaikan kirjahyllystä ja ajattelin, että kenties kokeilen vielä sen ennenkuin luovutan kirjailijan suhteen ihan kokonaan.
Tämän kirjan huomasin työpaikan kirjahyllyssä ja nappasin sen siitä hetken mielijohteesta käsiini. Lapsuus lahkon vankina on selviytymistarina. Kirja kertoo Kartanolaisiksi kutsutusta lahkosta ja erään pojan/miehen tarinan siitä kuinka hän aivan pienenä poikana joutui lahkoon, mutta onnistui vanhemmalla iällä karkaamaan ja aloittamaan oikean ja "normaalin" elämän. Luin kirjaa eilen illalla ja äsken hetken aikaa.. voin sanoa, että kiinnostaa sata kertaa enemmän kuin kaksi aikaisempaa kirjaa! :) Rankka aihe ja pysäyttävä.. mutta erittäin mielenkiintoinen!
 Joululoman jälkeen kävin tosiaan neiti S:n kanssa kangaskaupassa ja yksi viikko iltoineen ja viikonloppuineen menikin kankaita pyöritellessä ja ommellessa. Ompelukoneen huolto ei ilmeisesti olekkaan mikään ihan huuhaa-juttu.. Kohta 10 vuotta vanhaa konetta ei ole koskaan huollettu ja voisin nyt sanoa olevani aika haka ratkaisemaan kaikenmaailman ongelmia sen kanssa! Mutta hei, beibille on nyt kaikki ommeltu valmiiksi ja oikeastaan ainoa asia mikä kuviosta enää puuttuu on itse prinsessa.

Aika moneen tv-sarjaan olen onnistunut itseni aikojen saatossa koukuttamaan. Pahin/paras koukutus on ehdottomasti Gilmoren tytät.. ja Gossip Girl tulee aika hyvänä kakkosena. Jossakin vaiheessa koukutin itseni Greyn anatomiaan (lainasin ystävältä) ja nyt sitten hankin itselleni kolme tuotantokautta Rakkauden anatomiaa (Private Practise)!!
Täytyy sanoa, että olen ihan myyty! Täytyisi varmaankin alkaa katselemaan, että josko tilaisi ainakin taas yhden tuotantokauden lisää! Toisaalta.. jahka pääsen loppuun voin aloittaa sarjan katsomisen alusta! Minä kun en kotona ollessani osaa vain istua tv:n ääressä tekemättä mitään! Samaan aikaan voi ihan hyvin tehdä töitä, chattailla kavereiden kanssa tai vaikkapa neuloa villasukkaa.. ja silloinhan ei tietenkään ihan eksaktisti jokaista minuuttia katso :) ja kyllä, äitini kysyi tänään saako hän jossakin välissä lainaan tämän sarjan. On kuulemma aikoinaan töllöttimestä katsonut kaikki mahdolliset jaksot!

Nyt taidan lähteä katsomaan mummoa sairaalaan ja sitten kenties vähän vielä ulkoilemaan.
Rentouttavaa lauantaita!
(Kuvat googlesta)

maanantai 17. joulukuuta 2012

Syksyn kirjasato.

No niin. Nyt on siis aika kertoa ja energiaa kirjoittaa hieman syksyn aikana käsiin eksyneistä kirjoista. Jätän ne ammattiini liittyvät kirjat suosiolla pois luettelosta :) Lisäksi olen lukenut muutamia kirjoja uudestaan.. ne ovat niitä kirjoja, jotka täytyy syystä tai toisesta lukea joka vuosi (Pikkuprinssi, Jumalat juhlivat öisin jne.).
Täytyy kai aloittaa jo aikaisemmin mainitsemastani Fifty Shades -trilogiasta (kuva sarjan viimeisestä kirjasta).
Ensimmäinen osa koukuttu minut aivan täysin ja sen luettuani oli pakko tilata kaksi seuraavaa osaa omaksi (ja lopulta myös se ensimmäinen osa, jonka alunperin lainasin työkaverilta). Kaiken kaikkiaan pidin kirjasarjasta hyvin paljon. Voisin kai sanoa, että minua kiehtoi tapahtumien taustalta vähitellen paljastunut tarina.. ei niinkään se kaikki action itsessään :) Mielestäni käännöstyö oli tehty hyvin ja muutenkin pidän juuri tuollaisesta paljon kuvailevasta kerrontatyylistä. Loppu oli aivan liian siirappinen minun mieleeni ja se tässä ehkä eniten tökkikin. Miksi kaiken piti päättyä niin ruusuisen kauniisti? Lopulta odotin enemmän, mutta muuten tämä kyllä oli varsin viihdyttävä kirjasarja. Ensimmäisen osan lainasin tosiaan työkaverilta ja minun jälkeeni sen on lukenut jo muutana muukin.. ja tulos on se, että kaksi seuraavaa osaa minun hyllystäni ovat niin ikään lähteneet kiertoon. Muutamat kritisoivat aika paljonkin kirjaa ja sen tapahtumia. Itse olen kommentoinut, että kannattaisi kaiken sen pintapuolisen tapahtuman lisäksi keskittyä myös siihen taustalla soljuvaan tarinaan ja hahmojen "sielunelämään". Menipäs syvälliseksi :)

Aiemmin syksyllä lainasin eräältä ystävältä Kim Edwards:in Muisto tyttärestäni. Muistaakseni olen itse jokunen vuosi sitten lahjonut tällä kirjalla kyseistä ystävääni ja olihan se sitten korkea aika jo itsekin lukea.
Kyllä tätäkin kirjaa voisi kai koskettavaksi sanoa, mutta omalla kohdallani tämä ei mitenkään hirvittävästi nostanut tunteita pintaan. Eikä tätä lukiessa tullut minkäänlaista lukuhimoa. Luin aika verkkaiseen tahtiin ja suhteellisen kauan tämän kirjan läpi käymiseen meni. Tarinan kerronnan taso ei ollut tajunnan räjäyttävää.. no, onpahan nyt luettu eikä tarvitse toista kertaa lukea. Ystäväni vinkkasi, että tästä kirjasta on tehty myös elokuva, joka olisi jopa kirjaakin huonompi (en kyllä usko sen olevan mahdollista).

Jossakin välissä lukaisin myös Jan Jalutsi:in kirjan nimeltä Ammattina vankikarkuri. Tämänkin lainasin samaiselta ystävältä ja no.. tämä sentään jaksoi kiinnostaa ja meni suhteellisen nopeasti.
Yleensäkin olen aina kiinnostunut sellaisista kirjoista, joiden tapahtumat sijoittuvat Helsinkiin. Ihan vain sen takia, että on kiva kun paikkojen nimet tunnistaa ja ympäristöstä saa jonkinlaisen realistisen kuvan. Kirja oli suhteellisen mielenkiintoinen, vaikka vankikarkurit eivät sydäntäni lähellä olekkaan. Voisin kuitenkin kuvitella vuosien päästä lukevani kirjan uudelleen. En tiedä onko kirja kuitenkaan suosittelemisen arvoinen.

Yksi sellainen kirja, jonka kaivoin tänä syksynä pitkästä aikaa kirjahyllystä on Paulo Coelho:n Brida. Olen tuon kirjan lukenut viimeksi vuosia sitten ja ajattelin, että josko siitä nyt saisi taas jotakin uutta irti.
Kirjasta on vielä muutama sivu jäljellä, mutta voisin sanoa, että näin muutamaa vuotta vanhempana tämä kirja antoi itsestään jälleen kerran paljon enemmän. Huomasin myös, että luen tätä kirjaa nykyään jotenkin paljon intsensiivisemmin ja keskittyneemmin kuin aikaisemmin.

“None of us knows what might happen even the next minute, yet still we go forward. Because we trust. Because we have Faith.” 

Pidän Coelhon kirjoista todella paljon ja omasta hyllystä niitä löytyy suhteellisen pitkä rivi.. kokoelma ei ole vielä täydellinen, mutta kenties jonakin päivänä :) Brida ei ole kirjoista se helpoiten tajuttava, mutta antaa lukijalle paljon ajattelemisen aihetta. Kerronta ja tarina ovat molemmat hyvin kauniit ja lukijalle luodaan hyvin selvät mielikuvat tapahtumapaikosita ja kaikesta muustakin. Henkilöiden ajatusmaailmaan on suhteellisen helppo samaistua jos vain jaksaa hieman käyttää päätä :)

Niin.. siinäpäs oli taas joitakin kirjoja, joita syksyn aikana on käsiin eksynyt. Ai niin. Luinhan minä Hobitinkin.. taisi olla kaikkiaan kolmas kerta kun sen luin. Ihan vain sen elokuvan takia päätin sen tässä välissä taas lukea. Aloitin myös Silmarillionin, mutta en yhä edelleenkään päässyt puusta pitkälle ja lukuinto loppui kokonaan sivun 60 tienoilla. Joululomalle on luvassa hömppää ja vielä vähän enemmän hömppää. Kaikki kuvat on jälleen kerraan Googlen kuvahausta.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

[muutamasta kirjasta ja vähän kirjojen vierestä]

Kaupunkilomilla luen yleensä vain karttaa tai paikallisia lehtiä.. Rantalomalla ja pitkillä matkoilla ehtii kuitenkin hyvinkin viettämään aikaa kirjojen ääressä. Mikäs sen rentouttavampi paikka lukea kuin ranta, jossa tuntee auringon iholla ja kuulee meriveden kohinan vieressä.. niin ja nenässä tuoksuu aurinkorasva. Kerroinkin aikaisemmin, että ostin lomaa varten Lars Kepplerin Paganini ja paholainen, mutta luin sen jo hyvissä ajoin ennen lomaa.. En kuitenkaan lähtenyt uudestaan kirjakauppaan vaan lähtöä edeltävänä päivänä tutkailin Neiti S:n kirjahyllyä ja löysin sieltä muutaman potentiaalisen lomakirja.

Rantalukemiston ykköskastiin kuuluu ehdottomasti Marian Keyes, jonka kirjoja olen lukenut ennenkin ja olenpas niistä tainnut aikaisemmin kirjoittaakin Tarinan toinen puoli  oli jotenkin ihmeellisesti jäänyt minulta kokonaan huomaamatta, mutta nyt on sekin asia korjattu. Kirja oli täydellinen lomalle. Kevyt tarinankerronta, joka alussa vaati hieman enemmän keskittymistä.. Kirjassa kerrottiin päällekkäin monen henilön tarina ja sen sisäistäminen vei hetken :) Minulla ei ole ollut tapana hirvittävästi spoilata kirjoista ihan vain sen takia, että joku haluaa kenties lukea itsekin kirjan.. enkä tee poikkeusta nytkään. Sen voin sanoa, että kaikki kirjan päähenkilöt (Gemma, Jojo ja Lily) ovat erilaisia ja jokainen tarina perehtymisen arvoinen.. vaikka tarinat ovatkin fiktiota, voi niistä löytää jotakin yhteistä aivan jokapäiväisen elämän kanssa.
 Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja täytyy sanoa, että olihan tässäkin Keyesin kirjassa aika ennalta arvattava loppu. Mutta miksi sitä lomalla haluaisi lukea kirjoja, joissa olisi surkea loppu.. paljon mukavampi fiilis jää kirjasta, jossa on onnellinen loppu :) Tästä pääsemmekin sitten seuraavaan lomalukemiseen, joka ei ehkä lukeudu niihin kaikista keveimpiin kirjoihin. Kevyestä hömppä-kirjallisuudesta siirryin siis hieman raskaampaan kirjaan, jonka ilmeisesti kaikki muut paitsi minä ovat jo lukeneet.
Kirjailiana siis Sofi Oksanen ja kirjana Puhdistus. Oksasen kirjoista olen aikaisemmin lukenut Stalinin lehmät ja Baby Jane, joista jälkimmäinen eroaa selvästi kahdesta muusta kirjasta. Puhdistus ei ollut todellakaan kevyttä, mutta kuitenkin hirvittävän mukaansa tempaava. Aloitin tämän loman loppumetreillä, luin sitä antaumuksella lentokoneessa ja loppuun luin viimeisenä lomapäivänä, jonka vietin kotona pyykkiä pesten ja aikaerosta toipuen (miten voi 4 tunnin aikaerokin ottaa niin koville.. osasyynä kenties uneton yö lentokoneessä :)). Olen aina pitänyt Oksasen tavasta kirjoittaa ja kuvata asioita. Hän ei tee tarinoista kauniita eikä pakota kirjoja päättymään onnellisesti. Kirja hyppi eri aikojen välillä, mutta siihen tottui yllättävän nopeasti. Nuoren ja iäkkäämmän Aliiden tarinat kietoutuivat yhteen ja toivat kirjaan kenties hieman syvyyttä ja enemmän ymmärrystä.

Olin aikaisemmin miettinyt miksi kaikki hehkuttivat Puhdistusta.. sen luettuani ymmärsin, että kyseessä on oikeasti hieno kirja.. tämä taitaa olla ensimmäinen Finlandia-palkittu kirja, josta oikeasti tykkään.. ja olen kuitenkin aika monta lukenut.. Seuraavaksi voisinkin antaa vuoron Liksomille.. katsoa onko siitä haastamaan Oksasta :)

Pyyhin aamulla pölyt ompelukoneesta ja ompelin muutaman tyynyn, jotka ystäväni minulta tilasi. Tyynyt odottavat nyt täytettä, jonka taidan käydä ostamassa ensi viikolla. Oli kiva ommella pitkästä aikaa.. Saas nähdä jatkuuko innostus :) Nyt voisi sitten kehittää jotakin tekemistä iltapäiväksi / illaksi.. kenties villasukan neulomista ja ulkoilua tuolla ihanassa kevät-auringossa :)

Aurinkoista kevät-sunnuntaita kaikille!!
(Kuvat on Googlen kuvahausta)

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Sydäntalven Lukemiset

Kirjojen suhteen olen alkuvuodesta ollut todella laiska.. Toisaalta olen töissä istunut nenä kiinni kirjoissa ja aivan liian monesti olen viimeisenä ennen nukkumaanmenoa yrittänyt löytää vastauksia kysymyksiini kirjasta, joka kertoo kaiken mahdollisen ionikromatografia-tekniikoista.

Ne muutamat kirjat joita olen menneiden kuukausien aikana lukenut, ovat siis olleet suhteellisen kevyitä.. vastapainona kaikelle muulle.

(Kaikki kuvat Googletettu)
Scott Westerfeld:in Niin eilistä on löytynyt omasta kirjahyllystä jo muutaman vuoden ajan ja tämä taisi olla toinen kerta kun sen luin. "NIIN EILISTÄ paljastaa trendien maailman pelisäännöt ja saa lukijan kyseenalaistamaan kaiken, mikä liittyy tuotemerkkeihin ja brändeihin...". Kirjan takakansi puhuu totta.. Lukemisen jälkeen sanomalehteäkin, ja eritoten kaikkia mainoksia, silmäili eri tavalla. Kannattaa lukea.. ja kannattaa alkaa kyseenalaistamaan :)

Jane Green:in Kirjaflirttiä ja Candace Bushnell:in Sinkkuelämää Carrien nuoruusvuodet on molemmat ostettu matkalukemiseksi ja molemmat onkin luettu niiden lukuisten pohjois-pohjanmaan matkojen aikoina, joita olen alkuvuodesta harrastanut. Molemmat ovat kevyitä luettavia ja omaavat ihan kivan tarinan. Itse pidin enemmän Kirjaflirtistä..ehkä ihan vain sen takia, että sen kanssa voi itse luoda mielessään henkilöhahmot. Carrien elämää kun on seurannu tv-sarjassa ja elokuvissa, niin tietyt oletusarvot henkilöhahmoista heijastuivat kirjankin lukemiseen. 

Viimeinen kirja on itse asiassa vielä tällä hetkellä kesken. Jasmin Darznik:in Iranilainen tytär on todella koukuttava kirja ja hieno tarina iranilaisen naisen arjesta ja elämästä. Työpaikan aamukahvipöydässä luin tästä kirjasta arvostelun jostakin lehdestä ja tuumasin ääneen "tuo kirja vois olla ihan hyvä...". Seuraavana aamuna samaisessa aamukahvipöydässä sain kirjan lainaan eräältä työkaverilta. Toimivaa ja erittäin kätevää :) Olen vasta puolessa välissä menossa, joten en viitsi sen enempää vielä kirjaa kommentoida.. mutta kuten jo sanoin.. kirja on todella koukuttava!

lauantai 14. tammikuuta 2012

Loman lukemiset..

Joululomasta on vasta muutama viikko, mutta jotenkin se tuntuu ikuisuudelta. Lomalla luin muutaman kirjan, joita ajattelin nyt vähän enemmänkin hehkuttaa :)

Olen aina tykännyt ruotsalaisista dekkareista ja niistä tehdyistä elokuvista. Beck ja Wallander ovat puhtaasti elokuva-rakkautta. Millenium-trilogia on puolestaan luettu viime vuoden aikana kahdesti läpi.. eli siinä tapauksessa kirjat on pop! Ennen lomalle lähtöä (aatonaattona tarkalleen) kävin kirjakaupassa kuluttamassa aikaa ja iskin silmäni Lars Keplerin Hypnotisoijaan. Luin takakannen ja tiesin, että tämä kirja on pakko saada!
Tämä kirja todellakin vei minut mennessään. Kirjasta on ilmestynyt myös jatko-osa, mutta unohdin asian ihan kokonaan kun menneellä viikolla kävin kirjakaupassa. Lars Kepler on vain nimimerkki ja kirjan ovatkin kirjoittaneet pariskunta Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril. Pariskunnasta löytyy suhteellisen vähän tietoa, mutta uskon, että heistä kuullaan vielä :) Itse kirjasta voisin sanoa sen verran, että tämä kirja herättää tunteita laidasta laitaan.. se kuvaa tapahtumat uskomattomalla tarkkuudella ja välillä brutaaleimmat kuvaukset saivat ainakin minut tuntemaan jopa fyysistä pahoinvointia. Kirjan aiheuttamat voimakkaat tunteet ovat kuitenkin minun mielestäni vain positiivinen asia.. kirja ei ole hyvä, ellei se herätä tunteita :) Ja onhan se hauska, että yksi päähenkilöistä on suomalaistaustainen rikoskomisario :)

Toinen lomalukeminen oli Lisa Seen Pionin Rakkaus -niminen kirja. Kirja on oikeastaan ilmestynyt jo 2007, mutta nyt sen vasta pokkarina löysin (onko tämä ollut jo kauankin kaupoissa?). Aiemmin olen lukenut Seen kirjoista aivan mahtavan Lumikukka ja salainen viuhka, jonka hieman yli vuosi sitten ahmin pikavauhtia. Pionin rakkaus on surullinen, mutta silti todella kaunis tarina.
Kirja perustuu muinaisiin kiinalaisiin tapoihin ja uskomuksiin. Kirjaa lukiessa voi kuvitella tekevänsä aikamatkan 1600-luvulle...  Naisten elämä on silloin ollut jotakin aivan muuta mitä se nykyään on. Kaikki on ollut ennalta sovittua ja salaista. Kirja kertoo hienosti naisten tarpeista tulla kuulluksi ja heidän halustaan nähdä ja kokea enemmän, kuin heille on soveliasta. Tarina perustuu hyvin pitkälti kiinalaiseen kuolemanjälkeiseen elämään liittyvään mystiikkaan ja Lisa See on onnistunut siinä erittäin hyvin. Suosittelen tätä kirjaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneet tämän suuntaisesta kirjallisuudesta. Neiti S on jo varannut tämän lainaan jahka saa omat joululahjakirjansa luettua.

Menneellä viikoilla tuli pakonomainen tarve tarttua jälleen Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin -kirjaan. Tämän kirjan luen joka talvi.. olen lukenut vuodesta 2004, jolloin sen kirjahyllyyni ostin. Kirja on eräänlainen pakkomielle.. aina jossakin välissä talvea (yleensä ensilumen aikaan) tulee hirvittävä hinku lukea teos..

lauantai 24. syyskuuta 2011

Kirjava vuodenaika

En nyt pääse yli enkä ympäri siitä, että on syksy ja illat pimenevät. Sain kutsun juhlimaan tänään, mutta sanoin "kiitos ei". Se on suhteellisen harvinaista, enkä edes muista milloin viimeksi olisin ollut viikonlopun ihan vain kotona, mutta lupasin itselleni.. Lupasin rauhoittua ja nauttia hiljaisuudesta.

Nyt siis viime aikaisiin kirjoihin. Osa on luettu jo kesälomalla, mutta silloinhan sitä aikaa oli... istuin kunnioitettavan usein junassa, bussissa ja autossa matkalla pitkin Suomea ja koska maisemat ovat jo liiankin tuttuja, kulutin aikaani lukemalla.



 Paulo Coelhon kirjoista olen kirjoittanut aiemminkin. Hyllystäni niitä löytyy jo suhteellisen monia. Yksitoista minuuttia tarttui mukaan kirjakaupasta ennen kesälomaa ja no.. täytynee sanoa, että olin hieman pettynyt kirjaan. Jotenkin tuntuu, että kirjan kerronnasta puuttui jotakin.. Kirja ei siltikään ollut sellainen, että sen jättäisi kesken. Keskiverto kirja kuitenkin yllätti, koska muista tähän mennessä lukemistani Coelhon kirjoista olen tykännyt ihan mielettömän paljon. Tästä pääsemmekin Alkemistiin, jonka olen lukenut ensimmäisen kerran jo vuosia sitten. Omasta hyllystäni se on puuttunut pitkään, mutta nyt on sekin kolo paikattu. Alkemisti ei ole mielestäni Coelhon paras kirja, eikä se välttämättä ole edes kolmen kärjessä, mutta jokin siihen kirjaan saa palaamaan aina uudelleen ja uudelleen.. ja aina se herättää uusia ajatuksia.

Dan Brownin Kadonnut symboli.. no se voin toisti ihan liikaa kaikkia muita Brownin kirjoja. Luin kyllä kirjan ihan mielelläni.. Näissä kirjoissa on aina jotakin viihteellistä ja historiallista, joka saa lukemaan loppuun. En kuitenkaan hirvittävästi voi kehua kirjaa. Sain kirjan työkaverilta, joka toi pokkareitaan aamukahvipöytään.. ideana pokkari-kierto. Erittäin hyvä ajatus ja sieltä on vielä muutama kirja minulle tulossa, kunhan ihmiset saavat niitä luettua.

Ole luonani aina (Kazuo Ishiguro) oli omalla tavallaan hirvittävän hellyyttävä, mutta samalla todella raivostuttava kirja. Ärsyynnyin henkilöiden sinisilmäisyydestä ja jollakin tavalla lapsellisesta maailmankatsomuksesta läpi kirjan. Ärsyyntyminen jatkui vielä viimeisellä sivullakin. Onhan se tietenkin hyvä, että kirja herättää tunteita, mutta no.. ei ehkä ihan tällaisia. Ajattelin kyllä, että täytynee joskus katsoa myös kirjasta tehty elokuva.

En ole lukenut vielä Puhdistusta ja sen sijaan lentokentän kioskista tarttui mukaani Sofi Oksasen hieman vanhempi kirja eli Baby Jane. Olin matkalla Ouluun ja tajusin että lennon myöhästymisen takia minulla oli vielä melkein kaksi tuntia aikaa kentällä.. kävin ostamassa kirjan ja kotiin tullessani se oli jo luettu. Pidin kirjasta ja sen jonkin sortin yksinkertaisuudesta erittäin paljon. Kirjassa on tietenkin monta tasoa ja vain se päällimäinen on se yksinkertainen.. sen tajusin jo muutaman ensimmäisen sivun jälkeen. Pitkän työviikon jälkeen luin kuitenkin vain sen yksinkertaisen kerroksen lentokentällä ja lentojen aikana.. hyvinkin pian ajattelin sen lukea uudelleen ihan kunnolla ajatuksen kanssa.

Nyt se lasillinen punaviiniä, viltti ja Kjell Westön Leijat Helsingin yllä.. ties monettako kertaa sitä luen.. Aina se vain on yhtä hyvä. Hyvää lauantai-iltaa kaikille!

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Aurinkoisen aamun soittolista...

Tänä aamuna oli ihan pakko kuunnella seuraavat biisit :

1. Montt Mardié - När ni gett dom våld ska vi ge er kärlek
2. Scandinavian Music Group - Ruotsiin ja takaisin
3. Placebo - Every You Every Me
4. blur - Song 2
5. Tehosekoitin - Asfaltti polttaa

Näillä lähti siis aamu käyntiin..

Eilisen illan vietin kiltisti kotona.. tai no kävin puistossa kirjan ja mansikoiden kanssa.. Luin koko illan kirjaa ja juttelin myöhään yöhön vanhan opiskelukaverin kanssa facebookissa.. Tai oikeastaan hän oli vain vaihto-opiskelija aikoinaan, mutta hitsautui kyllä erittäin hyvin silloiseen porukkaan. Näimme viimeksi vuosi sitten kesällä ja oli virkistävää vaihtaa kuulumisia ja ajatuksia pitkästä aikaa.  Mutta sitten siihen kirjaan.. olen viime aikoina lukenut jälleen Harry Pottereita (monettakohan kertaa) ja kävin viime viikolla pikaisesti kirjakaupassa.. Mukaan tarttui muutama kirja, joista ensimmäisenä päätin lukea Marian Keyes:n Tuiki Tuiki Tähtönen -nimisen kirjan.
Olen lukenut varmaankin kaikki Keyesin kirjat ja omastakin hyllystä niitä löytyy hyvä kokoelma. Olen koko viikon töissä lukenut vain artikkeleita artikkeleiden perään, joten kotona on ihana kömpiä sohvan nurkkaan (tai naapurin tuuletusparvekkeelle tuomaan tuoliin, jossa voi samalla nauttia auringosta) ja lukea puhdasta hömppää :) Toimii myös puistossa.. Kaiken kaikkiaan mainiota viihdettä ja taattua Keyesiä. Täytyy ehkä kuitenkin myöntää, että kirjan alku meni aika tahmeasti, mutta vauhtiin päästyä oli lukeminen melkein mahdotonta lopettaa.

Nyt taidan vähän siivota, ottaa pikasuihkun ja lähteä jonnekin nauttimaan jälleen yhdestä aurinkoisesta kesäpäivästä. Miksi aina ei voi olla kesä?

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Viikonlopun Lorvailut

Mietin tuossa alkuviikosta, että mitä veisin kummitytölle ensi viikolla. Olen siis menossa pitkän viikonlopun viettoon ja aina yleensä vien tytsylle jotakin. Kävin läpi karkit, lelut, kirjat ja vaatteet kunnes tajusin.. musiikkia! Ränsessa kuuntelee kuulemma paljon musiikkia ja muutama levy lisää on siis täydellinen vaihtoehto. Levykaupasta tarttui siis mukaan Risto Räppääjä ja Ipanapa 3.

En ollutkaat pitkään aikaan käynyt levykaupassa ja taisin vaeltaa melkein tunnin hyllyjen väleissä ja laarien äärellä. Olen niitä ärsyttäviä ihmisiä, jotka kaupassa jäävät lukemaan levyjen kansilehtisiä. Tottahan toki sitä mukaan tarttui sitten muutama lisä omaankin hyllyyn. Minulla oli joskus aikoinaan Olavi Uusivirran Me ei kuolla koskaan -levy ja kävin jopa jossain lähipaikkakunnan pienessä pubissa keikalla.. myöhemmin levy on kai jäänyt pyörimään jonkun ystänä hyllyyn.. matkan varrelle se kuitenkin on jäänyt. Aika pitkä pohjustus sille, miksi jäin pläräämään Uusivirran levyjä.. mutta ostopäätös tuli puhtaasti siitä, että levyllä on omaa nimeäni kantava biisi :) Kiikutin kassalle siis Preeria -levyn. Viime työviikon aikana kysyin aika montakin kertaa itseltäni ”Meniks tää nyt vituiks Jenni..” :)
 Scandinavian Musig Group:in Manner-levyn tilasin ennakkoon ja sen saapumisesta onkin jo hyvä tovi kulunut. Kaikki biisit taitaa jo mennä ulkoa :) Mä vaan niin tykkään!! SMG:n musiikki on aina ollut minulle kesämusiikkia (kenties festarikeikkojen takia) ja sanonmpa vain, että tätä levyä tullaan tänä kesänä kuuntelemaan paljon!
 Tämä viikonloppu on pyhitetty musiikille ja unelle. Parin viime viikon pitkät työpäivät ovat saaneet aikaan kierteen, joka on aiheuttanut hirvittävät univelat.. Parin viime viikonloput juhlahulinat eivät varsinaisesti ole auttaneet asiaa, joten nyt oli pakko levätä. Eilinen päivä meni pienen siivoilun lisäksi mansikoiden, hyvän kirjan (Little Women by Louisa May Alcott), kahvin ja levypinon kanssa. Mansikoiden loputtua jatkan tänään kirjan, kahvin ja uuden levypinon kanssa.. ajattelin myös vakavasti alkaa järjestämään levyhyllyjä uudestaan, mutta.. mikä olisi kiva uusi järjestys??
Nyt taitaa tiskivuori kutsua.. ja sen jälkeen taidan tehdä ruokaa.. viime viikkoina ruokavalioni on koostunut lähinnä leivästä, jogurtista ja myslistä.. hyvää, mutta ei kovin ravitsevaa. Jos sitä siis ainakin tänään söisi oikeaa ruokaa :)

Rentoa sunnuntaita kaikille!

(Kaikki kuvat on googlettamalla haettu)

torstai 30. joulukuuta 2010

Lomalukemistoa

 Varauduin tähän hieman yli viikon mittaiseen lomaan kahdella kirjalla ja hyvin ovat riittäneet kun tekemistä on ollut muutenkin.

Sofi Oksasen Stalinin lehmät  on ollut listalla jo pitkään.. kesän jälkeen lukuinnostus kuitenkin hieman taas kärsi ja en ollut aikaisemmin ehtinyt kirjaa ottaa mukaani neiti S:n kirjahyllystä. Kirja todellakin tempaisi mukaansa! Kun sen aloitti, oli lopettaminen melkein mahdotonta. Minulla olisi hyvää aikaa nauttia joka päivä päiväunista samaan aikaan kun kummityttökin vetelee sikeitä, mutta mitä.. minä olen nukkumisen sijaan istunut nenä kiinni kirjassa :)

Seuraavaksi täytyykin sitten varmaan marssia kirjakuppaan hakemaan Puhdistus. Sitä kun ei löydu minun tai neidin kirjahyllystä vielä.

Stieg Larssonin Miehet jotka vihaavat naisia  oli oma joululahja itselleni. Olen nähnyt koko Millenium-trilogian leffoina ja tällä kertaa sitten näin päin.. Alunperinkin siis näin leffat ensiksi.. olen kuitenkin lukenut aikaisemmin jo samaiseen sarjaan kuuluvan kirjan Pilvilinna joka romahti. Kaikki kirjat löytyvät omasta hyllystä, mutta ovat vielä olleet kovin vähällä käytöllä. Tällä lomalla päätin alkaa korjaamaan asiaa. Vasta eilen tuon kirjan aukaisin ja kyllähän se taas meni myöhään yöhön ennenkuin maltoin kirjan laittaa pois! Kyllä kirja on aina elokuvaa parempi :)

Jotkut saattavat tietää mieltymykseni Beck ja Wallander -elokuviin. Olen lukenut Henning Mankellin Wallander-kirjoja jonkun verran, mutta näiden kahden kanssa olen ehdottomasti elokuvien kannalla. Olen nähnyt kaikki elokuvat ja voisin katsoa niitä aina vain uudestaan ja uudestaan. En nyt ala taas tekemään eroa Beckin ja Wallanderin välille :) Siitä on monet keskustelut käyty ja aina se Beck on voittanut ;) Mutta ei se Wallander ole pekkaa pahempi :)

Kummityttö nukkuu vielä.. joten siirryn taas hetkeksi Stieg Larssonin luomaan tarinaan..

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Kirjoja talven ihmemaassa

Mikä on parempi tapa viettää lumisateen, pakkasen ja tuulen tahdittamia talvi-iltoja kuin kirjan kanssa sohva nurkkaan linnoittautuminen.. no ok, iltoihin on kuulunut myös seinän paikkaamista, käsitöitä ja joulumusiikkia :) Naapuri tuli poran teränsä kanssa väärälle puolelle seinää ja on käynyt sitä täyttämässä, tasoittamassa ja huomenna olisi vuorossa maalaus. Käsitöissä ollaan pidättäydytty joululahjoissa eli sukissa, lapasissa ja pipoissa.

Seuraavassa kuitenkin hieman viimeaikaisia kirjoja, joita olen lukenut. Marian Keyesin Hurmaava mies oli lukemistossa jo aika kauan sitten, mutta en ole vielä palauttanut sitä kaverin hyllyyn..Kyseessä siis aika kevyt kirja ja taisinpas sen syksyn sateiden aikaan ahmia ihan muutamia iltojen aikana. Olen aina tykännyt Keyesin tavasta kirjoittaa ja tämäkin kirja oli taattua hömppä-laatua :) 


Markus Zusakin Kirjavaras on vilahdellut monissa blogeissa ja kaverin kirjahyllystä sen bongasin jo hyvän aikaa sitten. Kirjan alku meinasi hieman tökkiä ja ajattelin jo, että tuleeko tästäkin kirjasta yksi ikuisuusprjekti.. mutta ei! Jossakin vaiheessa kirja tempaisi mukaansa ja lopulta sain viime viikonloppuna luettua kirjan loppuun junamatkalla Parkano-Helsinki. Pyydän anteeksi viereisen paikan nuorelta herralta. Puhelimeni soi vähän väliä ja venkuilin paikallani kirjaa lukiessani..muutaman kerran taisin kyynärpäällä tempoa toisen käsivarteen.. Anteeksi! Olisin niin toivonut kirjan jatkuvan vielä.. se jäi jotenkin niin kesken..


Kirja johon palaan aina tietyin väliajoin.. tai pitäisikö sanoa kirjailija.. eli Jane Austen. oikeastaan minulla on koko ajan jokin Austenin kirja kesken. Viimeisimpänä olen siis jälleen kerran lukenut Emman. Emma on ainoa Austenin kirja, joka hyllystäni löytyy suomenkielisenä.. kaikki muut ovat englanniksi ja ovat sen takia hieman raskaampaa luettavaa. Otin tuon kirjan ensin unilukemiseksi..eli kirjaksi, jota luen ennen nukkumaanmenoa.. huono ajatus! En malttanut lopettaa lukemista ennen aamuyötä :) Minkähän Austenin sitä seuraavaksi hyllystä kaivaisi esiin.. vai olisiko vuoro Alcott:n Pikkunaisilla??


Levylautasella on pyörinyt viimeaikoina ahkerasti joululevyt. ONK, Rajaton ja Club for Five.. siinäpä ne soitetuimmat joululevyt. Muutamia levyjä on taas kaupasta tarttunut mukaan.. ehkäpä niistä jonakin toisena päivänä :)

Hitsi vie! Unohdin ihan kokonaan pestä tänään pyykkiä! Olin viime viikonloppuna pikkujouluilemassa, treenaamassa ja sukuloimassa Oulun korkeudella ja siltä reissulta on hieman kertyneenä pyykkiä.. no.. jospa sitä huomenna muistaisi vähän paremmin. Nyt taidan linnottautua muutaman uusimman Gossip Girlin pariin..

lauantai 2. lokakuuta 2010

Arkea ja juhlaa..

Tänään vietin laatuaikaa entisen opiskelikaverin kanssa.. nykyisen hyvän ystävän :) On jotenkin sääli, että näemme niin harvoin vaikka asumme suhteellisen lähellä toisiamme. Tänään kuitenkin juoruttiin oikein urakalla, käytiin syömässä kiinalaista ruokaa ja tuhlattiin rahoja kaikkeen kivaan. Tästä tulee varmaan ihan järkyttävä kilometripostaus, mutta kaikki pitkän ajan tapahtumat nyt sitten samalla kertaa..

Ensin kuitenkin fiilistelen vähän tätä syksyä. Oulussa asuessani ikkunasta/parvekkeelta näkyi mäntymetsää.. nyt ikkunasta näkyy iloisen keltaisia puita. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että keskellä kaupunkiakin voi ikkunasta näkyä kauniit maisemat :)


Viime viikonlopun vietinkin sitten Oulun maisemmissa. Lensin sinne sinivalkoisin siivin jo torstaina ja takaisin tulin sunnuntaina. Pitkään viikonloppuun mahtui paljon juhlaa. Perjantai meni oikeastaan kokonaan tulevaa tohtoria juhliessa.. eli väitöstä kuunnellessa ja myöhemmin illalla karonkassa juhlien. Lauantaina sitten vanhojen ystävien kanssa tehtiin hyvää ruokaa, istuttiin iltaa ja käytiin vähän tanssimassa. Perjantain juhlamekosta minulla ei ole kunnon kuvaa, mutta se oli mustaa satiinia ja pituutta oli hieman polven alapuolelle.. mukana menossa tietenkin musta jakku, mustat avokkaat ja musta pieni laukku.. Laukusta nappasin nopsaan kuvan.


Tällainen veska käsipuolessa roikkui siis mukana. Kokonaisuutena viikonloppu oli mitä mahtavin ja vähän haikein mielen sunnuntaina istuin lentokoneessa. Olin yllättynyt kuinka paljon kaipasin vanhaa työpaikkaa. Perjantainhan hengailin oikeastaan kokonaan vanhan työporukan kanssa ja täytyy sanoa, että ne on aivan mahtavia (ja kyllä, kerroin ikävästäni entiselle pomolleni ja halasin vielä herra professoria illan päätteeksi :)). Onneksi edessä on kaikkea kivaa suunnitteilla ja ikävä helpottaa sähköpostien, facebookin ja puhelimen avulla :)

Torstaina kävin nykyisen työpaikan naisten kanssa syöpöttelemässä Ravintola Pihatontussa ja sen jälkeen sivistettiin itseämme teatterissa. Käytiin katsomassa Lilla Teatern:ssa ”Vaimoni on toista maata”. Nauroin välillä melkein vedet silmissä joten hauskaa oli! Näytelmä oli juuri sopivan mittainen ottaen huomioon, että siinä ei ollut väliaikaa. Viimeisen 5 minuutin aikana aloin tuntea puutumusta takamuksessa, joten juuri sopivasti loppui ennenkuin tarvitsi alkaa vääntelehtimään penkissä.

Rankan työviikon päätteeksi olikin sitten tänään ihana nukkua vähän pidempään, käydä pitkässä kuumassa suihkussa, syödä aamupala ihan rauhassa ja lähteä kaupungille.



SpiritStoresta ostin säihkyvän mustan paljetti-myssyn (eikös näitä ole nyt vähän jokaisella) ja ihanat tennarit, joissa niissäkin on pieniä paljetteja. Kengät olivat alennuksessa ja kassalla huvittuneena tajusin, että myssy ja kengät olivat samanhintaiset.. aika harvinaista. Kengät ovat siis vielä laatikossa.. iski laiskuus..
Sevenartista kävin ostamassa muutaman posterin (tai oikeastaan nuo on painettu pahville), joita kävin ihastelemassa jo aikaisemminkin.. ja muutama jäi sinne vielä odottamaan ostopäätöstä..
Ginasta ostin perustoppeja harmaana ja mustana.. ja lisäksi vihreän ja mustan t-paidan, joissa molemmissa kivat printit. Ai niin ja ostinhan mä vielä naulakon kylppäriin.. mutta en jaksa enää lähtä sitä kuvaamaan.. sellainen musta, metallinen ja vähän koristeellinen naulakko, jossa on 4 koukkua.

Ei suuren suuret ostokset, mutta kai se ystävän kanssa vietetty laatuaika oli tärkeempi ;) ja täytyy sanoa, että kaikki ostokset olivat ainakin tällä kertaa tarkkaan harkittuja ja tulevat olemaan varmasti kovassa käytössä!

Nyt taidan syventyä Donna Tartt:n Jumalat Juhlivat Öisin-kirjaan.. jälleen kerran :) Oli taas vaihteeksi pakko kaivaa se kirjahyllystä esille ja lukea. Se on vaan niin hyvä!!!

tiistai 17. elokuuta 2010

Kesän kirjahetkiä.

Lapsuuden kesät vietin mummoloissa ja mukanani oli aina suuri kasa kirjoja. Olen aina lukenut kirjoja, mutta opiskeluaikoina aikaa veivät tietenkin kaikki muut kirjat (lue: koulukirjat) ja aikaa kaikille kivoille kirjoille jäi vähemmän. Parin kuukauden aikana olen kuitenkin taas skarpannut ja olen antanut kirjojen viedä mukanaan. Tässäpäs siis ostettuja ja lainattuja kirjoja joita olen viime aikoina lukenut.


Paulo Coelho:n kirjat ovat jo pitkään olleet lähellä sydäntäni ja tämän kirjan ahmin juhannuksen junamatkoilla. Veronica päättää kuolla on sitä taattua Coelho-laatua ja kirjaan uppoutuu huomaamattaan. Kirja kertoo hienosti siitä miten jokaisesta päivästä pitäisi ottaa kaikki irti! Kirjasta on tehty myös elokuva, joka onkin Must See -listallani.


Anthony Burgess:n Kellopeliappelsiini on herättänyt julkaisustaan lähtien paljon keskustelua. Itse en ole koskaan elokuvasta hirvittävästi piitannut joten päätin antaa teokselle mahdollisuuden kirjana. Pitkään kirja kulki työmatkoillani mukana, mutta aina jokin muu kirja vei voiton. Vihdoin ja viimein luin kirjan ja niin.. kielellisesti haastava, mutta..vaatisi ehkä toisen lukukerran tai sitten pitäisi pitkästä aikaa katsoa kyseinen leffa. Ei hirvittävästi kyllä säväyttänyt, vaikka odotin kirjan paljon tunteita.


Anna Gavaldan Kimpassa -kirjaa taisin joskus kehua. Samoiten tykkäsin Viiniä keittiössä -teoksesta. Nyt kirjakaupasta käteen tarttui kuitenkin Lohduttaja -pokkari. Kirja vei mennessään alusta loppuun ja lopussa teki mieli palata takaisin alkuun. Ei ehkä vetänyt vertoja Kimpassa -kirjalle, mutta aika lähelle pääsee kuitenkin :)
Sitten muutamia kaverilta lainattuja kirjoja. Neiti S:n kanssa siis vaihtelemme hyväksi havaittuja kirjoja/elokuvia/dvd-bokseja keskenämme ja näiden vaihtokauppojen ansiosta olen tänäkin kesänä saanut nauttia kahdesta aivan mahtavan upeasta kirjasta!
 

Lisa See:n Lumikukka ja salainen viuhka oli aivan uskomattoman hyvä. Kun neiti sitä minulle ehdotti luettavaksi olin hieman skeptinen kirjaa kohtaan. Aloitin kuitenkin samana iltana ratikka-matkalla kirjaa lukemaan ja viikkoa myöhemmin palautin kirjan omistajalleen montaa tunnemyrskyä kokeneempana. Kirjassa kuvataan tyttöjen jalkojen sitominen niin hyvin, että aloin voimaan fyysisesti pahoin kirjaa lukiessani.. Ajatelkaa nyt! 7 cm liljankukka-jalka oli se kaikista toivotuin/halutuin. Hullua, jos minulta kysytään! Kirja kertoo hienosti kahden tytön yhteisestä matkasta aikuisuuteen ja ikuisesta ystävyydestä, joka kestää ylä- ja alamäet.


Audrey Niffenegger oli minulle aiemmin aivan tuntematon kirjailija. Aikamatkustajan vaimo tarttui mukaani neiti S:n kirjahyllystä mielenkiintoisen nimen ja takakannen perusteelle. Luin kirjan käytännössä kokonaan viime viikonlopun Satakunnan reissulla.. Kirjassa pompitaan ajasta toiseen, mutta yllättävän nopeasti rytmiin pääsee mukaan eikä ajoissa mene enää sekaisin. Viime sunnuntaina istuin bussissa matkalla kotiin ja kirja lähestyi loppuaan. Minun oli kuitenkin pakko lopettaa lukeminen kesken sivun ja jatkaa vasta kotona.. kyllä, minulla nousi kyyneleet silmiin! Jälleen kerran hyvän kirjan merkki.. mutta äärettömän kiusallista julkisissa kulkuneuvoissa :)
Suosittelen kaikkia näitä kirjoja erittäin lämpimästi! Tosin Kellopeliappelsiinin voisin itse jättää väliin, jos nyt saisin päättää asiasta. Mutta.. täytynee huomenna käväistä kirjakaupassa tai neidin kirjahyllyllä :)
Kuvat on Googletettu ja otettu aikalailla ensimmäinen vastaantullut kuva :)

torstai 17. joulukuuta 2009

Kirjavalinnat jouluksi

Tänä vuonna joulun viettoon lähti monen monta kirjaa. Viime vuonna mukana oli yksi ja sehän loppui auttamatta kesken (taisin saada luettua sen loppuun autossa, kun olimme vasta menossa veljeni luo). Kävin siis eilen kirjakaupan loppuunmyynnistä, josta mukaani lähti (vain) kaksi kirjaa.Hjalmar Söderberg:n Hairahduksia maksoi vain 0,95e joten pakkohan se oli ottaa mukaan sieltä hyllystä. Kirjan ruotsinkielinen alkuteoshan ilmestyi jo vuonna 1895. Olin aikaisemmin kuullut muutamien ihmisten puhuvan tästä kirjasta ja nyt sitten uskaltauduin sen ostamaan, kun hintaakin oli niin vähän. Kannessa lukee "menestysklassikko".. mutta nuitahan nyt ei aina kannata uskoa. Eniten minuun kenties vetosi se, että tapahtumat sijoittuvat Tukholmaan. Kenties haen tuttuja paikkoja ja ja... tosin paljon kaupunki on muuttunut alkuperäisteoksen ilmestymisen jälkeen. Saapas nähdä millainen kirja on.. itseänikin jo jänskättää.

Toinen ostamani kirja oli Scott Westerfeld:n Niin Eilistä, joka ainakin takakannessa lupaa paljastaa trendien maailman pelisäännöt ja saa kuulemma lukijan kyseenalaistamaan kaiken, mikä liittyy tuotemerkkeihin ja brändeihin. Pidän kirjoista, jotka saavat lukijan ajattelemaan asioita.. sen takia odotankin tältä kirjalta hyvin paljon. Ei tätä kirjaa oltu myöskään hinnalla pilattu, koskaa mukaan se lähti vähän yli kahden euron hintaan. Westerfeld on moneen kertaa palkittu kirjailija ja muistaakseni juuri tämäkin kirja oli jonkun palkinnon voittanut. Kerron mielipiteeni sitten, jahka saan kirjan luettua :)

Ensin on kuitenkin luettavana yksi maailman parhaista kirjoista. Luen tätä kirjaa jo niin monetta kertaa, että en pysy laskuissa mukana. Välillä englanniksi ja välillä suomeksi. Tällä kertaa menossa suomenkielinen versio.


Taidankin mennä laittamaan teetä.. sen jälkeen kaivaudun kirjan ja suuren suuren teekupin kanssa peiton alle ja matkaan Hampdeniin. Lähden vaeltamaan Hampden Collegen alueelle yhdessä Richardin, Bunnyn, Henryn, Charlesin, Camillan ja Francis Abernathyn kanssa. Olen vaeltanut heidän kanssaan usein, mutta aina matka on yhtä mielenkiintoinen. Toivottavasti mahdollisimman moni muukin on lukenut tuon Donna Tartt:n esikoisromaanin.

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

uusia kivoja kirjoja ja kaikenlaista muuta..

Ensin kuva, joka kuvastaa sitä, mistä minä nuissa kahdessa kissassa niin kovin tykkään. Ei voi olla enää suloisempaa. Neiti tosin heräsi kun otin muutaman kuva.. nukkuessaan oli kenties vielä suloisempi :)
Hoitotäti sai siis kissojen mukana tuollaisen karvakodin kissoille. Se oli kuulemma pohjoisen tädin lahja kissoille ja kotonansa siitä olivat tykänneet todella paljon. Minun luonani tietenkin kaikki oli aluksi uutta ja kivaa, joten karvakotikin jäi vähemmälle käytöllä. Muutamien viime päivien aikana ovat molemmat kissat kuitenkin aina välillä nukkuneet tuolla.

Mutta niin.. lupasin kertoa enemmän siitä paketista, jonka postista hain muutama päivä sitten. Liityin muutama viikko sitten veljeni vaimon vinkistä Juju-kerhoon. Se on siis kirjakerho, jonka kirjat liittyvät aina käsitöihin ja muuhun käsillä näpertelyyn. Tervetuliaislahjaksi sain valita kaksi kirjaa hintaan 1 € /kpl.
Virkkauksesta uudelleen innostuneena valitsin toiseksi kirjaksi WSOY:n toimittaman Frida Ponténin kirjoittaman kirjan nimeltä Virkkauksen ilo. Kirja sisältää monia sellaisia ohjeita, joita ajattelin kokeilla heti karvakamujen lähdettyä (yritin eilen kutoa sukkaa, mutta lankakerä kiinnosti kissoja siinä määrin, että jätin sen suosiolla myöhemmäksi). Lisäksi minua kiehtoo kirjan kaunis kansi, jossa on paljon erivärisiä lankoja sievissä koreissa.

Toiseksi kirjaksi valkkasin kirjan nimeltä Piristä ja korista à la Cath Kidston. Kirja opastaa applikoimaan ja kirjomaan eri tavoin. Mitä olen tuota kirjaa selaillut muutamana iltana, vaikuttavat ohjeet suhteellisen helpoilta. Toki seassa on myös joitakin vähän haasteellisimpiakin ohjeita. Erittäin mukavaa on myös se, että kirjan mukana tuli materiaalipaketti, joka innostaa vieläkin enemmän kokeilemaan vaikkapa yhtä kirjan ohjeista. Kannattaa myös käydä tsekkaamassa Cath Kidstonin nettikauppa täällä.

Innolla jo odotan kaikkia tulevia kirjoja!! Miten voikaan pieni ihminen innostua käsitöistä näin uudelleen taas! Jossakin takaraivossa tosin kolkuttelee lupaamani mekot. Lupasin siis ommella veljeni vaimolle kaksi hellemekkoa ennen heidän Brasilian-matkaansa.. no onneksi sinne on vielä aikaa, mutta tällä vauhdilla teen niitä varmaan vielä lähtöä edeltävänä iltana :) Aloittamista auttaisi, jos ottaisin puhelimen ja soittaisin mitat.. ilman niitä on vähän vaikea tehdä yhtään mitään :)

Hmph.. piti kertomani, että neljä vuotta Oulussa asuneelta on aika hyvin hypätä väärään bussiin ja päätyä kävelemään pitkä matka jalassaan ohuet sukkahousut ja korkokengät.. niin minulle kävi eilen. Perille päästyäni olin suhteellisen kohmeessa.. Mutta leipominen lämmitti.. appelsiinikakkua ja toscapiirakkaa.. namnam :)

Tämän kertaiset turinat on hyvä päättää karvakamujen yhteiskuvaan.. herätin ne taas pyörimällä kamerani kanssa ympärillä :)

Nyt on varmaan pakko mennä kokkailemaan.. Hyvää musiikkia taustalle niin ruoan laittokin on paljon mukavampaa :)