lauantai 2. maaliskuuta 2013

elämän iloja

Viimeisen kuukauden aikana on menty lujaa.. välillä ehkä vähän liiankin lujaa.. eikä tälle vauhdille oikeastaan näy loppua edes..
Viimeisen kuukauden aikana ollaan odotettu tyttölasta maailmaan, iloittu tulevan kummitytön syntymästä, tutustuttu ihanaan ja tuhisevaan prinsessaan, juhlittu häitä pohjoisessa, käyty työkavereiden kanssa after workkaamassa, harrastettu laulamista, stressattu töistä, stressattu juhla-asuista, varattu pyrähdys talvilomaksi.. ja ja ja.. jossakin välissä on yritetty myös ehtiä nukkua.
Kävin ostamassa tulevalle kummitytölle vauvakirjan.. tai ei se rajotu pelkästään vauva-aikaan.. se loppuu vasta 18-vuotiaana.. eli muutaman vuoden saan kerätä valokuvia ja täyttää kirjaa :) Tytsy saa sen sitten synttärilahjaksi kunhan tulee täysi-ikäiseksi :)
Viime viikonloppu oli häähumua pohjoisessa. Perjantaina menin vanhempieni luokse, josta lauantaina aamusta lähdettiin ajamaan vielä pohjoisemmaksi.. takaisin vanhempieni luona olin kolmen jälkeen aamuyöllä ja aamulla kello soi seitsemän aikaan, koska sunnuntai oli omistettu laulamiselle. Täytyy sanoa, että maanantaina ei ollut kovin levännyt olo :)

Tänään olisi tarkoitus lähteä Neiti S:n ja vauvan kanssa shoppailemaan.. täytyis varmaan vähitellen raahautua suihkuun.. Huomenna näkee pitkästä aikaa ihania ystäviä kun heillä on moooonen tunnin vaihto Helsinki-Vantaalla! Ei tääkään viikonloppu ole hassumpi.. aurinkokin paistaa kivasti ja kahvi maistuu hyvälle.

Enää vajaa kolme viikkoa ja pääsee nauttimaan keväisestä Unkarista extrapitkän viikonlopun merkeissä! Se on siis se talviloma-pyrähdys..
ai niin.. uuden puhelimen opettelu on aika syvältä. Päätin vihdoin ja viimein (oikeastaan pakon sanelemana) siirtyä älypuhelinten aikakauteen ja ja.. onhan se kiva puhelin, mutta onhan se erilainen.. vaikka merkki pysyikin samana.. ja voisiko joku kehittää sellaisen akun, jota ei tarttis ladata joka yö.. Täytyy tänään käydä etsimässä jonkinlaisia suojakuoria ja se sellanen langaton lataus-asema (vai mikä se on?) :)

(kuvat on googlesta)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti