sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

kulttuuria kulttuuria..

Eilinen ilta oli ihan mahtava. Kävin tosiaan kuuntelemassa Viventin kevätkonsertin kun työkaveri oli sitä niin mainostanut. Täysin yllätyksenä tuli, että lopulta tunsin kaikkiaan 5 soittajaa orkesterista! Nautin kyllä konsertin jokaisesta sekunnista täysin siemauksin ja samalla mietin, että miksi tuollaisissa konserteissa ei käy useammin! Ihan kivasti oli meidän laitos edustettuna.. hyvin oli AK promonnut tapahtumaa.. Pelkästään meidän ryhmästä oli paikalla 3.. ja kaikenkaikkiaan laitokselta minun laskujeni mukaan 7..

Konsertin jälkeen kävimme neiti A:n kanssa syömässä herkkuleivät ja juomassa lattet/kaakaot. Tämän jälkeen ilta jatkuikin sitten tyttösten residenssissä vähän isommalla porukalla. Lopulta ilta päättyi Amarilloon, josta lähdin kuitenkin kotiin jo suhteellisen aikaisin. Harvinaista kyllä olin nukkumassa jo ennen kl. 01. Tänä aamuna ei siis hirvittävästi unta riittäny.. mutta oli kuitenkin ihan  huippu ilta eilen!!! Nyt sitten odottelen isää ja äitiä vierailulle. Pitäisi heidän kyydillään käydä samalla yliopistolla hakemassa muutama pahvilaatikko, jotka olen jemmannut toimistoon.. Asuntoa yhä kaipaillaan!!! :) Tällä hetkellä ei ole paniikkia.. on mukavanlainen jännitys päällä.. mutta ei huolta.. kyllä se tälle päivälle vielä paniikiksi ehtii muuttua!

Nyt menen syömään vähän aamupalaa ja juomaan ison kupin kahvia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti