tiistai 25. elokuuta 2009

Jälleen aurinkoisessa Oulussa..

Eilen illalla kotiuduin jälleen kerran. Tuntuu, että nykyään olen aina jossakin päin menossa ja ehdin hyvin vähän oleilemaan kotona.

Eihän ne suomalaisten mm-kisat taas ihan putkeen menneet. Jotenkin siinä keihäskisan aikana osasin itse jo odottaa aika vaatimatonta suoritusta.. aina ei voi voittaa.. ei edes joka kerta :) Kyllä se norjan poika voittonsa ansaitsi.. ihan kevyesti :) Sunnuntain ja maanantain välinen yö meni vohvelikahveja nauttiessa ja monopoly:a pelatessa :) Pientä riippuvuutta havaittavissa kenties :)

Eilisen päivän tein isän kanssa remonttia kotosalla. Vaihdettiin räystäslautoja.. sain jopa mitatat ja sahata.. eikä tullut yhtään väärän mittasta palasta :) Tosin kerran löin vasaralla sormeen suhteellisen lujaa.. mutta eipäs tuosta mitään sen kummempia tullut.

Olen taas innostunut lukemaan Taru Sormusten Herrasta -kirjaa.. uudestaan ja uudestaan.. sitä voisi aina vain lukea. Aina löytyy jotakin uusia juttuja.. jotakin mitä ei muista edellisiltä lukukerroilta. Kirja jaksaa aina olla myös yhtä koukuttava. Illalla ei millään viitsisi lopettaa lukemista :) Tosin Oulussa tuo lukeminen tapahtuu aina sohvalla ja kun sänky alkaa näyttämään liian houkuttelevalta, täytyy lukeminen keskeyttää.. (sängyn viereisestä jalkalampusta on tällä hetkellä palanut lamppu.. tai oikeastaan uusi lamppu on paikoillaa, mutta se ei siltikään toimi)..

Olen taas viettänyt ihan liikaa aikaa erilaisissa netin levykaupoissa.. olen löytänyt paljon tilaamisen arvoisia levyjä ja jonkain päivänä minä varmasti menetän itsehillintäni ja teen jonkun jumbotilauksen :) Onneksi levyt eivät kuitenkaan ole mitään uutuus-levyjä (ainakaan kaikki) niin levytkään eivät ole mistään ihan kalleimmasta päästä. Levyjä tilatessani käytän oikeastaan kahta eri levykauppaa... toinen on platta.net ja toinen se tuttuakin tutumpi cdon.com. Aina dvd:tä tilatessani klikkaan itseni discshop:n sivuille. Joskus vuosia sitten tilasin aina kaiken cdon:ista.. jotenkin tuo asia on muuttunut niin, että nykyään tilaan sieltä enää erittäin harvoin. Siellä on kuitenkin niin kattava valikoima kaikkea, että jos mistään muualta ei meinaa jotakin etsimääni levyä löytyä, niin sieltä yleensä aika satavarmasti löytyy ja siksi tieni yhä edelleenkin vievät aina silloin tällöin tuonne cdon:n ihmeellisen maailmaan :)

Nyt taidan lähteä kauppaan, jotta saan tälle päivälle jotakin syödäksenikin :) Palaan asiaan taas joskus.. toivottavasti tilanne rahoittuu ja ehdin kirjoittaa hieman useammin kuin viimeisen kuukauden aikana olen kirjoittanut :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti