maanantai 17. tammikuuta 2011

Vuoden ensimmäinen leffailta

Lauantaina vietettiin tyttöjen iltaa neiti S:n kanssa.. syynä tähän oli se, että halusimme pitää ns. nenänvalkaisuviikonlopun ja leffailta oli hyvä keino pitää itsensä kotona peittojen alla. Neiti pääsi suhteellisen aikaisin töistä ja teimmekin treffit lähi-Alepaan, josta sitten Makuunin kautta suuntasimme laittamaan ruokaa.

Ruokalistalla oli valkosipuli-lohkoperunoita, kalapihvejä ja tillikastiketta.. jotta menu ei kuulostaa liian prolta täytyy varmaankin kertoa, että perunat ja kalat olivat pakastealtaasta ja kastike tehtiin valmiista jauheesta :) Ruoan laiton ohella tietenkin vähän datailtiin ja katsottiin töllötinstä.. meistä molemmista taisi tulla lauantaina Munamiehen faneja :) Olihan se vain niin hauska!

Illan ensimmäinen leffa tarttui mukaan Makuunista (josta ehkä ostimme myös n. 600g karkkia) ja tällä kertaa valitsimmekin Inceptionin.

Olin vähän ennakkoluuloinen kaiken sen viime kesäisen ja alkusyksyisen hypetyksen takia, mutta ai jai kuinka väärässä olinkaan ollut. Leffa oli juuri niin loistava kuin on sanottu! Jotakin leffan tasosta varmaankin kertoo se, että koko leffan aikana ei tullut kertaakaan tarvetta katsoa kelloa.. ja leffa kuitenkin kesti reilut kaksi tuntia! Leonardo DiCaprion roolisuorituskin oli vallan mainio, vaikka minulle hän varmaankin tulee aina olemaan se "poika elokuvista Romeo ja Julia ja Titanic" :)


Illan toinen elokuva olikin sitten vanha tuttu ja aina yhtä ihana Tim Burtonin Saksikäsi Edward. Olemme neiti S:n kanssa katsoneet tämän elokuvan jo vaikka kuinka monta kertaa yhdessä, mutta aina se vain toimii! En ole vielä koskaan törmännyt huonoon Burtonin elokuvaan (kertokaa toki jos sellainen on olemassa!!) ja kun elokuvassa on mukana Johnny Depp ja Winona Ryder, ei elokuva voi mitenkään päin olla huono! Winona Ryder on aina ollut yksi suosikkinäyttelijättäristäni.. Vuosi Nuoruudestani ja Pikkunaisia pyörii säännöllisin väliajoin DVD-soittimessa :)

Lauantaina tulinkin siihen tulokseen, että uuden DVD-soittimen hankinta on väistämättä edessä.. sen verran kuva välillä hyppi ja pomppi, että ei sitä kovin kauan enää jaksa katsoa. Onko hyviä ehdotuksia??

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti