Olen aina ollut todellinen jouluihminen. Meidän perheessä minä olen se, joka vaatii jouluhössötystä, piparkakkujen leipomista, joulukuusen huolellista koristelua, kynttilöitä joka puolelle, lahjojen värkkäämistä kauniisiin paketteihin ja tietenkin joulumusiikkia. Omassa kodissani en ole tänäkään vuonna mitenkään joulua laittanut ja viime viikonloppuna olinkin yökyläilemässä neiti S:n luona koko viikonlopun. Välimatka on lyhyt, mutta silti yökyläily on mukavaa.. ja neidillä on sentään kynttelikkö ikkunalla.. ja purkillinen piparkakkuja keittiön pöydällä.
Perjantaina kävin nauttimassa nepalilaista ruokaa työporukan kanssa. Joudumme luopumaan yhdestä ihanasta tyttösestä, koska hän päätti ottaa ja muuttaa toiselle puolelle maapalloa (onpahan hyvä syy lähteä katsomaan kenguruita). Perjantaina vietettiin sitten vähän niinkuin läksiäiset numero I ihan pienellä porukalla. Lopun illan kulutimme neiti S:n sohvaa ja katsoimme Greyn anatomiaa. Kyseistä sarjaa olen katsonut aina silloin tällöin, mutta nyt taisin koukuttaa itseni ihan urakalla.
Lauantaina oli vuorossa lipastojen kokoamista (I love IKEA :)), kokkailua, saunomista ja elämäni ensimmäinen Club For Fiven:n Rekiretki -joulukonsertti!
Loppuunmyyty konsertti oli kyllä aivan mieletön! En jaksa alkaa erittelemään biisejä. Konsertin jälkeen kasvoillani oli varmastikin aivan typerä hymy! Se on vain aivan käsittämättömän hienoa! (Eikä varmaankaan tarvitse erikseen kertoa, että Maa on niin kauniin kohdalla tällä tytöllä oli itkussa oikeasti pitelemistä). Olen aina löytänyt joulufiiliksen oman kuoron joulukonsertista. Tänä vuonna ne jäävät ikävä kyllä väliin ja senkin takia lähdin hakemaan fiilistä muista konserteista. Kyllä sieltä se pieni joulun kipinä löytyi, mutta..
Tämänhän pitäisi olla täydellinen joulu. Ulkona on paljon lunta, sopivasti pakkasta ja muutenkin kaikki on kovin jouluista. Itse olen toimittanut jo melkein kaikki lahjat vastaanottajilleen.. kynttilät ja joululaulut ovat hitti töiden jälkeen. Siltikin jotakin puuttuu. Olen siis ensi lauantaina lähdössä koko perheeni kanssa ulkomaille ja siellä myös joulumme vietämme... uskoisin, että en osaa viettää joulua missään muualla kuin Suomessa. Vähän ehkä harmittaa, mutta kai tätä voi tämän kerran kokeilla. Tänään hain postista kirjapaketin. Tilasin vähän lukemista joululomalle.. Olen pitkästä aikaa oikeasti lukenut.. siis jopa useamman kirjan vauhdilla putkeen. Kenties niistä vielä myöhemmin tänään.
Oikeasti pitäisi tehdä töitä. Taidan kuitenkin kuunnella vähän lisää joululauluja, viimeistellä työkavereiden joulusuklaat ja juoda vähän lisää glökiä. Töistä ehtii stressata tällä viikolla vielä neljä päivää ja kolme iltaa.
Kaikki kuvat on googletettu.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikki. Näytä kaikki tekstit
maanantai 17. joulukuuta 2012
perjantai 13. huhtikuuta 2012
Lapin taikaa..
Pääsiäisen tienoilla vietin extra
pitkän viikonlopun ottamalla pääsiäisviikolla torstain
lomapäiväksi. Viikko sitten keskiviikkona suuntasin siis
vanhempieni luokse Pohjois-pohjanmaalle ja alle 12 tunnin vierailun
jälkeen jatkoin matkaani kohti Enontekiötä. Matka taitettiin
bussilla ja mikäs sen mukavampaa matkustaa kun vieressä istuu hyvä
ystävä, mukana on ristikkolehti, karkkia ja käytävän toisella
puolella kivoja tytsyjä :) Harrastuksen parissa siis lähdin
matkaan. Meidän kuoro ei sellaisenaan lähtenyt matkaan, vaan
pelkstään neljä tyttöä löi äänet yhteen kahden muun kuoron
laulajien kanssa.. ja kasassa oli sekalainen projektikuoro, jonka
suuri tehtävä oli konsertoida Hetan kirkossa Pitkänperjantain
iltana yhdessä Sinfoniaorkesteri Vivon kanssa.
Torstaina olimme perille illalla hieman
kuuden jälkeen ja iltapalan ja majoittumisen jälkeen olivat edessä
myöhäiset harjoitukset. Perjantaina oli vuorossa hieman vapaa-aikaa
(auringosta nauttimista, järven jäällä kävelyä ja pyllymäen
laskua!!), harjoittelua ja illalla konsertti. Konsertti hieman
jännitti, koska orkesterin kanssa harjoittelu jäi kovin vähäiseksi.
Kaikesta huolimatta konsertti meni ihan ok... Itsekritiikki nostaa
päätään ja en voi olla täysin tyytyväinen, mutta palautteen
mukaan meni kuitenkin hyvin :) Täysikuun vaikutuksesta meidän
neljän naisen luokkahuone-kommuunissa ei paljon nukuttu, mutta
höpötettiin, naurettiin ja analysoitiin erinäisiä asioita sitäkin
enemmän! :) Mää niin tykkään!
Lauantai taisi alkaa yhden naisen
sanoilla ”Tänään ei hitto vie kukaan nuku!”. Lievää
väsymystä oli ilmassa, mutta kyllä se siitä iloksi muuttui kun
brunssin ja pakkaamisen jälkeen tie vei kelkkailemaan. Pääsimme
moottorikelkkojen kyydillä Pyhäkeron autiotuvalle, jossa
kuuntelimme nuorten laulantaa. Varpaat meinasivat jäätyä, mutta se
on pieni paha tuosta kokemuksesta! Tämä kun oli ensimmäinen kerta
kun olen millään tavalla ollut tekemisissä moottorikelkan kanssa..
vaikkakin tälläkin kertaa istuin vain kyydissä. Iltapäivällä
alkoi matka takaisin kohti Pohjois-pohjanmaata, jossa kummityttö jo
kovasti odotteli tädin saapumista. Sunnuntaina kävin molemmissa
mummoloissa ja lauloin kummitytön kanssa kaikenlaisia
lastenlauluja... Maanantaina sitten automatkailua veljen luo ja
bussimatkailua takaisin Helsinkiin. Kilometrejä ja muistoja tuli
taas lisää roppakaupalla! :)
(Kaikki kuvat otettu Pyhäkeron autiotuvalla)
Kun on kolmen viikon aikana nähnyt
maailmaa/Suomea Afrikasta Enontekiölle voin sanoa, että hetki
kotona tuntuu ihan hyvälle.. Loppu huhtikuu menee haavoja
parannellen (siis ihan konkreettisia tikeillä ommeltuja) ja töitä
tehden. Toukokuun viikonloput vietänkin sitten taas
Satakunta/Pohjois-pohjanmaa -akselilla.
sunnuntai 29. tammikuuta 2012
sunnuntain soittolista
Kun sisäinen herätyskello herättää aivan liian aikaisin ja jossakin vaiheessa sängyssä loikoilu alkaa kyllästyttämään on kiva huomata verhot avattuaan, että aurinko paistaa ja pakkasta on sen verran paljon, että on parempi pysytellä sisätiloissa :) Tajusin juuri, että vaikka lunta on tuiskuttanut tasaiseen tahtiin, on aurinko paistanut tämän vuoden puolella jokaisena viikonloppuna, jonka olen kotona viettänyt.
Aurinko, sen seinälle heijastamat varjot ja silmiä kirvelevä kirkkaus saa mielen jo kevääseen ja kenties senkin takia alan taas kuuntelemaan kevät-musiikkia. Aurinko antaa ylimääräistä energiaa ja saa kaiken kiireenkin näyttämään hieman positiivisemmalta.. voisiko aurinko paistaa joskus viikollakin??
Taidanpas vielä tänään värkätä puhelimeenkin kokonaan uuden soittolistan.. jouluksi tein edellisen ja ehkä se ei ole enää kovinkaan ajankohtainen :) Voisinpas alkaa jo fiilistelemään tulevaa matkaa varten :) Jos vaikka aika menis ihan super-vauhdilla.. ihan niinkuin se ei muuten menisi. Olen taas kahden viikon välein menossa käymään Pohjois-pohjanmaalla ja lisäksi on kaikenlaista muutakin touhuttavaa :)
Ai niin.. muistakaa käydä äänestämässä! Minä suoritin oman kansalaisvelvollisuuteni jo keskiviikkona, mutta tässä on vielä monta päivää aikaa :)
Kun sitten kömmin sängystä ylös, kävelin ensimmäisenä levyhyllyn eteen ja valitsin aamukahvi-musiikkia. Tällaisena levynä sai tänään toimia Björkin Volta. En ollutkaan kuunnellut levyä pitkään aikaan ja täytyy sanoa, että taitaa mennä taas joksikin aikaa tehosoittoon :)
Lisäksi tänään on stereoissa pyörinyt Kaksion Lähikuvia, Jipun Salaisuuksia, joita yksinäiset huutaa unissaan, Manic Street Preachers:in Forever Delayed ja Paleface:n Helsinki-Shangri-La.Aurinko, sen seinälle heijastamat varjot ja silmiä kirvelevä kirkkaus saa mielen jo kevääseen ja kenties senkin takia alan taas kuuntelemaan kevät-musiikkia. Aurinko antaa ylimääräistä energiaa ja saa kaiken kiireenkin näyttämään hieman positiivisemmalta.. voisiko aurinko paistaa joskus viikollakin??
Taidanpas vielä tänään värkätä puhelimeenkin kokonaan uuden soittolistan.. jouluksi tein edellisen ja ehkä se ei ole enää kovinkaan ajankohtainen :) Voisinpas alkaa jo fiilistelemään tulevaa matkaa varten :) Jos vaikka aika menis ihan super-vauhdilla.. ihan niinkuin se ei muuten menisi. Olen taas kahden viikon välein menossa käymään Pohjois-pohjanmaalla ja lisäksi on kaikenlaista muutakin touhuttavaa :)
Ai niin.. muistakaa käydä äänestämässä! Minä suoritin oman kansalaisvelvollisuuteni jo keskiviikkona, mutta tässä on vielä monta päivää aikaa :)
sunnuntai 25. syyskuuta 2011
Levottomat jalat ja levoton mieli sunnuntaikävelyllä.
Sunnuntai ja viikon virallinen lepopäivä. Rakastan hitaita aamuja jolloin saa rauhassa keittää kahvit ja syödä aamupalan ihan kaikessa rauhassa. Viikollahan juon kupin kahvia samalla kun laitan hiuksia ja syön myslit ennätysvauhtia.. Siksi tällaiset harvinaiset hitaat sunnuntait ovat aina tervetulleita ja niistä täytyy osata nauttia.
Heräsin ilman herätyskelloa, söin aamiaisen, kävin facessa katsomassa ystävien kuulumiset ja.. lähdin kävelylle nauttimaan auringonpaisteesta! Silloin se aurinko vielä paistoi.. Askeleet veivät minut Arabianrannan kautta Vanhaankaupunkiin ja takaisin tulin jostakin Kumpulan kautta. Arabianrannassa pysähdyin nauttimaan meri-ilmasta ja meren tuoksusta.. niin ja pelkäsin hanhia, jotka olivat vallanneet rantaveden.
Napit korvilla kävely on vain niin vaivatonta. Tällä kertaa soittimessa oli The Ark:ia, The Sounds:ia, Irinaa, Blur:ia ja Mew:iä. The Soundsin erään biisin sanoitukset olivat kyllä jotenkin niin iskevät, että kuuntelin saman biisin varmaan viisi kertaa penkillä istuen ja merelle katsellen.
"There was a place in my hometown where I use to wander
Above the trees I saw a big black cloud of thunder
Summer rain in my face like snowflakes falling from space
It was so beautiful, and then I passed the mountains
I went coast to coast, and from star to star
That's how you learn, just who you are
Home is where your heart is
Find where you belong, start to take control, show a little soul
Then you feel who you are
Home is where your heart is
Find where you belong, start to take control, show a little soul
Then you feel who you are.."

Biisin nimi on Home is Where Your Heart Is (varmaan tosi vaikea arvata lyriikoista :)). Kävellessä on helppo ajatella kaikkia asioita maan ja taivaan välillä ja se on mainio paikka selvittää omia ajatuksiaan.
Olen nyt asunut Helsingissä noin vuoden ja neljä kuukautta ja tuntuuko tämä kodilta? Automaattinen vastaus taitaa olla Ei. Ilman muutamia ihania ihmisiä olisin varmaankin jo luovuttanut ja lähtenyt takaisin pohjoiseen, mutta kiitos heidän olen vielä täällä ja sinnittelen eteenpäin elämässä. Ajan myötä kaupunki on alkanut tuntua enemmän ja enemmän kodilta.. viime kevättalvi oli ehkä vaikeinta aikaa.. sen jälkeen on helpottanut. Syy tuohon helpotukseen oli kenties se, että sain uuden työsopimuksen ja aloin oikeasti sopeutua työporukkaan. Olen saanut töistä yhden ystävän ja sekin auttaa. Neiti S ja Herra J ovat edelleen minulle tuki ja turva, mutta vähitellen tuttavapiiri laajenee. Automaattisen Ei-vastauksen jälkeen alkaa siis kuitenkin pohtimaan asiaa hieman tarkemmin ja tulee lopulta siihen tulokseen, että tämä on kotini tällä hetkellä ja ihmisten ansiosta se alkaa siltä jo tuntuakin.
On kuitenkin jotekin hassua, että aikoinaan Tukholma tuntui heti enemmän kodilta kuin Helsinki yli vuoden jälkeen. Levottomat jalat ovat viemässä minua koko ajan jonnekin ja kenties levoton mielenikin haluaisi taas vaihtelua. Äitini mukaan levoton sielu ei saa elämäänsä kiintopistettä.. se voi olla totta, mutta miten levotonta sielua voi kontrolloida? Minulla on vielä melkein kaksi vuotta aikaa miettiä miten ja missä haluan elämääni jatkaa jahka työsopimukseni on taas katkolla.
Reilun 8 kilometrin kävelyllä ehtii tosiaan miettiä elämäänsä koko viikon edestä. Vielä kun siellä kävelyllä olisi mukana joku, jolle voisi ajatuksiaan höpöttää. Levoton sielu on puhunut suunsa puhtaaksi sunnuntai-ajatuksistaan ja taitaa alkaa kokkailemaan jotakin. Täytynee yrittää taas ensi viikolla treffata kaikki mahdolliset ystävät, jotta levottomuus vähän helpottaisi :) Toivottavasti muutkin ehtivät nauttimaan niistä muutamista aurinkoisista tunneista tänään :)
lauantai 24. syyskuuta 2011
Syystuuli puhaltaa..
Lämpimät ja syksyiset päivät ovat takana ja edessä on pelkästään syksyisiä päiviä. Kesä ja aurinko jäivät taakse ja edessä on taas pitkä jakso pimeään. Palasin takaisin "arkeen" ja myös blogien ääreen nyt kun päiväkin alkoi taas lyhentyä.
Todellisuudessa tämä on ensimmäinen vapaa viikonloppu loman jälkeen ja lomallakin menin vähän sinne ja tänne koko ajan. Levoton sielu ei kauan pysy paikallaan. Töissä riittää tekemistä vaikka kahdelle minulle.. mutta se on vain hyvä, koska en pidä paikallaan olemisesta. (Tosin tämän illan ajattelin pyhittää leffalle, kirjalle ja muutamalle lasille punaviiniä)
Mennyt kesä oli yksi parhaimmista kesistä koskaan. Siihen kuului ensimmäinen oikea kesäloma ja paljon ystäviä! Rakastan lämmintä ja taisin viettää illan jos toisenkin töiden jälkeen rannalla. Lomanhan pidin vasta elokuussa.
Musiikin puolesta viime kesä oli suhteellisen monipuolinen. Kävin vain yksillä pienillä festareille, mutta ne olivat sitäkin paremmat ja rakkaat. Mikä olisi parempaa kuin järjestää pieniä festejä yhdessä ystävien kanssa :)
No, mutta normaalia aktiivisemmassa kuuntelussa viime kesänä taisivat olla seuraavat levyt:
Sulassa sovussa suomalaista ja ruotsalaista musiikkia siis :) Ruotsalainen musiikki on aina ollut lähellä sydäntäni ja minulle olikin shokki kun viime keväänä tajusin Veronica Maggion olemassaolon. Miten ihmeessä olen voinut tämän aikaisemmin ohittaa! Paleface tuli tutuksi ystävien avustuksella ja aika monet etkot mentiin kesällä (ja mennään vielä syksylläkin) levyn tahdissa. En jaksa tällä hetkellä alkaa enempää analysoimaan levyjä.. kuuntelemalla niiden salaisuudet selviää :)
Palaan myöhemmin kirjahyllyn uusien tulokkaiden parissa kirjoittamaan. Yritän nyt katkaista tämän oikeastaan koko kesän kestäneen hiljaisuuden mahdollisimman tehokkaasti.
Kävin tänään lentokentällä aamiaisella ja tulin juuri siihen tulokseen, että täytyisi varmaankin kohta mennä kauppaan ja alkaa suunnittelemaan mitä sitä tänään/huomenna söisi :) Mutta siis.. kirja-asiaa tulossa kenties jo myöhemmin tänään.

lauantai 9. heinäkuuta 2011
Aurinkoisen aamun soittolista...
Tänä aamuna oli ihan pakko kuunnella seuraavat biisit :
1. Montt Mardié - När ni gett dom våld ska vi ge er kärlek
2. Scandinavian Music Group - Ruotsiin ja takaisin
3. Placebo - Every You Every Me
4. blur - Song 2
5. Tehosekoitin - Asfaltti polttaa
Näillä lähti siis aamu käyntiin..
Eilisen illan vietin kiltisti kotona.. tai no kävin puistossa kirjan ja mansikoiden kanssa.. Luin koko illan kirjaa ja juttelin myöhään yöhön vanhan opiskelukaverin kanssa facebookissa.. Tai oikeastaan hän oli vain vaihto-opiskelija aikoinaan, mutta hitsautui kyllä erittäin hyvin silloiseen porukkaan. Näimme viimeksi vuosi sitten kesällä ja oli virkistävää vaihtaa kuulumisia ja ajatuksia pitkästä aikaa. Mutta sitten siihen kirjaan.. olen viime aikoina lukenut jälleen Harry Pottereita (monettakohan kertaa) ja kävin viime viikolla pikaisesti kirjakaupassa.. Mukaan tarttui muutama kirja, joista ensimmäisenä päätin lukea Marian Keyes:n Tuiki Tuiki Tähtönen -nimisen kirjan.
Olen lukenut varmaankin kaikki Keyesin kirjat ja omastakin hyllystä niitä löytyy hyvä kokoelma. Olen koko viikon töissä lukenut vain artikkeleita artikkeleiden perään, joten kotona on ihana kömpiä sohvan nurkkaan (tai naapurin tuuletusparvekkeelle tuomaan tuoliin, jossa voi samalla nauttia auringosta) ja lukea puhdasta hömppää :) Toimii myös puistossa.. Kaiken kaikkiaan mainiota viihdettä ja taattua Keyesiä. Täytyy ehkä kuitenkin myöntää, että kirjan alku meni aika tahmeasti, mutta vauhtiin päästyä oli lukeminen melkein mahdotonta lopettaa.
Nyt taidan vähän siivota, ottaa pikasuihkun ja lähteä jonnekin nauttimaan jälleen yhdestä aurinkoisesta kesäpäivästä. Miksi aina ei voi olla kesä?

Tunnisteet:
kirja,
levyhyllyn aarteet,
lukemisto,
musiikki
sunnuntai 29. toukokuuta 2011
Viikonlopun Lorvailut
Mietin tuossa alkuviikosta, että mitä veisin kummitytölle ensi viikolla. Olen siis menossa pitkän viikonlopun viettoon ja aina yleensä vien tytsylle jotakin. Kävin läpi karkit, lelut, kirjat ja vaatteet kunnes tajusin.. musiikkia! Ränsessa kuuntelee kuulemma paljon musiikkia ja muutama levy lisää on siis täydellinen vaihtoehto. Levykaupasta tarttui siis mukaan Risto Räppääjä ja Ipanapa 3.
En ollutkaat pitkään aikaan käynyt levykaupassa ja taisin vaeltaa melkein tunnin hyllyjen väleissä ja laarien äärellä. Olen niitä ärsyttäviä ihmisiä, jotka kaupassa jäävät lukemaan levyjen kansilehtisiä. Tottahan toki sitä mukaan tarttui sitten muutama lisä omaankin hyllyyn. Minulla oli joskus aikoinaan Olavi Uusivirran Me ei kuolla koskaan -levy ja kävin jopa jossain lähipaikkakunnan pienessä pubissa keikalla.. myöhemmin levy on kai jäänyt pyörimään jonkun ystänä hyllyyn.. matkan varrelle se kuitenkin on jäänyt. Aika pitkä pohjustus sille, miksi jäin pläräämään Uusivirran levyjä.. mutta ostopäätös tuli puhtaasti siitä, että levyllä on omaa nimeäni kantava biisi :) Kiikutin kassalle siis Preeria -levyn. Viime työviikon aikana kysyin aika montakin kertaa itseltäni ”Meniks tää nyt vituiks Jenni..” :)
Scandinavian Musig Group:in Manner-levyn tilasin ennakkoon ja sen saapumisesta onkin jo hyvä tovi kulunut. Kaikki biisit taitaa jo mennä ulkoa :) Mä vaan niin tykkään!! SMG:n musiikki on aina ollut minulle kesämusiikkia (kenties festarikeikkojen takia) ja sanonmpa vain, että tätä levyä tullaan tänä kesänä kuuntelemaan paljon!Tämä viikonloppu on pyhitetty musiikille ja unelle. Parin viime viikon pitkät työpäivät ovat saaneet aikaan kierteen, joka on aiheuttanut hirvittävät univelat.. Parin viime viikonloput juhlahulinat eivät varsinaisesti ole auttaneet asiaa, joten nyt oli pakko levätä. Eilinen päivä meni pienen siivoilun lisäksi mansikoiden, hyvän kirjan (Little Women by Louisa May Alcott), kahvin ja levypinon kanssa. Mansikoiden loputtua jatkan tänään kirjan, kahvin ja uuden levypinon kanssa.. ajattelin myös vakavasti alkaa järjestämään levyhyllyjä uudestaan, mutta.. mikä olisi kiva uusi järjestys??
Nyt taitaa tiskivuori kutsua.. ja sen jälkeen taidan tehdä ruokaa.. viime viikkoina ruokavalioni on koostunut lähinnä leivästä, jogurtista ja myslistä.. hyvää, mutta ei kovin ravitsevaa. Jos sitä siis ainakin tänään söisi oikeaa ruokaa :)
Rentoa sunnuntaita kaikille!
(Kaikki kuvat on googlettamalla haettu)
torstai 24. maaliskuuta 2011
Pienet ja suuret ilot
Viime kirjoituksesta onkin taas vierähtänyt paljon aikaa. Tänä aikana olen ehtinyt käymään Pohjois-Pohjanmaalla, tehdä töitä enemmän kuin tuntisaldo sallii, juhlia neljännesvuosisatasta, keskustella kehittävästi pomon kanssa ja kaikkea muuta pientä ja kivaa... Kehityskeskustelua pidin ensin ihan huuhaana, mutta siitä on jo lyhyellä ajalla ollut aika paljon hyötyä. Ensimmäinen ja tärkein keskustelun anti oli työsopimuksen jatkuminen kahdella vuodella!! ja toinen melkein yhtä suuri juttu on se, että pääsen tekemään taas molekyylibilsan töitä! Ne ovat aina olleet lähellä sydäntä ja lähes vuoden tauon jälkeen pääsen taas jatkamaan :) Se tietää hieman suurempaa työtaakkaa, mutta ei se haittaa :) Se on kivaa ja olen tällä hetkellä enemmän kuin tyytyväinen työtilanteeseen!
Levykokoelmakin on karttunut muutamalla levyllä tässä jossakin välissä.. nyt voi taas alkaa kuuntelemaan kaikkia ihania kevät-biisejä (luvatut pakkaset ei paljon menoa haittaa). Mutta niin ne levyt. Koska kamerasta on akku loppu ja johto on jossakin paikassa X, on jälleen kerran tyytyminen Googlen tarjoamiin kuviin.
Alehinnalla ostin kerralla kaksi Emma Salokoski Ensemble:n levyä.. mukaan tarttuivat siis Kaksi Mannerta ja Veden Alla. Molemmat levyt ovat olleet erittäin ahkerassa soitossa.. tämän kuun biisi on ollut aika ehdottomasti "Oodi kahville".. Minun kaltaiselleni kofeiiniaddiktille se on vain niin sopivat..

"..siitä alkaa aivoni taas toimimaan
kofeiini suonissa alkaa potkimaan
maailmanvalloitusta pohdin
touhotan ja häslään minkä tohdin.."
Libera on kokonaan pojista koostuva lauluryhmä (kuoroksi heitä taitaa olla liian vähän) ja levyltä löytyy aivan mahtavia sovituksia.. ehdottomat suosikit ovat Ave Maria ja Bachin Air. Vähän jotakin erilaista siis välillä. Levy on täydellinen hitaisiin sunnuntai-aamupäiviin.. Ave Maria saa joka kerta kylmät väreet kulkemaan pitkin selkärankaa.
Andrew Lloyd Webber:in Love Never Dies pujahti nettikaupan ostoskoriin vähän niinkuin vahingossa. Muutaman kerran olen levyä kuunnellut.. tarkempaan kuunteluun otan sen tässä hetikohta jahka ehdin. Kyseessä on siis saman nimisen musikaalin levy ja ajattelinkin ennen levyyn perehtymistä ottaa hieman selvää tuosta musikaalista.. eihän sitä muuten levystä saa kaikkea irti.
Kahviaddikti hakee nyt hieman lisää kahvia ja alkaa treenaamaan muutamaa biisiä parin viikon päästä olevaa konserttia varten.. sitten vielä illan ratoksi vähän töitä :)
sunnuntai 27. helmikuuta 2011
Ilta täynnä musiikkia...
Eilinen ilta oli tv-tarjonnan puolesta varsin mukiin menevä. Ensin sai nauttia tämän vuoden ensimmäisestä varsinaisesta Suomen paras kuoro -lähetyksestä ja heti sen jälkeen seurasikin 25. Emma-gaala.
Suomen parasta kuoroa seurasin viime kaudellakin hyvin intensiivisesti.. kenties oman harrastukseni takia. Kuorolaulu on ollu osa elämääni jo... pikaisesti laskettuna...kohta 17 vuoden ajan! (ja ennen varsinaista uraani lauloin jo innokkaasti mukana kaikissa päiväkerhon tapahtumissa) Kylläpäs se aika onkin rientänyt.
Lapsikuoron kautta siirryin nuorisokuoroon ja.. kaikkihan me kasvamme jossakin vaiheessa ulos nuoren kengistä .. Osa meistä kokeili eri kuoroja eri puolilla Suomea, mutta jotenkin se ei vain ollut sama asia. Nuorisokuorossa viettämämme vuodet olivat kasvattaneet meidän yhteen. Meillä oli sama äänenmuodostuksen pohja, määrätietoisuus ja vahva ystävyyspohja.. Niinpä perustimme "vanhojen nuorisokuorolaisten" kanssa ihan oman kuoron! Syksystä 2008 saakka olemme toimineet.. välillä laulajia on ollut enemmän ja välillä vähemmän, mutta hauskaa meillä on ollut! Niin ja pointti oli siis se, että on hienoa, kuiinka kuoro-harrastus on noussut taas pinnalle ja päässyt jopa televisioon muutamankin eri ohjelman muodossa. Innolla kuitenkin taas seuraan sitä Suomen parhaan kuoron valintaa :)
Mutta sitten siihen toiseen.. eli Emma-gaalaan, joka oli järjestyksessään jo 25. peräkkäin. Itse tein omat veikkaukseni muutamasta eri kategoriasta.. ja no... osuin jokaisessa kohdassa oikeaan :) Ei se kyllä kovin vaikeaa ollut kun käytti miettimiseen enemmän kuin 5 sekuntia aikaa.
Vuoden miessolisti: Paleface
Vuoden naissolisti: Jenni Vartiainen

Vuoden albumi: Jenni Vartiainen - Seili
Vuoden Alternative- / Indie-albumi: Magenta Skycode - ReliefVuoden miessolisti: Paleface
Vuoden naissolisti: Jenni Vartiainen
Vuoden pop- / rockalbumi: Jenni Vartiainen - Seili
Vuoden tulokas: Yona
Vuoden yhtye: Stam1na
Jenni Vartiainenhan se odotetusti kävi pokkaamassa eniten pystejä itselleen. Vuoden Yleisö-Emman vei jo viidettä (!!!!) kertaa peräkkäin Lauri Tähkä & Elonkerjuu.. tämä on kyllä sellainen mitä en ymmärrä, mutta Suomen kansahan sen on päättänyt.
Olen kyllä varsin iloinen, että Yona valittiin vuoden tulokkaaksi. Tutustuin itse hänen musiikkiinsa vasta tämän vuoden puolella, mutta odotan jo innolla uutta albumia, jonka ilmeisestikin pitäisi tulla ulos myöhemmin tänä keväänä.
Hyvää sunnuntain jatkoa kaikille! Itse taidan uppoutua vähän töihin ja sitten lähden käymään kaupungilla neiti S:n kanssa.. Pakkasten tilalle on tullut hyytävän kylmä vinkka, mutta aurinko sentään yrittää näyttää säteitään :)
sunnuntai 16. tammikuuta 2011
Euroviisuilua 2011
Tänä vuonna Euroviisut järjestetään siis Saksan Düsseldorfissa.
42 maata on vahvistanut osallistumisensa ja pitkästä aikaa mukana on myös Italia. Saksan edustaja on sama edustaja kuin viime vuonna.. samalla tavalla Saksa on toiminut aiempiekin voittojensa jälkeen.. Vain muutama muu maa on jo ilmoittanut edustajansa ja edustuskappaleensa tähän mennessä.
Suomessa karsinnat alkoivat perjantaina ja edustuspaikasta kilpailee yhteensä 15 esitystä kolmessa ei karsinnassa. Finaalissa sitten perinteisesti selviää se varsinainen edustaja :)
Suomen ensimmäiseästä karsinnasta suoraan finaaliin pääsivät Johanna Iivanainen, Marko Maunuksela ja Cardiant.
Marko Maunuksela: Syvän maan tango
suomenkielinen tango.. periaatteesa ihailen näitä, jotka haluavat viisuihin suomenkielisellä kappaleella.. mutta jotenkin se ei vain tuolla suuressa Euroopassa toimi. Olisi ihan eri asia, jos viisuissa olisi yhä edelleen yhtensä sääntönä se, että kilpailukappaleen pitää olla esitetty oman maan kielellä.
Johanna Iivanainen: Luojani mun
tykkään henkilökohtaisesti Iivanaisesta todella paljon, mutta en näe tätä Suomen edustajana viisuissa.. en voi sille mitään, mutta en viitsi edes kovin montaa ajatusta tälle biisille suoda tässä yhteydessä. En muuten ymmärrä, että miksi viisubiisit pitää sitten siellä oikeassa kilpailussa aina kääntää kunkin maan kielelle. Eli meillä suomessahan pyörii ruudussa sitten teksitys suomeksi jokaisen biisin kohdalla.. en jotenkin vain lämpene sille.. monesti se jokin pieni ja kiva idea katoaa käännöksessä ihan kokonaan.
Cardiant: Rapture in Time
Cardiant oli minulle ihan uusi tuttavuus ja itse asiassa aika postiviinen sellainen. Voisin hyvinkin kuvitella tämän edustamassa Suomea toukokuussa Saksassa. Energistä ja samalla jollakin tavalla ”letkeää” :) Itse en henkilökohtaisesti pidä liian raskaasta musiikista ja senkin puolesta tämä oli erittäin hyvä.
Itse olisin toivonut Automatic Eyen pääsevän finaaliin, mutta niin ei käynyt. Jonnan biisi ei erityisemmin sävähdyttänyt.. vaikka lavashowta olikin yritetty väsätä ihan kunnolla.. siltikään se vain jotenkin toiminut.
Jepa jee.. taidanpas vielä muutaman tunnin ajan jatkaa tätä letkeää sunnuntai-iltaa. Koko viikonloppu on mennyt hyvin rennoissa merkeissä ja hyvässä seurassa. Tänään kävin mutkan kaupungilla ja mukaan tarttui.. yllätys yllätys.. mekko! Eilen kateltiin vähän leffoja neiti S:n kanssa.. niistä ehkä myöhemmin lisää.
torstai 9. joulukuuta 2010
Levyhyllyn päivitykset..
Viime viikonlopun ja alkuviikon jouluostoksista tarttui siis muutamia levyjä omaankin hyllyyn.. ne ovat vähän niinkuin joululahjoja itselleni. Levyt eivät ole mitään uutuus-levyjä vaan oikeastaan takuuvarmaa nautittavaa musiikkia.. levyjä joiden ostoa olen suunnitellut jo vuoden jos toisenkin.
Ismo Alangon Jäätyneitä Lauluja ja Kun Suomi Putos Puusta olivat myynnissä 1+1 -pakettina joten tottahan toki tartuin tilaisuuteen. Levyt ovat vuosilta 1990 ja 1993 joten uusista levyistä ei todellakaan ole kyse. Alangon aiempi tuotanto on ollut aukko levyhyllyssäni jo jonkin aikaa. Säätiön ja Teholla levyjä kyllä löytyy, mutta näitä vanhempia ei.. nyt tuokin epäkohta on siis ainakin muutaman levyn kohdalta korjattu. Ekstaasiin ja Rakas, rämä elämä... mm. nuissa biiseissä on kiinni paljon muistoja!
Club for Five:n joululevy Rekiretki on ollut jo pitkään suosikki-joululevyjeni joukossa, mutta vasta nyt se löysi tiensä levyhyllyyni. Ystävälläni on ollut tuo levy jo vuosia ja hänen luonaan olenkin päässyt tuota kuuntelemaan. Tonttujen joulu -sikermä tuo aina hymyn huulille ja Tuikkikaa, oi jouluntähtöset herkistää joulun tunnelmaan. Joulupukin Maa on yksi ihan lemppareista... kaiken kaikkiaan tykkään ihan kaikista levyn biiseistä.. ja se jos mikä on harvinaista! :)
Siinäpäs levyhyllyn päivitykset tällä kertaa. Naapuri kävi tänään maalaamassa seinän.. nyt seinän remontti on valmis ellei sitten tartte toiseen kertaan maalata.. ja naapuri lupas seuraavalla kerralla jättää seinän rauhaan ja tulla ovesta.. siis kun haluaa tulla käymään :) Nyt jatkuu operaatio pyykkikorin tyhjennys.. eli pyykkääminen.. ja muutenkin siivoaminen kera kahvin ja Rajattomien joululevyn.
Kuvat on kaikki googlattu

keskiviikko 8. joulukuuta 2010
Kirjoja talven ihmemaassa
Mikä on parempi tapa viettää lumisateen, pakkasen ja tuulen tahdittamia talvi-iltoja kuin kirjan kanssa sohva nurkkaan linnoittautuminen.. no ok, iltoihin on kuulunut myös seinän paikkaamista, käsitöitä ja joulumusiikkia :) Naapuri tuli poran teränsä kanssa väärälle puolelle seinää ja on käynyt sitä täyttämässä, tasoittamassa ja huomenna olisi vuorossa maalaus. Käsitöissä ollaan pidättäydytty joululahjoissa eli sukissa, lapasissa ja pipoissa.
Seuraavassa kuitenkin hieman viimeaikaisia kirjoja, joita olen lukenut. Marian Keyesin Hurmaava mies oli lukemistossa jo aika kauan sitten, mutta en ole vielä palauttanut sitä kaverin hyllyyn..Kyseessä siis aika kevyt kirja ja taisinpas sen syksyn sateiden aikaan ahmia ihan muutamia iltojen aikana. Olen aina tykännyt Keyesin tavasta kirjoittaa ja tämäkin kirja oli taattua hömppä-laatua :)
Markus Zusakin Kirjavaras on vilahdellut monissa blogeissa ja kaverin kirjahyllystä sen bongasin jo hyvän aikaa sitten. Kirjan alku meinasi hieman tökkiä ja ajattelin jo, että tuleeko tästäkin kirjasta yksi ikuisuusprjekti.. mutta ei! Jossakin vaiheessa kirja tempaisi mukaansa ja lopulta sain viime viikonloppuna luettua kirjan loppuun junamatkalla Parkano-Helsinki. Pyydän anteeksi viereisen paikan nuorelta herralta. Puhelimeni soi vähän väliä ja venkuilin paikallani kirjaa lukiessani..muutaman kerran taisin kyynärpäällä tempoa toisen käsivarteen.. Anteeksi! Olisin niin toivonut kirjan jatkuvan vielä.. se jäi jotenkin niin kesken..
Kirja johon palaan aina tietyin väliajoin.. tai pitäisikö sanoa kirjailija.. eli Jane Austen. oikeastaan minulla on koko ajan jokin Austenin kirja kesken. Viimeisimpänä olen siis jälleen kerran lukenut Emman. Emma on ainoa Austenin kirja, joka hyllystäni löytyy suomenkielisenä.. kaikki muut ovat englanniksi ja ovat sen takia hieman raskaampaa luettavaa. Otin tuon kirjan ensin unilukemiseksi..eli kirjaksi, jota luen ennen nukkumaanmenoa.. huono ajatus! En malttanut lopettaa lukemista ennen aamuyötä :) Minkähän Austenin sitä seuraavaksi hyllystä kaivaisi esiin.. vai olisiko vuoro Alcott:n Pikkunaisilla??
Levylautasella on pyörinyt viimeaikoina ahkerasti joululevyt. ONK, Rajaton ja Club for Five.. siinäpä ne soitetuimmat joululevyt. Muutamia levyjä on taas kaupasta tarttunut mukaan.. ehkäpä niistä jonakin toisena päivänä :)
Hitsi vie! Unohdin ihan kokonaan pestä tänään pyykkiä! Olin viime viikonloppuna pikkujouluilemassa, treenaamassa ja sukuloimassa Oulun korkeudella ja siltä reissulta on hieman kertyneenä pyykkiä.. no.. jospa sitä huomenna muistaisi vähän paremmin. Nyt taidan linnottautua muutaman uusimman Gossip Girlin pariin..
sunnuntai 10. lokakuuta 2010
Lauluterveiset Pohjois-Pohjanmaalta
Terveiset Pohjois-Pohjanmaan rauhasta. Pääkaupunkiseutu jäi taakse perjantaina.. tänään sinne kuitenkin taas palaan. Äidin ja isän hoivissa olen siis viikonlopun ollut. Koko ajan olen tosi jossakin ollut menossa. Eilinen aamupäivä meni mummoloissa ja iltapäivän olinkin sitten laulamassa.. eli todellinen vierailun syy on kuorotreenit!
Todettiin eilen, että kai sitä ollaan vanhennuttu kun ei enää kuorotreeneistä selvitä ilman itkua.. tietyt vanhat ja tutut joululaulut vaan pistää aina vähän herkistelemään :) Tänään edessä on vielä 6 tunnin urakka.. Edessä on paljon työtä ennenkuin biisit ovat esityskunnossa.. itse joudun skippaamaan yhden viikonlopun treenit joten olen tulossa vain yksiin harjoituksiin ennen joulukonserttia.. täytynee käydä kirjastolla treenaamassa.. tai työpaikan juhlasalissa.. mutta se on sen ajan murhe. Nyt aamukahvit nassuun ja suihkun kautta laulamaan!
Toivottavasti muillakin on ollut yhtä kiva viikonloppu!

maanantai 7. kesäkuuta 2010
Muuttolaatikoiden keskeltä hei!
Voi tätä kaaosta. Lauantaina kannettiin (siis kirjaimellisesti kannettiin portaita ylös) kaikki kamat neljänteen kerrokseen. Lauantain muutto loppuikin sitten siihen, koska pikaisen suihkun, mekon ja sukkisten etsimisen, hiusten kuivauksen ja kauppareissun jälkeen matka vei kaupunkiin. Terassilla ja myöhemmin sisätiloissa odotettiin, että kaveri pääsi töistä. Muutama lasillinen punaviiniä ja sitten puistoon muutaman skumppapullon kanssa. Ilta sujui rattoisasti, joskin vähän viluisasti. Onneksi pojat toivat myöhemmin tullessaan vilttejä.. ilman niitä olisin varmaan paleltunut :) Lopulta tiemme vei Tigerin tanssilattialle.. minulla tosin loppui virta jo ennen kahta.. olin kuitenkin herännyt jo puoli viideltä aamulla ja edellisen yön unetkin olivat jääneet muutamaan tuntiin.
Sunnuntaina sitten laitoinkin tavaroita paikoilleen ja siivosin kämppää. Aika hyvällä mallilla tää silti jo on. Pitäs vielä jostakin saada häkkivaraston lukon koodi, jotta sais vietyä sinne tyhjät laatikot. Kirjahyllyt, tv-taso ja jonkinlainen lipasto pitäisi vielä ostaa. Mutta muuten tää alkaa näyttämään jo erittäin hyvälle.
Ensimmäinen työpäiväkin meni vauhdilla ohi. Ihan hyvin löysin perillekin. Huomenna todennäköisesti tajuan mennä ihan perille asti bussilla. Tänään siis jäin väärällä pysäkillä pois ja lähdin kävelemään väärään suuntaan. Mun suuntavaisto on muutenkin ollut täällä ihan hukassa. No.. virheistä oppii.. enkä edes myöhästynyt, vaikka vähän sähläsinkin :) Työporukka tuntuu tosi kivalta.. uskonpa, että tulen viihtymään siellä ihan hyvin.
TV on vielä laatikossa, koska en jaksa sitä yksin nostaa pois sieltä.. tänään oli kuitenkin postiluukusta tipahtanut Jenni Vartiaisen uusi Seili-levy. Muutaman kerran olen ehtinyt tänään jo taustamusiikkina kuunnella läpi ja voin sanoa vain, että tykkään ja paljon tykkäänkin! Levystä ehkä lisää vähän myöhemmin.. jos sitten vaikka yhdistäisin muutamankin uuden levyn juttuja postaukseen :)
Kamerakin on vielä jossakin muuttolaatikossa x... kuvia luvassa jahka se löytyy. Nyt taidan ottaa syyniin muutaman pahvilaatikon ja katsoa Skinsin kolmannen tuotantokauden jaksoja :)

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010
Musiikkia ja maisemaa.
Tämä päinä on kyllä mennyt harvinaisen nopeasti.. vaikka niin kai ne päivät menevät aina lomalla :) Aamupäivä meni kaiken maailman paperitöissä.. tilasin uuden verokortin (tilaaminen olikin yllättävän hankalaa ja matemaattista), tein osoitteenmuutoksia ja ruokaa mammalle. Iltapäivä menikin mummoloissa pyöriessä. Toisessa mummolassa oli mukana kamerakin. Kuvia tuolta samaisesta paikasta löytyy ainakin tästä ja tästä postauksesta. Aikaisemmat kuvat ovatkin syksyltä ja talvelta, joten tässä tuleekin sitten pläjäys hieman kesäisempiä kuvia. Kuvien alla sitten paluuta vähän normaaliin.. eli jutustelua mm. Euroviisuista ja yhdestä levystä.
Alimman kuvan tarina onkin varsin hauska ja jo vuosien takaa. Pienenä tyttönä vietimme kesät serkkujen kanssa mummolassa ja yksi serkuista kaivoi eräänä kesäpäivänä sahan esille ja alkoi sahaamaan iso mäntyä.. ei onneksi kovin suurta vahinkoa saanut aikaan ennenkuin hänen aikeensa huomattiin :) Tuo sahan jälki oli kylläkin silloin paljon syvempi ja leveämpi... vuosien aikana se on siis parantunut.. ikuiset traumat tuolle puulle kuitenkin taisi jäädä :)
Eilinen ilta menikin sitten tuijotellessa Euroviisuja boksilta. Kiitos tallennuksesta kuuluu mammalle :) Kannatin siis Saksaa jo heti kun kappaleen ensimmäisen kerran kuulin. Vaikka ensin en voinut sietää sitä laulajatyttösen venkoilua lavalla. Vähitellen siihen kuitenkin tottui ja onneksi ensi vuoden Euroviisut ovatkin siis Saksassa! Muita lemppareita olivat ei niin hyvin pärjänneet Serbia ja Espanja sekä hyvin/ihan ok pärjänneet Belgia ja Tanska. Semifinaaleista olisin finaaliin ottanut lisäksi Slovakian ja Viron (ja ehkä sen Suomenkin :)). No, mutta voittaja on tälle vuodelle selvinnyt ja ensi vuonna viisut lauletaan Saksassa. En nyt sen enempää ala spekuloimaan pistelaskusysteemiä tai viisujen tasoa.
Kun Suomen Euroviisu-edustajaa valittiin, en minä ollut ollenkaan Kuunkuiskaajien kannalla, vaan annoin ääneni pienelle ja sievälle Heli Kajolle. Youtube on viimeisen tunnin ajan tiuhaan tahtiin soittanut Kajon biisejä.. levyä odotellessa :)
Levyistä tulikin mieleen. Sain tosiaan työporukalta läksiäislahjaksi Club for Fiven uusimman levyn, joka kantaa siis nimeä You're the Voice. Eilen pikaisesti selasin levyn kertaalleen läpi ja ainakin sen perusteella uskon, että levy on odotuksen arvoinen. Tästä levystä oli puhetta joskus töissä ja kenties ne pienen juttutuokiot muistettiin sitten ostohetkellä :) Olen kyllä erittäin tyytyväinen kun tuon levyn nyt levyhyllyyni sain.. olisin sen joka tapauksessa jossakin välissä kaupasta noutanut :).. mutta nyt kuuntelen hetken aikaa Milan Stankovicia ja lähden sitten viemään läppärin pieneen huoltoon (kyllä, taas se meinaa vähän kenkkuilla). Tällä kertaa siihen lisätään vähän muistia.
Tunnisteet:
Euroviisut,
höpötys,
levyhyllyn aarteet,
musiikki
sunnuntai 9. toukokuuta 2010
Lomaillen...
Minulla on siis huima viikon loma, kun käytän kaikki kertyneet lomapäivät pois ennen sopparin loppua. Päätin sitten, että en säästä niitä sinne sopparin loppuun vaan pidän ihan oikean viikon loman! Vaikka ei nämä aamuherätykset ole vielä lomalta tuntunut :)
Eilen aamulla kutsuivat siis kuorotreenit.. viimeiset sellaiset ennen Vaasan reissua. Treenit meni oikeestaan tosi hyvin ja oikein hyvillä mielin lähden opettelemaan vielä yhtä uutta biisiä ulkoa. Aikaahan on ensi perjantaihin asti. Meidät voi siis bongata välkehtimässä Vaasan kuorofestivaaleilla ensi perjantaina ja lauantaina!
Tänään tietenkin herättiin keittämään mammalle kaffet.. kohta pitäisikin lähteä käymään mummoloissa, koska tämän päivän aikana pitäisi vielä ajella Euraan kummitytön luokse.. kummitytön, joka on tiistaista asti laskanut öitä siihen, että täti tulee! (Oikeesti.. se tyttö on n. 2-vuotias ja osaa laskea kymmeneen.. onko se ihan normaalia?)
Maanantaina..eli huomenna tiemme sitten viekin kohti Espoota ja Helsinkiä. Menen käymään tulevassa työpaikassani ja käyn samalla katsomassa muutamaa asuntoakin.. tarkoitus olisi myös käydä Ikeassa mutka.. tosin minä en vielä ala huonekaluja ostamaan... kenties veljeni kuitenkin jotakin sieltä löytää.

HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE ÄIDEILLE!!!
Tämä tyttö lähtee nyt syömään aamupalaa ja sitten kaffittelemaan ja possuttamaan kakkua mummoloihin.
sunnuntai 18. huhtikuuta 2010
kulttuuria kulttuuria..
Eilinen ilta oli ihan mahtava. Kävin tosiaan kuuntelemassa Viventin kevätkonsertin kun työkaveri oli sitä niin mainostanut. Täysin yllätyksenä tuli, että lopulta tunsin kaikkiaan 5 soittajaa orkesterista! Nautin kyllä konsertin jokaisesta sekunnista täysin siemauksin ja samalla mietin, että miksi tuollaisissa konserteissa ei käy useammin! Ihan kivasti oli meidän laitos edustettuna.. hyvin oli AK promonnut tapahtumaa.. Pelkästään meidän ryhmästä oli paikalla 3.. ja kaikenkaikkiaan laitokselta minun laskujeni mukaan 7..
Konsertin jälkeen kävimme neiti A:n kanssa syömässä herkkuleivät ja juomassa lattet/kaakaot. Tämän jälkeen ilta jatkuikin sitten tyttösten residenssissä vähän isommalla porukalla. Lopulta ilta päättyi Amarilloon, josta lähdin kuitenkin kotiin jo suhteellisen aikaisin. Harvinaista kyllä olin nukkumassa jo ennen kl. 01. Tänä aamuna ei siis hirvittävästi unta riittäny.. mutta oli kuitenkin ihan huippu ilta eilen!!! Nyt sitten odottelen isää ja äitiä vierailulle. Pitäisi heidän kyydillään käydä samalla yliopistolla hakemassa muutama pahvilaatikko, jotka olen jemmannut toimistoon.. Asuntoa yhä kaipaillaan!!! :) Tällä hetkellä ei ole paniikkia.. on mukavanlainen jännitys päällä.. mutta ei huolta.. kyllä se tälle päivälle vielä paniikiksi ehtii muuttua!
Nyt menen syömään vähän aamupalaa ja juomaan ison kupin kahvia.

lauantai 27. maaliskuuta 2010
Musiikillinen vapaapäivä
Mikä onkaan parempi tapa viettää lauantaita kuin herätä omaan tahtiin, syödä rauhassa aamupala, ottaa pitkä suihku ja laittaa itsensä kaikessa rauhassa. Tällainen päivä on nykyään harvinaista herkkua ja olenkin ottanut siitä kaiken irti. Tosin aamupäivä on sisältänyt myös tietokoneen kanssa taistelua.. tai ei oikeastaan tietokoneen vaan selainten. IE kun ei aina toimi kunnolla ja tulikettu päätti tänään olla toimimatta kokonaan.. nyt alkoi siis tutustuminen Operaan :) No, mutta ainakin pienen ketutuksen yli pääsi vallan mainiosti mannapuuron ja marjakiisselin voimalla :)
Olen tässä aamun aikana ehtinyt myös käydä levyhyllyäni läpi.. yllättävän monesta levystä löytyi tuplat. Toisen yleensä ostanut itse ja toisen saanut myöhemmin lahjaksi. Ajattelinkin niitä kaupitella kavereille joskus tuossa myöhemmin. Mutta niin.. Ihastukseni suomalaiseen ja ruotsalaiseen musiikkiin on varmaankin tullut aika selväksi ja siksipäs keräsinkin tuolta levyhyllystä suhteellisen "vanhoja" (ei siis ihan viime vuosilta) levyjä, jotka ovat vaikuttaneet myöhempään musiikkimakuuni ja jotka pyörivät levysoittimessa kenties harvoin, mutta kuitenkin tasaiseen tahtiin vuodesta toiseen.
Papa Roach:n Infest-levy (2000) oli aikoinaan kenties heräteostos, mutta voi kuinka onnellinen olenkaan tuosta hetken mielijohteesta myöhemmin ollut. Tätä luukutettiin teinivuosina täysillä ja sen voimalla on monet illat menty :) Muita kyseisen yhtyeen levyjä ei hyllystäni löydy ja äsken nettiä selatessani hämmästyin, että heiltä on niinkin monta levyä ilmestynyt. Täytyisi kai täydentää levyhyllyä :)
Hei cool, nää kuvat tulee nykyään tuolleen fiksusti vierekkäin!! (kuinka kauan tuo ominaisuus on ollut??) Mutta sitten siis asiaan. Eli jonkinlaisen heräämisen minussa aiheuttivat Depeche Mode ja PJ Harvey. Verrattuna Offspringiin ja Papa Roachiin, ovat DM ja PJ Harvey ihan eri luokkaa. En enää edes muista missä ensimmäisen kerran kyseisiä artisteja kuulin, mutta saman tien ne tieten kolahtivat :) Kuunnelluin Depeche Moden levyni taitaa ola tuo The Singles 81>85 (1998) ja PJ Harveyn kohdalla se samainen eniten kuunneltu levy on Stories from the city, stories from the sea (2000). Tästä lähti sitten totaalinen murtuminen levyhyllyssä.. teinivuosina piilotetut poikabändien levyt kaivettiin piiloista takaisin hyllyyn ja uusia tuttavuuksia eri musiikkityyleistä ilmestyi hyllyyn enemmänkin. En enää pysynyt tutussa kaavassa ja kavereiden suosituksissa, vaan ostin levyjä joista joskus en edes itse tiennyt mitään ennen levyn ostoa.
Yhä edelleenkin musiikkimakuni on hyvin laaja.. viimeaikoina olen jopa yrittänyt (huom! yrittänyt) kuunnella klassista musiikkia.. en tiedä miksi, mutta viulun vingutus ei miellytä korvaani.. sen sijaan voisin kuunnella pianomusiikkia loputtomiin. "Kevyenä" vastapainona voin kuitenkin koska tahansa nakata soittimeen System of a Downia, Kerkko Koskista, Magyar Possea, Ismo Alankoa, Murenaa, Alanis Morissettea, Björkiä... lista voisi olla loputon. Kenties kuitenkin nuo ylläolevat levyt ovat aikoinaan olleet niitä suunnan näyttäjiä. En edes tiedä mistä ne ovat tietoisuuteeni tulleet, mutta olen onnellinen, että ovat osa elämääni.. Ennen naisten taitoluistelun vapaaohjelman alkua voisinkin laittaa soittimeen pitkästä aikaa The Offspringin levyn! :)
Keväisen iloista lauantaita kaikille!!! Kuunnelkaa hyvää musiikkia ja rentoutukaa! :)
Kuvat: Papa Roach, Depeche Mode, PJ Harvey
Olen tässä aamun aikana ehtinyt myös käydä levyhyllyäni läpi.. yllättävän monesta levystä löytyi tuplat. Toisen yleensä ostanut itse ja toisen saanut myöhemmin lahjaksi. Ajattelinkin niitä kaupitella kavereille joskus tuossa myöhemmin. Mutta niin.. Ihastukseni suomalaiseen ja ruotsalaiseen musiikkiin on varmaankin tullut aika selväksi ja siksipäs keräsinkin tuolta levyhyllystä suhteellisen "vanhoja" (ei siis ihan viime vuosilta) levyjä, jotka ovat vaikuttaneet myöhempään musiikkimakuuni ja jotka pyörivät levysoittimessa kenties harvoin, mutta kuitenkin tasaiseen tahtiin vuodesta toiseen.
Papa Roach:n Infest-levy (2000) oli aikoinaan kenties heräteostos, mutta voi kuinka onnellinen olenkaan tuosta hetken mielijohteesta myöhemmin ollut. Tätä luukutettiin teinivuosina täysillä ja sen voimalla on monet illat menty :) Muita kyseisen yhtyeen levyjä ei hyllystäni löydy ja äsken nettiä selatessani hämmästyin, että heiltä on niinkin monta levyä ilmestynyt. Täytyisi kai täydentää levyhyllyä :)
".. 'cause I'm losing my sight, losing my mind
wish somebody would tell me I'm fine
nothing's alrigth, nothing is fine
I'm running and I'm crying..."
The Offspring:n Americana-levy (1998) monine hitteineen oli tehosoitossa aikoinaan. Veljeni kautta aikoinaan bändin löysin ja muistaakseni tuonkin levyn olen tainnut vohkia veljen hyllystä, koska isä ei sitä suostunut ostamaan minulle. Bändihän vaihtoi nimensä The Offspringiin samana vuonna kuin minä synnyin.. sen on täytynyt olla jokin merkki meidän yhteisestä taipaleestamme :) Mutta niin.. tuolta levyltä taidettiin kuunnella erityisesti Pretty Fly (for a white guy)- , walla walla- ja why don't you get a job -biisejä. Kaikkia luukutettiin täysillä.. kun muut siirtyivät kuuntelemaan uudempaa musiikkia, olin minä yhä kiinni tuossa levyssä :)
Vuosituhannen vaihteessa tapahtui jotakin kummallista ja aloin kuunnella myös "toisenlaista" musiikkia. Aloitin aikoinaan poikabändeistä.. siitä tieni kulki vuosien mittaan rockiin ja lopulta koin herätyksen, että musiikkia on hyvin monenlaista ja toinen musiikkityyli ei sulje pois toista. Ehkä siihen asti olin mennyt jonkun verran ystävien mukana ja kuunnellut samaa musiikkia ystävieni kanssa.. (The offspring taisi olla jonkinlainen poikkeus).
Yhä edelleenkin musiikkimakuni on hyvin laaja.. viimeaikoina olen jopa yrittänyt (huom! yrittänyt) kuunnella klassista musiikkia.. en tiedä miksi, mutta viulun vingutus ei miellytä korvaani.. sen sijaan voisin kuunnella pianomusiikkia loputtomiin. "Kevyenä" vastapainona voin kuitenkin koska tahansa nakata soittimeen System of a Downia, Kerkko Koskista, Magyar Possea, Ismo Alankoa, Murenaa, Alanis Morissettea, Björkiä... lista voisi olla loputon. Kenties kuitenkin nuo ylläolevat levyt ovat aikoinaan olleet niitä suunnan näyttäjiä. En edes tiedä mistä ne ovat tietoisuuteeni tulleet, mutta olen onnellinen, että ovat osa elämääni.. Ennen naisten taitoluistelun vapaaohjelman alkua voisinkin laittaa soittimeen pitkästä aikaa The Offspringin levyn! :)
Keväisen iloista lauantaita kaikille!!! Kuunnelkaa hyvää musiikkia ja rentoutukaa! :)
Kuvat: Papa Roach, Depeche Mode, PJ Harvey
sunnuntai 25. lokakuuta 2009
Levylautasella viime aikoina..
Huomasin tuossa muutama päivä sitten, että en ole pitkään aikaan kirjoittanut juurikaan musiikista. Syksy on minulle kuitenkin sellaista aikaa, että kuunnelluimmat levyt vaihtuvat toisiin ja kenties ulkomaalainen musiikki valtaa useammin ne stereot, kuin kesäisin. Ajattelinkin listata hieman tämän hetken ehdottomia suosikkejani. En ole pitkään aikaan ostanut mitään uusiauusia levyjä, vaan olen kuunnellut jo hyllyssä olleita, alennusmyynnistä löydettyjä tai kirppareilta kaivettuja levyjä.
Billy Joelin Piano Man-the very best of Billy Joel, joka saapui rikastuttamaan levyhyllyäni vasta tänä syksynä. Olen aivan koukussa tähän levyyn. Levyltä löytyy sopiva musiikki niin moneen olotilaan. Levyn kolme ensimmäistä biisiä saavat minut jo aivan fiiliksiin (Tell her about it, Uptown Girl ja Piano Man)!!!! Tämä on pyörinyt cd-soittimessa viimeisen kuukauden aikana ehdottomasti kaikista eniten!
Placebo ja erityisesti yhtyeen singlekokoelma Once More With Feeling, joka kokoaa yhtyeen singlet vuosilta 1996-2004. Levy on siis päässyt jo kunnioitettavaa ikään. Ennen kuuntelin Placeboa ahkerasti, mutta viimeisen parin vuoden aikana se on jäänyt kenties vähän vähemmälle. Nyt olen kuitenkin taas kokenut Placebon ihanuuden ja erityisesti biisit The bitter end ja Every You Every Me jaksavat jälleen koukuttaa. Kenties ensi viikolla pääsen vaikka jo johonkin muuhun levyyn taas tutustumaan uudelleen :)
Elliot Smithin koko tuotanto on jaksanut viime viikkoina minua jälleen kiehtoa. Tutustuin jonkun verran hänen musiikkiinsa jo yläasteella ollessani ja siltä ajalta ovat ensimmäiset herran levytkin hyllyssäni. Vuonna 2003 kyllä huomioin jollakin tavalla Herra Smithin poismenon, mutta vasta syksyllä 2007 kaivoin jälleen nuo vanhat levyt hyllyn perältä (ja muutama taisi olla vielä pahvilaatikossa vuoden 2005 muuton jäljiltä :)). Tämä "uudelleen herääminen" tapahtui Tukholmassa, jossa radiossa soitettiin sellaista biisiä, jota en ollut koskaan ennen kuullut ja johon koukutuin ihan täysin.. Syksyllä, kun ronttasin tavarat kotiin Tukholmasta ja aloin purkamaan tavaroita, laitoin Smithin levyn soittimeen ja istuin asunnon lattialle katsomaan sekasortoa... tämä on rakkautta, joka kestää koko loppuelämäni!
Viimeisimpänä, mutta en suinkaan vähäpätöisimpänä mainitse Muse:n. Viime viikolla kuuntelin erityisen paljon Black Holes and Relevations -levyä. Kenties tietämättäni fiilistelin yhtyeen Suomen keikkaa, jolle en itse päässyt, vaikka mieli olisikin tehnyt. Olen kuunnellut Musea jo monia monia vuosia ja omistan melkein kaikki yhtyeen levyt. Uusinta The Resistance -levyä en kuitenkaan ole vielä ostanut.. kenties se täytyy käydä noutamassa kaupasta.. ennemmin tai myöhemmin.. tällä hetkellä minulle kuitenkin riittää vallan mainiosti vanhatkin levyt. Minun mielestäni on hienoa kuunnella levyt kronologisessa järjestyksessä vanhimmasta uusimpaan ja huomata yhtyeen kehittyminen! Ensin sitä pystyy selvästi kuulemaan ne bändit, joista yhtye on saanut vaikutteita.. lopulta musiikki on omanlaistaan ja tuo mieleen ainoastaan ja pelkästään Musen! Niin tuosta uudesta Resistance-levystä vielä sen verran, että olen lukenut muutamia levyarvosteluja ja kovin antavat erilaisen kuvan levystä.. toiset kehuu ja toisen haukkuu.. mutta mutta.. Ei kait sitä tiedä ennenkuin sitä itse kuuntelee :)
Loppuun vielä pätkä tämän päivän kuunnelluimmasta biisistä...

"Kisu, Sisu, Visu, Misu, neljä kissanpoikaa
pyöriskeli, leikitteli kotipihallaan.
Äitimirri istuskellen katsoi leikkiänsä,
kasvojansa pestessään hän neuvoi lapsiaan:
Lapsikullat leikkikää, mut älkää menkö jäälle..."
pyöriskeli, leikitteli kotipihallaan.
Äitimirri istuskellen katsoi leikkiänsä,
kasvojansa pestessään hän neuvoi lapsiaan:
Lapsikullat leikkikää, mut älkää menkö jäälle..."
Niinpä niin.. lastenlauluja on tullut kuunneltua ja niiden tahdissa tanssittua :) Nyt kuitenkin vielä sähköpostin tsekkaus ja sitten rentoutumaan hyvän kirjan ääreen.. ja teemuki viereen :) Hyvää sunnuntai-iltaa kaikille!
maanantai 7. syyskuuta 2009
paketteja kaksin kappalein...
Viime viikolla varmaankin mainitsinkin tekemästäni levytilauksesta.. Tänään ne sitten vihdoin ja viimein saapuivat perille. Nuo edullistakin edullisemmat levyt, joista puolet ei ole edes ollut ostoslistalla :)
Levhyllyjäni täyttävät tämän jälkeen siis myös Lapkon Young Desire, Billy Joelin Piano Man (The very best of Billy Joel), Keanen Under the Iron Sea ja Spice Girlsin Greatest Hits. Nuista ostoslistalla on pidempään jo ollut Lapko ja Billy Joel. Keane on minulle suhteellisen uusi tuttavuus, mutta tähän astisen tuttavuuden pohjalta odotan tuolta levyltä suhteellisen paljon. Spice Girls on sellainen bändi, jota en kuunnellut edes silloin ihanina ala-aste -aikoina, jolloin kyseinen bändi oli kovassa huudossa. Olin aina enemmän niiden "babyface-poikabändien" fanittaja :) Nyt kuitenkin ajattelin, että voisinpas tuon kokoelman tilata ihan vain sen takia, että oli lähestulkoon ilmainen.. ja voinpahan ainakin kerran plarata biisit läpi :)
Onhan tuossa Keanen levyssä aivan äärimmäisen hieno kansi. En ole pitkään aikaan törmännyt yhtä hienoon kanteen! Kuvan on tehnyt suomalais-brittiläinen Sanna Annukka Smith, joka on saanut vaikutteita Kalevalasta ja Suomen muinaisista kansantaruista. Jotenkin tuosta kuvasta kenties huokuu sellainen perinteinen suomalaisuus, koska heti kannen nähtyäni ajattelin, että asialla olisi voinut olla joku suomalainen taiteilija.. ei mennyt ihan oikein, mutta kuitenkin melkein. Kuuntelen nyt tässä samalla tuota Keanen levyä ja ainakin näin ensi kuuntelulla vaikutttaa varsin mukavalta brittirockilta. Mielenkiintoista on se, että kyseisessä rockyhtyeessa ei ole ollenkaan kitaristia! Musiikki koostuu vain rummuista, pianosta, bassosta ja laulusta. Erittäin mielenkiintoista ja hyvältä kuulostaa! Under the Iron Sea on yhtyeen toinen albumi ja se on julkaistu jo 2006, joten uudempikin albumi yhtyeeltä löytyy. Kenties se on sitten se seuraava ostos levyhyllyyn. Täytyy kyllä myöntää, että tämä levy ei pettänyt, vaikka ennakko-odotukset olivatkin varsin korkealla :)
Toisesta paketista tuli ilmoitus tekstiviestillä.. niinpä kävin sen pikimiten noutamassa lähimmältä R-kioskilta ja innokkaasti aukaisin laatikon.. damdam.. ja mitäs sieltä löytyikään...
Tilasin Tigin Control Freak shampoon ja hoitoaineen yhteispaketissa Hairstoresta pari viikkoa sitten ja nyt tuo ihana paketti saapui perille! Olen tykästynyt Tigin shampoisiin ja hoitoaineisiin ihan älyttömästi.. vaikkakaan en itse yhtään ole tähän mennessä omistanut. Tuo paketti oli kuitenkin sen verran edullinen, että näin parhaakseni sen tilata.. ja eipähän tarvitse ihan heti olla ostamassa shampoota.. paitsi hopea sellaista. Vaalea kuontaloni kun vaatii aina tasaisin väliajoin tuota violettia pesuainetta, jotta ei ei muutu ihan keltaiseksi :)
Mietin pitkän tovin, että minkälaisen Tigin paketin tilaisin ja lopulta ratkaisu olikin kuitenkin suhteellisen helppo. Ensin mietin kaiken maailman värinsuoja-aineita (Fashionista Tween) ja kosteuttavia aineita (Catwalk Oatmeal & Honey), mutta lopulta se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Minulla on luonnonkiharat hiukset, joita vihaan yli kaiken ja joudun joka päivä käyttämään suoristusrautaa. Valintani oli siis Control Freak, jonka ainakin luvataan silottavan kiharia ja permanentattuja hiuksia. Ja miksi olisinkaan tilannut shampoon värjätyille hiuksille, kun joudun kuitenkin aina silloin tällöin käyttämään tuota hopea-shampoota, joka muuten taitaa tällä hetkellä olla Bonacuren pullossa. Yleensä olen suosinut Cutrinin tuotteita, mutta joskus täytyy kiireessä luopua suosikeista ja kokeilla välillä jotakin muuta :)
Nyt lähden tekemään levyhyllyihin tilaa uusille asukkaille ja kai se täytyisi tehdä pienen pieni inventaario tuolla kylppärin puolellakin. Jotenkin minusta tuntuu, että siellä on paljon tyhjiä purkkeja ja purnukoita.. tai ainakin melkein tyhjiä, jolloin niistä ei kuitenkaan saa mitään ulos. Itseäni ärsyttää nuo tyhjät purkit kylppärissä, mutta niin.. minkäs sille tekee kun on joskus vaan niin laiska :)
Levhyllyjäni täyttävät tämän jälkeen siis myös Lapkon Young Desire, Billy Joelin Piano Man (The very best of Billy Joel), Keanen Under the Iron Sea ja Spice Girlsin Greatest Hits. Nuista ostoslistalla on pidempään jo ollut Lapko ja Billy Joel. Keane on minulle suhteellisen uusi tuttavuus, mutta tähän astisen tuttavuuden pohjalta odotan tuolta levyltä suhteellisen paljon. Spice Girls on sellainen bändi, jota en kuunnellut edes silloin ihanina ala-aste -aikoina, jolloin kyseinen bändi oli kovassa huudossa. Olin aina enemmän niiden "babyface-poikabändien" fanittaja :) Nyt kuitenkin ajattelin, että voisinpas tuon kokoelman tilata ihan vain sen takia, että oli lähestulkoon ilmainen.. ja voinpahan ainakin kerran plarata biisit läpi :)
Onhan tuossa Keanen levyssä aivan äärimmäisen hieno kansi. En ole pitkään aikaan törmännyt yhtä hienoon kanteen! Kuvan on tehnyt suomalais-brittiläinen Sanna Annukka Smith, joka on saanut vaikutteita Kalevalasta ja Suomen muinaisista kansantaruista. Jotenkin tuosta kuvasta kenties huokuu sellainen perinteinen suomalaisuus, koska heti kannen nähtyäni ajattelin, että asialla olisi voinut olla joku suomalainen taiteilija.. ei mennyt ihan oikein, mutta kuitenkin melkein. Kuuntelen nyt tässä samalla tuota Keanen levyä ja ainakin näin ensi kuuntelulla vaikutttaa varsin mukavalta brittirockilta. Mielenkiintoista on se, että kyseisessä rockyhtyeessa ei ole ollenkaan kitaristia! Musiikki koostuu vain rummuista, pianosta, bassosta ja laulusta. Erittäin mielenkiintoista ja hyvältä kuulostaa! Under the Iron Sea on yhtyeen toinen albumi ja se on julkaistu jo 2006, joten uudempikin albumi yhtyeeltä löytyy. Kenties se on sitten se seuraava ostos levyhyllyyn. Täytyy kyllä myöntää, että tämä levy ei pettänyt, vaikka ennakko-odotukset olivatkin varsin korkealla :)Toisesta paketista tuli ilmoitus tekstiviestillä.. niinpä kävin sen pikimiten noutamassa lähimmältä R-kioskilta ja innokkaasti aukaisin laatikon.. damdam.. ja mitäs sieltä löytyikään...
Tilasin Tigin Control Freak shampoon ja hoitoaineen yhteispaketissa Hairstoresta pari viikkoa sitten ja nyt tuo ihana paketti saapui perille! Olen tykästynyt Tigin shampoisiin ja hoitoaineisiin ihan älyttömästi.. vaikkakaan en itse yhtään ole tähän mennessä omistanut. Tuo paketti oli kuitenkin sen verran edullinen, että näin parhaakseni sen tilata.. ja eipähän tarvitse ihan heti olla ostamassa shampoota.. paitsi hopea sellaista. Vaalea kuontaloni kun vaatii aina tasaisin väliajoin tuota violettia pesuainetta, jotta ei ei muutu ihan keltaiseksi :)
Mietin pitkän tovin, että minkälaisen Tigin paketin tilaisin ja lopulta ratkaisu olikin kuitenkin suhteellisen helppo. Ensin mietin kaiken maailman värinsuoja-aineita (Fashionista Tween) ja kosteuttavia aineita (Catwalk Oatmeal & Honey), mutta lopulta se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Minulla on luonnonkiharat hiukset, joita vihaan yli kaiken ja joudun joka päivä käyttämään suoristusrautaa. Valintani oli siis Control Freak, jonka ainakin luvataan silottavan kiharia ja permanentattuja hiuksia. Ja miksi olisinkaan tilannut shampoon värjätyille hiuksille, kun joudun kuitenkin aina silloin tällöin käyttämään tuota hopea-shampoota, joka muuten taitaa tällä hetkellä olla Bonacuren pullossa. Yleensä olen suosinut Cutrinin tuotteita, mutta joskus täytyy kiireessä luopua suosikeista ja kokeilla välillä jotakin muuta :)Nyt lähden tekemään levyhyllyihin tilaa uusille asukkaille ja kai se täytyisi tehdä pienen pieni inventaario tuolla kylppärin puolellakin. Jotenkin minusta tuntuu, että siellä on paljon tyhjiä purkkeja ja purnukoita.. tai ainakin melkein tyhjiä, jolloin niistä ei kuitenkaan saa mitään ulos. Itseäni ärsyttää nuo tyhjät purkit kylppärissä, mutta niin.. minkäs sille tekee kun on joskus vaan niin laiska :)
Tunnisteet:
höpötys,
kylppärin purkit ja purnukat,
musiikki
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)