keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Joulu kuvina ja sanoina

 Joululahja postaus piti tehdä jo ennen joulua.. kohta mennään jo uudessa vuodessa.. Ei siis mitään uutta tälle rintamalle. Kiirettä pitää yhä edelleenkin. Viikko ennen joulua kävin laulamassa kahdessa joulukonsertissa.. niistä matkattiin yöjunalla Helsinkiin ja junalta kiidettiin suoraan töihin matkalaukkua lumikaaoksessa raahaten. Joulunalusviikko menikin viimeisiä töitä tehden, viimeisiä lahjoja hankkien ja matkalaukkua muutamaan kertaan pakaten.. ja ystäviäkin pyrin näkemään vielä ennen joulua :)

 Minua lahjottiin myös niin ystävien  (punainen paketti neiti S:ltä) kuin työkavereidenkin (ihania Leonidasin suklaita ja yksi Kinder-pukki, joka tosin sujahti vatsaan jo aatonaaton aamukahvilla) toimesta. Viime hetken lahja ostokset olivat kummitytön Muumi-DVD:t ja äiskälle synttärilahjaksi hankittu Marimekon laukku (synttärit joulun alla tai joulun jälkeen aiheuttaa aina lisästressiä!)


Täytyy kyllä sanoa, että vähän hämmästyin tämän vuoden lahjasaaliistaa.  Olin ollut ihan yllättävän kilttinä! Itse en tosin ehtinyt paketeita avaamaan vaan kummitytsy teki sen puolestani. Autoin ensin häntä lahjojensa kanssa ja sen jälkeen siirryttiin minun lahjoihini. Ilmeisesti omat lahjat eivät riittäneet.. sen verran rivakasti minunkin lahjani saivat kyytiä :)

Lahjatoiveisiin olin äidille vastannut "lakanoita ja sukkia". Niitä molempia paketeista paljastuikin. Lisäksi paketeista löytyi perinteinen Muumien talvimuki, Marimekon hillittömän hienon värisiä pyyhkeitä, sukkahousuja, leggareita, Kiroileva Siili -pyjama (jatkoa viime vuoden tyynyliinalle ilmeisesti), ihonhoitotuotteita, aivan huippis Rihanna-paita (suurkiitokset neiti S) ja vähän jotakin muutakin vielä..


Tämä kiltti tyttö saa kuulemma vielä yhden paketin uuden vuoden bileissäkin :) Jee!! Joulun ajan on erityisesti kruunannut tämä yli viikon loma, jota nyt täällä pohjois-pohjanmaan pakkasissa vietän kummitytön, äiskän ja isukin kanssa. Joulua vietimme jo perinteikkäästi veljeni luona. Tänä vuonna kaikki oli kuitenkin hieman erilaista, koska vesivahingon ja remontin takia vuokrasimme paikan joulunviettoa varten..


Vähän maisemia Pyhäjärven rannalta. Täytynee kertoa, että ensimmäisen kerran kävin tuossa rannassa pilkkopimeällä ja kysyin veljeltäni "onko tässä lähistöllä vesistöä?".. Veljen vastaus "no tuossa nenäs edessä on 30 km pitkä järvi".. mutta eihän aina voi kaikkea tietää :D


Rannassa oli laituri, mutta avantoa ei ollut näkyvillä.


Olisi meillä ollu aittakin käytössä, mutta eipä sitä tarvittu kun sisälläkin oli ihan tarpeeksi tilaa kaikille.. Päärakennuksena toimi vanha & kokonaan rempattu hirsitalo... Saunaa ei tästä rakennuksesta löytynyt ollenkaan vaan sinne piti taivaltaa 600 metriä.

 
Idyllinen pieni hirsisauna pienen takkahuoneen/pukuhuoneen kera löytyi siis Pyhäjärven rannasta. Maisemaa olisi tosiaan voinut tuijotella kauemminkin, mutta kipakka 28 asteen pakkanen oli  mekon kanssa liikkujalle sen verran kylmä, että valokuvien oton jälkeen oli pakko mennä sisälle lämmittelemään :)


Toivottavasti muidenkin joulu on ollut yhtä rentouttava, täynnä hyvää ruokaa, juomaa ja seuraa kuin minulla. Loma on jo reilusti puolessa välissä. Vielä kuitenkin loman puitteissa ehdin uutta vuotta viettämään ystävien kanssa.. ja heti alkuvuodesta (eli loppiaisena) onkin vuorossa Riikan matka.. kaikkea kivaa siis tulossa!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti