lauantai 4. helmikuuta 2012

Lumituiskusta aurinkoiseen pakkaseen

Torstaina jäädyin pystyyn ratikkaa odottaessa. Viima meni luihin ja ytimiin ja kotona sulaminen vaati tulikuuman patterin ja muutaman peiton.

Eilen lähdin töistä reilusti tunti ennen junan lähtöä ja silti meinasin myöhästyä junasta.. ai miten niin liikenne oli sekaisin? Lehdet ja uutiset ovat toitottaneet kolarisumasta ja eilistä liikennesäätä on kutsuttu katastrofiksi. Junamatkan aloitin töiden tekemisellä ja yllätyin suunnattomasti kun hieman Tikkurilan jälkeen katsoin ulos ikkunasta ja siellä näkyi pelkkää sinistä taivasta ja auringon paistetta. Eli Helsingin lumimyräkkä ei lopulta vaikuttanut onneksi mitenkään junailuuni pakkasta kohti.

Tampereelta eteenpäin saimme ajella kuivia teitä pitkin melkein perille asti ja matka taittuikin suhteellisen joutuisasti. Välillä vilkuilin pelokkaana auton lämpötilamittaria. Alimmillaan taisi käydä -31 ja perilläkin odotti rapsakka -30 astetta. Aamulla herätessäni katsoin mittaria ja yhä edelleenkin siellä -30:n hujakoilla mennään. Hyvä syy pysyä sisällä ja lukea kirjoja treeneihin asti :)

Vai pitäisiköhän uskaltautua vähän ulkoilemaan :)

Kuva on googletettu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti