lauantai 19. helmikuuta 2011

kuumeilua ja leffoja

Olen ensimmäisen kerran saikulla sitten... varmaankin kahteen vuoteen. Syksyllä lähdin kerran kesken päivän leimaamalla "sairas, ulos", mutta siis niinkuin oikealla saikulla. Keskiviikkona vielä ajattelin, että mikäs tässä.. voin päivittää laiminlyötyä blogia ja kaikkea muuta kivaa, mutta sitten tauti iski koko voimalla. Torstaina ja eilen kuume seilasi 39 ja 40 asteen välillä ja sohvan pohjalta nousin vain hakeakseni vettä ja särkylääkettä.. asiaa ei juurikaan auta, että jääkaappi on huutanut tyhjyyttään koko viikon. Ei silti... sairaana ei ole koskaan nälkä joten pakollinen ruokailu on hoitunut kaurapuurolla.

Tämä tauti teki tuloaan maanantaista saakka. Viime viikon perjantaina (eli hieman yli viikko sitten) töissä oli joukkokato, koska 4 ihmistä oli sairaslomalla ja muutama muuten vain poissa.. luulenpa, että sairastumisen juuret löytyvät sieltä.
Lauantaina kyllä vietettiin tyttöjen iltaa kaupungilla, mutta kylmää vinkkaa vastaan oli suojauduttu kunnon vaatetuksella, joten paleltumisesta ei ole kyse. Tyttöjen ilta oli erittäin mukava.. ja aika kansainvälinen loppuillasta. Vietimme ystävänpäivää hieman etukäteen ja sunnuntai meni siis kahden leffan ja mässyn merkeissä.


Sisko tahtoisin jäädä oli aikoinaan tarkoitus käydä katsomassa leffateatterissa kun sitä niin silloin hehkutettiin. Sunnuntaina kyseinen pätkä sitten tarttui mukaan Makuunin hyllystä ja tuota noin.. olihan se ihan jees leffa, mutta en aivan jaksa ymmärtää sitä hirvittävää hypetystä. Leffa oli suhteellisen pitkä.. muistaakseni kesti melkein tunnin ja kolme varttia.. ja mitä siinä tapahtui.. Ei mitään! Mitä tästä opimmekaan?? Ei kannata aina uskoa kaiken maailman hypetystä :) (Vaikka kyllähän se on aina tiedetty)


Perinteitä noudattaen mentiin.. eli yksi vuokraleffa ja yksi klassikko. Minun ja neiti S:n kohdalla leffojen valinta on aina ollut suhteellisen helppoa, koska maku on niin sama (musiikissa mennäänkin sitten niin äärilaitoihin ettei tosikaan). Vuosi nuoruudestani on yksi minun ehdottomista suosikeistani. Olen vankasti sitä mieltä, että Angelina Jolien  olisi pitänyt tehdä enemmänkin vastaavanlaisia roolisuorituksia. Winona Ryder on yksi kaikkien aikojen suosikki-näyttelijättäristäni.Saksikäsi Edward, Pikkunaisia, Syksy New Yorkissa.. näitähän riittää!

Nyt taidan ottaa vielä pienet unet.. toivon mukaan maanantaina pääsen jo töihin. Tällä hetkellä keuhkot alkavat jo yskiessä pysymään sisällä ja nenäkin alkaa vähitellen olemaan normaalikuosissa (tosin uuden ihon luominen kestää vähän aikaa).. kuumetta ei enää ole.. joten toiveita paranemisesta on! :)

Rentoa ja auroinkoista lauantaita kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti