torstai 31. joulukuuta 2009

Happy New Year!

Toivottelen jo näin aamupäivästä, koska kohta puolin tieni vie mökkeilemään keskelle metsää. Reissusta koitudun vasta sunnuntaina, joten siihen asti nyt ainakin hiljaiseloa riittää. Mukana on kamera, joten kenties sitten ensi vuoden puolelle on luvassa pientä kuvasatoakin tästä mökkireissusta :) Innolla kyllä odotan taas mökkeilyä ihan parhaassa porukassa! Pieni flunssa (ja nyt lähinnä kurkkukipu/limakurkku) vaivaa vieläkin, mutta en anna sen haitata!

Hyvää uutta vuotta kaikille! Juhlikaahan vuoden vaihtumista kuitenkin maltillisesti, jotta vältytään kaiken maailman onnettomuuksilta :) Nähkäämme taas vuonna 2010!

tiistai 29. joulukuuta 2009

Joulukooste vm. 2009

Saavuin kotiin joulunvietosta ja sunnutai-iltana, mutta kuten arvata saattaa, on puuhaa riittänyt sunntai-illalle ja eiliselle ihan tarpeeksi :) Nyt kuitenkin ajattelin tehdä postauksen kuvien kera.. tällainen oli siis tämän tytön joulu.. ja niitä joitakin lahjoja :) Kuvat saa klikkaamalla isommaksi.

Pappani teetti äitini veljelle keinutuolin, kun eno oli ihan pieni poika. Näin ollen keinutuolille tulee ikää jo yli 60 vuotta.. eikä sen tekijääkään osaa kukaan sanoa.. pappa kun on ollut haudassa jo vuosia ja mummon muisti ei ihan pelitä :) Nyt kuitenkin saimme keinutuolin vietäväksi veljeni tytölle. Serkkuni oli keinua vähän korjannut ja maalannut sen kirkkaan punaiseksi. Muuten päivät ennen joulun viettoon lähtöä täyttyivät joululeivonnaisten (mm. torttujen) leipomisesta mummoille, loppujen lahjojen paketoinnista ja parhaan ystävän kanssa hengaillessa :)

Tässä onkin sitten muutama otos joulun ehdottomasta prinsessasta! Ensi joululle kiitos jonkinlainen lahjarajoitus.. tai muuten tuo tyttö hukkuu kaiken maailman leluihin. Keinutuoli oli mieluinen.. joulukuusen koristelu jäi minun ja kummitytön vastuulle ja hyvin me hommasta selvittiin. Aattopäivän ja -illan tyttö olikin sitten pienen pieni tonttu. Joulupukkia ei tänä vuonna näkynyt missään.. missähän tuo lienee ollut :) Pukin virallisena korvaajana toimi sitten Jenni-täti pikkutontun avustuksella.

Sain yhden lahjan jo ennakkoon.. Ennen reissuun lähtöä sain Kalevalan Naisen ääni -riipuksen. Enemmän kuvia (ja ennenkaikkea parempia kuvia) ja tietoa korusarjasta täältä. Sain korun tosiaan tuollaisessa Leijona-lahjakassissa ja olin ihan varma, että kassi sisältää uuden rannekellon.. eipä sisältänyt, mutta ei se haittaa :) Minusta vain tuntuu, että en raaski käyttää tuota korua nyt sitten missään :) Tämä on kolmas kalevala koruni.. ennestään löytyy jo Isän tyttö- ja Talon sydän -riipukset.



Toki paketeihin mahtui mukaan myös jonkun verran kosmetiikkaa. Ylemmässä kuvassa on putkiloita ja purnukoita Dove:n ja Palmolive:n lahjapakkauksista. Dove:n Fresh -paketti sisälsi suihkusaippuan, vartalovoiteen ja deodorantin.. tykkään älyttömästi juuri tuosta Dove:n sarjasta, koska nimensä mukaan se on todellakin raikkaan tuoksuinen.. ja tuo vartalovoiden on yksi harvoista, joka tehoaa erittäin kuiviin käsivarsiini. Palmolive:n pakkauksessa oli kuorintavoide vartalolle, suihkusaippua ja niin ikään deodorantti. Erittäin hyödyllisiä tällaiset (varsinkin, kun itse en koskaan muista ostaa suihkusaippuaa kaupasta)!!!

Ystäviltäni sain tuollaisen ihana kookoksen tuoksuisen setin, josta löytyy niin ikään vartalovoide ja suihkugeeli.. mutta lisäksi paketissa oli myös vartalovoi.. ja tämän vartalovoin käyttö minua nyt kiehtookin.. sellaista en olekkaan koskaan ennen omistanut/käyttänyt :)

Samaisilta ystäviltäni saamasta paketista löytyi myös ihastuttava paljettitoppi ja kaulakoru. Korusta en saanut parempaa kuvaa, mutta paljon eri pituisia ketjuja, vähän helmiä ja sivulla oleva riipus lumosivat minut täysin. Toppikin oli juuri sopivan kokoinen! Pidemmän mustan paidan kanssa topista voi muokata mekon.. mutta yksistään on kovin lyhkänen mekoksi.. (äitini kyllä yritti ehdottaa, että pitäisin mekkona..voi äiti äiti :)).

Kummitytöltä (ja veljeltä + hänen vaimoltaan) olikin sitten aikaisemmassa kuvassa näkynyt suuren suuri hiuslakkapullo (omiaan tällaiselle hiuslakan superkuluttajalle ja Kiroileva Siili -tyynyliina. Tuo tyynyliina on juuri omiaan minulle, koska olen erittäin aamu-uninen ja muutenkin melkoinen aamumörkö.. en esimerkiksi puhu sanaakaan noin tuntiin heräämiseni jälkeen.. puhumiseen tarvitaan vähintään kaksi kupillista kahvia :)

Lisäksi paketeista paljastui kaikke hyödyllistä, kuten sukkia ja alupaitoja. Mummon tekemät siililapaset sulatti sydämet. Harry Potter ja Puoliverinen prinssi -dvd:n katsoin jo tulomatkalla autossa :) Ja sunnuntaina vielä illalla uudestaan kotona :) Kaiken kaikkiaan olin tainnut olla todella kiltti tyttö tänä vuonna.. ai niin.. olihan siellä yhdessä pienessä paketissa vielä uusi MP3-soitin.. juuri samanlainen kuin entiseni, jolle kävi viime kesänä hieman hassusti.. Putosi nimittäin maalausurakan lomassa maaliämpäriin.. toimi muuten ihan hyvin, mutta usb-piuhan paikka on täynnä kuivunutta maalia.. en ole saanut sitä puhdistettua vaikka olen kaikkeni yrittänyt.. ja tästä johtuen akkua ei siis saa ladattua. Nyt on kuitenkin uusi ja ehompi soitin :)

Nyt menenkin jatkamaan loman viettoa Jane Austenin maailmassa. Olen nuita katsonut loman aikana. Ylpeys ja ennakkouulo -sarja tuli tv:stäkin, mutta missasin sen ihan täysin. Viime yönä kärsin jälleen unettomuudesta ja aloin katsomaan Jane Austenin jalanjäljillä.. se oli suuri virhe, koska lopulta pillitin vielä puoli tuntia elokuvan loppumisen jälkeenkin.. sain aika kummallisia katseita osakseni :) Tänään taidan jatkaa Emmalla :)

Olen tällä hetkellä flunssan kourissa ja yritän saada parannettua itseni ennen uutta vuotta. Eilen kävin ahdistumassa alennusmyynneissä enkä edes löytänyt mitään!!!

torstai 24. joulukuuta 2009

Jouluja kaikille..


Hyvää joulun aikaa kaikille! Eilen matkustin joulun viettoon veljeni perheen luokse ja nyt onkin sitten jo aamu hössötetty :) Kummitytön kanssa syötiin riisipuuroa ja koristeltiin kuusi. Tonttutyttö lähti viemään herkkukorin naapuriin ja minulle jäi aikaa kirjoittaa.


Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!! Muistakaa stressitön aika, hyvä ruoka ja rakkaiden seura! Niillä joulusta tulee jo aika hyvä :) Palaan joulun jälkeen kuvien ja muidenkin kuulumisten kanssa. Ainakin yritän ehtiä ennen uuden vuoden hössötyksä :) Nyt kuitenkin Joulupukin kuuman linjan pariin :)

torstai 17. joulukuuta 2009

Kirjavalinnat jouluksi

Tänä vuonna joulun viettoon lähti monen monta kirjaa. Viime vuonna mukana oli yksi ja sehän loppui auttamatta kesken (taisin saada luettua sen loppuun autossa, kun olimme vasta menossa veljeni luo). Kävin siis eilen kirjakaupan loppuunmyynnistä, josta mukaani lähti (vain) kaksi kirjaa.Hjalmar Söderberg:n Hairahduksia maksoi vain 0,95e joten pakkohan se oli ottaa mukaan sieltä hyllystä. Kirjan ruotsinkielinen alkuteoshan ilmestyi jo vuonna 1895. Olin aikaisemmin kuullut muutamien ihmisten puhuvan tästä kirjasta ja nyt sitten uskaltauduin sen ostamaan, kun hintaakin oli niin vähän. Kannessa lukee "menestysklassikko".. mutta nuitahan nyt ei aina kannata uskoa. Eniten minuun kenties vetosi se, että tapahtumat sijoittuvat Tukholmaan. Kenties haen tuttuja paikkoja ja ja... tosin paljon kaupunki on muuttunut alkuperäisteoksen ilmestymisen jälkeen. Saapas nähdä millainen kirja on.. itseänikin jo jänskättää.

Toinen ostamani kirja oli Scott Westerfeld:n Niin Eilistä, joka ainakin takakannessa lupaa paljastaa trendien maailman pelisäännöt ja saa kuulemma lukijan kyseenalaistamaan kaiken, mikä liittyy tuotemerkkeihin ja brändeihin. Pidän kirjoista, jotka saavat lukijan ajattelemaan asioita.. sen takia odotankin tältä kirjalta hyvin paljon. Ei tätä kirjaa oltu myöskään hinnalla pilattu, koskaa mukaan se lähti vähän yli kahden euron hintaan. Westerfeld on moneen kertaa palkittu kirjailija ja muistaakseni juuri tämäkin kirja oli jonkun palkinnon voittanut. Kerron mielipiteeni sitten, jahka saan kirjan luettua :)

Ensin on kuitenkin luettavana yksi maailman parhaista kirjoista. Luen tätä kirjaa jo niin monetta kertaa, että en pysy laskuissa mukana. Välillä englanniksi ja välillä suomeksi. Tällä kertaa menossa suomenkielinen versio.


Taidankin mennä laittamaan teetä.. sen jälkeen kaivaudun kirjan ja suuren suuren teekupin kanssa peiton alle ja matkaan Hampdeniin. Lähden vaeltamaan Hampden Collegen alueelle yhdessä Richardin, Bunnyn, Henryn, Charlesin, Camillan ja Francis Abernathyn kanssa. Olen vaeltanut heidän kanssaan usein, mutta aina matka on yhtä mielenkiintoinen. Toivottavasti mahdollisimman moni muukin on lukenut tuon Donna Tartt:n esikoisromaanin.

Petollinen katu ja turvonnut polvi

Eilinen ei ollut minun päiväni. Jäin bussista pois yliopistolla ja lähdin ylittämään katua.. juuri silloin kenkäni päättivät, että katu on liian liukas.. huojuin ja heiluin. Yritin viimeiseen asti säilyttää tasapainoni, mutta ei. Keskelle katua kaaduin perseelleni niin, että samalla kolautin polven kadun pintaan. Muutama ystävällinen opiskelija tuli kysymään sattuiko pahastikkin. Kiitos kaikille huolehtijoille!! Ei se polvi eilen ollutkaan kipeä.. mutta...

Tänään heräsin pieneen kipuun ja tajusin, että polvi oli turvonnut yön aikana aika muodottomaksi. Kipu yltyi ja aamupäivän ajan napsin särkylääkkeitä kuin karkkia. Autossa matkalla porukoille kipu alkoi muuttua jo häiritsevän pahaksi.. isältä sain sitten vähän tujumpia särkylääkkeitä ja kipu onkin nyt pysynyt aika hyvin aisoissa. Huomenna katsomme tilannetta uudelleen ja teemme päätöksen lähdenkö tuon polven kanssa lääkärin hoiviin.

Muuten eilinen päivä olikin sitten ihan kiva. Kävin kirjakaupan loppuunmyynnissä, josta mukaan tarttui muutama kirja.. niistä sitten joskus hieman myöhemmin. Lopulta törmäsin muutamaan kaveriin, joiden kanssa kävimme kahvittelemassa ja sitten sain heiltä kyydin kotiin :) Ilta meni enemmän ja vähemmän vällyjen välissä paleltuessa.. myöhään yöllä pakkasin. Tänään pakkasin loppuun ja tein pienen siivouksen.

Nyt olenkin sitten joululomalla vanhempieni luona.. ja ai niin.. tammikuun alussa matka yliopistolle täytyykin taivaltaa joka arkipäivä :) Alkaa jänskättään jo.. suuret on ne saappaat, joihin hyppään.. mutta onneksi tykkään haasteista!

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Talven Ihmemaa

Kyllä ulkonakin alkaa vähitellen näyttämään joululta. Lunta on jo ihan maassa asti ja pakkastakin on ollut muutamana viime päivänä yli 20 astetta! Tykkään tykkään tykkään!!

Ei tuo pakkanen nyt tietenkään mikään älyttömän kiva ole varsinkaan silloin, kun täytyy bussia odottaa.. mutta on se kuitenkin paljon mukavampi, kuin se ainainen vesi- tai räntäsade!

Kävin tuossa maanantaina pikaisella visiitillä vanhempieni luona, kun kerran autokyydin sain molempiin suuntiin. Tarkoituksena oli käydä laittamassa mummolassa vähän joulua ja kävinkin :) Samalla kävin mummolan rannassa ottamassa muutamia kuvia.

Joki oli jo jäätynyt suhteellisen lämpimästä talvesta huolimatta. Koski oli kuitenkin vielä sulana ja vesi höyrysi hienosti.. tosin se hieman haittasi näkyvyyttä siltaa pitkin ajettaessa :)

Ei sitä lunta nyt ihan älyttömästi vielä ole, mutta ainakin sen verran, että maa peittyy. Ja samalla peittyy myös viime kesäiset kukat. Ei ollut vielä kunnon kuuraa puissa ja kukissa, mutta kenties tälle talvelle vielä sellaisiakin kuvia saa.

Rannasta tullessa bongasin vielä naavaa yhden pajun oksalla. Erikoisessa paikassa se roikkui, mutta kuitenkin :) Eikös se naava tarkoita sitä, että ilma on puhdasta.. ainakin näin muistelisin jostakin lukion ympäristökurssilta.

Kohta täytyisi taas vaihteeksi lähteä käymään yliopistolla ja kaupungilla. Jos illalla vaikka pakkaisi.. huomenna olisi tarkoitus lähteä joulun viettoon :) Vähän tämä aikainen karkaaminen maalle aiheutti asioiden järjestämistä, mutta yllättävän vähällä selvisin. Perjantaina olisi kai vuorossa yhdet pikkujoulut.. sunnuntaina joka vuotinen joulukonsertti.. niin ja pohjoisen tyttökin tulee maisemiin viikonloppuna! Ehtii näkemään vielä ennen joulua :)

Mutta nyt täytyy tehdä jotakin naamataululle ja tukkapäälle, jotta jonnekin kehtaa edes lähteä :) Hyvää keskiviikkoa kaikille..

Ps: voiko joku sanoa käsivarreleni, että lakkaisi olemasta kipeä. Lauantainen possupiikki jomottaa vieläkin vasenta kättä!

lauantai 12. joulukuuta 2009

Jouluperinteet

Kirjoittaminen on nyt vähän jäänyt kaiken hässäkän keskellä. Viime viikonloppuna katsoimme muutaman leffan.. niin ja ystäväni kanssa ostimme jälleen yhden lautapelin :) Tällä kertaa vuorossa oli uusi Monopoly (kuinkahan mones).. ja sellainen versio, jossa voi rakentaa kolmeulotteisia rakennuksia. Oli kyllä ihan huippu. Muutamana iltana ollaan treenattu ja vaikuttaa paremmalta kuin Palmusaaren pohatta. En nyt ainakaan näin äkkiä löydä siitä kuvaa netistä, joten täytyy ottaa kamera mukaan, kun seuraavan kerran menen käymään.

Jouluun on aikaa enää vajaat kaksi viikkoa, joten ajattelin tehdä tällaisen jouluperinteisiin liittyvän postauksen tänään. Meillä kotona on jouluvalot ja joulukoristeet kuusta lukuunottamatta asetettu paikoilleen aina ensimmäisenä adventtina. Tänä vuonna en itse ihan ehtinyt tuohon aikatauluun, mutta kyllä täältä pienestä yksiöstä nyt jo ihan kivasti joulua löytyy :)Ikkunasta löytyy "tähtiverho", joka oli vuoden aikana kokenut kovia ja verhon viidestä "pätkästä" paloi enää kolme. Tällä kuitenkin mennään vielä tämä joulu. Ensi vuonna sitten uudet valot :) Parvekkeen kaiteen ympärille olen vuodesta 2005 asti kiertänyt aina samat valot. Tänä vuonna valot vaihtuivat kuitenkin aivan toisenlaisiin.

Kaiken kuplamuovin keskeltä löytyi siis "valopuu", jonka raahasin parvekkeelle. Puu on tosin niin kirkas, että yöksi pakko sammuttaa.. valaisee siis hyvin koko kämpän ikkunan läpi :)


Lisäksi joulutunnelmaa on luotu luonnollisesti runsaalla määrällä kynttilöitä ja joulukahvin (mausteena kanelia ja hasselpähkinää) tuoksulla. Unohtamatta tietenkään glökiä, piparkakkuja ja torttuja :)

Jouluperinteet meidän perheessämme ovat aina rajoittueneet jouluaatolle ja aatonaatolle. Joulukuusi on koristeltu aina aatonaattona, jotta se valaisee olohuoneen heti aattona herätessä. Aattoaamu alkaa aina riisipuurolla, johon meillä ei mantelia piiloteta. Syömme puuron sokerin ja kanelin kanssa, joten soppaakaan meillä ei tarjoilla :)

Ennen aaton aikatauluun kuului heti aamusta kuoron kanssa esiintyminen useissa paikoissa, mutta kuoron vaihduttua ei tällaista enää ole ja saankin rauhassa keskittyä (nykyään veljen tyttären kanssa) Joulupukin kuumaan linjaan ja tietenkin erityisesti Lumiukkoon :) Päivällä saunotaan ja jouluruoka syödään iltapäivällä/alkuillasta. Ennen lahjat avattiin joskus kahdeksan aikaan, mutta viime vuonna pukki tuli veljen tyttären kauhuksi jo kuudelta (kauhuksi siksi, että alle 1 vuotiaan mielestä pukki oli pelottava). Ilta vietetään glökin ja hyvien elokuvien parissa. Viime vuosi taisi olla ensimmäinen vuosi kun en ollut jouluyön hartaudessa, jossa olen aikoinaan ollut laulamassa. Se on kuulunut perinteisiin, mutta nykyään vietämme joulua veljeni luona, joten tuo on saanut jäädä. Siinäpäs se aatto menikin. Joulupäivänä otetaan vain rauhallisesti.. rentoudutaan, kuunnellaan musiikkia, katsotaan elokuvia.. ja illalla lähdetään tapaamaan tuttuja baariin (tosin minulla ei veljeni luona ole hirvittävästi tuttuja).

Siinä ainakin suurin piirtein kaikki perinteet.. paitsi, että unohdin Joulurauhan julistuksen katsomisen. Aina aattona kaikki kokoontuu tv:een ääreen kuuntelemaan joulurauhan julistusta.

perjantai 4. joulukuuta 2009

Piparkakkuarkitehti

Eilen palasin tuttuun ja turvalliseen Ouluun taas. Tosin en ehtinyt päivällä kuin käydä kääntymässä kotona.. Tieni nimittäin vei saman tien tehtailemaan piparkakkutaloja. Menihän niissä aika paljon aikaa, mutta oli se sen arvoista. Nyt on jotakin kivaa viemistä, kun joulun viettoon sitten joskus tieni vie. Alla kuva hienoista piparkakkutaloista :)

Jokaista pihaa siis koristi marianne-rakeista tehty lumilyhty (näkyy heikosti), lumiukko (taitaa olla aidan takana piilossa), eläin tai kaksi ja muutama ihminenkin niistä löytyi. Oikeastaan tuo kuva ei kyllä kerro kaikkea, mutta ainakin omasta mielestäni aika onnistuneet talot tulivat :)

Lautapeliaddiktio yhdistettynä piparkakkutalojen väsäämiseen ei ole hyvä yhdistelmä ja niinpä olinkin eilen kotona vasta hieman klo 23 jälkeen. Sitten täytyi tietenkin purkaa vielä laukut ja tehdä kaikkea muutakin. Nukkumaan pääsin vasta joskus puoli kahden aikaan yöllä.. ja tänä aamuna se ei tuntunut yhtään niin hyvältä idealta.. kello kun oli soimassa klo 06.00.

Suuntasin aamulla siis vaihteeksi yliopistolle, jossa oli sovittu tapaaminen. Tottakai proffa oli myöhässä ja minä panikoin, kun luulin, että olen väärässä paikassa :) Englantikin alkoi sujumaan paremmin ja paremmin kun oltiin vähän aikaa puhuttu.. meinasi tuo ammattisanasto olla vähän hukassa :) Mutta kyllä se sieltä sitten löytyi. Tapaaminen meni ihan hyvin ja ehkä kerron siitä enemmän sitten kunhan asiat menee vähän eteenpäin :)

Nyt täytyy kuitenkin saada jotakin ruokaa.. en ole vielä tänään syönyt mitään.. aamulla jännitti niin paljon, että kurkusta ei mennyt alas muuta kuin kahvi. Ruokapöydän kautta siis ompelukoneen ääreen hetkeksi ja sitten kaupungille treffailemaan entistä opiskelukaveria.

tiistai 1. joulukuuta 2009

aikatauluton alkuviikko

Jotenkin tämä alkuviikko on ollut niin rentouttava kun olen saanut olla vanhempieni luona ilman minkäänlaista aikataulua. Olen puuhannut joulua täälläkin. Paketoinut lahjoja ja leiponut kaikenlaista kivaa. Eilen tosiaan pidin lupaukseni ja tein piparkakkutaikinan (kaksinkertaisen normaalista) ja piparkakunmakuisia muffinsseja (kaksinkertainen taikina). Muffinsseja tuli kaiken kaikkiaan melkein 50, joten en tehnyt kaikkiin kerralla kuorrutetta. Pakastin osan ja niihin voi kuorrutteen laittaa sitten kun on tarvis.

Piparkakkutaikinan tein tarkoituksella kaksinkertaisena. Tänään aamulla aloitin niiden värkkäämisen ja menihän siinä sitten yli 4 tuntia ennen kuin olivat valmiita kuljetettaviksi. Tein siis piparkakut myös molemmille mummoilleni. Noin 200 piparkakkua laitettiin kolmeen osaa, joista yksi rasia jäi vanhemmilleni. En jaksanut koristella ihan kaikki piparkakkujakaan.. sen verran, että jokaiselle oli jokunen nätillä valkoisella sokerimassalla koristeltu pipari.

Huomenna olisi tarkoitus lähteä äidin kanssa naapurikaupunkiin katsomaan vielä muutamaa joululahjaa. Kävin eilen kangaskaupasta ostamassa kankaat sitä yhtä lahjaa varten. Täytyy vielä jostakin käydä ostamassa piipunrasseja :) Torstaina suuntaan siis takaisin kotiin ja hyvä niin..

..olen nimittäin ahtanut perjantain ihan täyteen kaikkea mahdollista. On tapaamista heti aamusta.. lounastreffit.. tapaaminen iltapäivällä.. ja illallakin pitäisi jaksaa vielä yksi kaveri treffata :) No.. onhan se kiva, että on tekemistä! :) Nyt uppoudun Jon, Amyn, Megin ja Bethin ihanaan maailmaa.. silmien alla kirjan muodossa siis Little Women.. Again :)

kuvat täältä (voisin tilata tuolta vaikka mitä ihanaa!!!) ja täältä.