lauantai 24. heinäkuuta 2010

Shopping.. ja muuta höpötystä.

No niin.. sainpas tuossa päivällä aikaiseksi ottaa kameran kauniiseen käteen ja ottaa vähän kuvia heinäkuun ostoksista(otan kuvat nyt, koska on hyvin epätodennäköistä, että enää ostaisin heinäkuun aikana vaatteita). Vaatteiden ostelu on jäänyt vähän vähemmälle, koska uuden kodin laitto vaatii enemmän huomiota (mutta siltikään en ole saanut vielä verhoja ostettua). Kaikki ostokset taitavat olla alennusmyynneistä.. paitsi kengät. Ne ovat olleet ihan normaalihintaisia, mutta eivät siltikään maata kaatavan kalliita :)

Ensin ajattelin laittaa Tukholman ostokset, jotka jäivät kyllä aika säälittävän pieniksi. Mutta kaikki mukaan tarttuneet olivatkin sitten ihan huippukivoja!


Harmaa käsilaukku löytyi Mangon löytkorista. Harmaa käsilaukku on ollut ostoslistalla jo jonkun aikaa, koska en sellaista ole vielä omistanut. Vaalean harmaa laukku tuli siis vastaan kuin tilauksesta ja pakkohan se oli kantaa kassalle. Löytökorista poimittuna ei laukulle jäänyt hintaa juurikaan mitään.


Harmaa "neuletakki" löytyi Urban Outfitersin ale-rekistä. En oikein tiedä miksi tuota sanoisin, koska se ei ole villatakki, neuletakki eikä jakku. Mutta tuollainen kivan väljä ja ohkanen takki se kuitenkin on. Harmaata jälleen kerran. Urbanilla oli tosi hyvät alennukset ja tällekkin takille jäi hintaa vain vähän yli 100 kruunua.


Olen viimeiset 3 viikkoa yrittänyt etsiä itselleni yksinkertaisia sandaaleja.. eli ei mitään missä on nauhoja ja naruja joka puolella ja joiden jalkaan laittaminen kestää varttitunnin. Helsingistä ei sellaisia löytänyt mistään (tai jos löysinkin, olivat kaikki väärän kokoisia). Tukholmasta nappasin siis mukaani kahdet sandaalit. Toiset (alempi kenkä) löytyivät niinkin eksoottisesta paikasta kuin Dinsko ja toiset (ylempi kenkä) Liljeholmenilla olleesta kenkäkaupasta, jonka nimeä en muista. Nuo varvassandaalit ovat merkiltään Graceland ja samanmerkkiset kengät ostin aikoinaan Kööpenhaminasta.. hyvin kestivät nekin edulliseen hintaansa nähden, joten toivon myös näille kengille pitkää käyttöikää :)


MQ:sta löysin alle 70 kruunulla tuollaisen hillittömän kasan kangasta. Kyseessä on tietenkin huivi. Viime talvena innostuin huiveista ja ihastuin tuohon huiviin saman tien sen nähdessäni. Pohjavärinä on siis musta ja tehosteena kaikkia kivoja värejä.


Toissa viikolla kävin ystäväni neiti S:n kanssa vähän kiertelemässä kauppoja töiden jälkeen. Mukaan tarttui kaksi hametta. Musta hamonen on H&M:ltä ja kukallinen Seppälästä. Molemmat ovat kivoja kesähamosia ja itse asiassa suunnittelin käyttäväni mustaa myös talvella.. kunhan saan ostettua kunnon alushameen.. tuosta kankaasta näkyy nimittäin läpi.


Seppälästä olen löytänyt myös kaksi neuletakkia. Siis ylemmän raitahässäkän ja alemman niittihässäkän. Raidallinen on kivan pitkä ja sen verran paksumpaa kangastakin, että sillä tarkenee syksyllä ilman päällytakkiakin. Alempana oleva niittihässäkkä on aika mielenkiintoinen. Olen käyttänyt tuota jo aika paljon (Tukholman reissulla ei muuta takkia ollut edes mukana) ja luulenpa, että niitteihin rakastuneena tulen pitämään tuota ihan järjettömän paljon ensi syksyn ja talven aikana.


Jaja.. siinäpäs ne sitten olivatkin. No mitäs olette mieltä? Miltäs ostostelut näyttivät? Nyt taidan syödä jotakin oikeaa ruokaa.. aamupalaksi nautitulla pizzan palasella ei pitkälle pötkitä. Neiti S saapuu töiden jälkeen pyjamabilettämään. Kävin ostamassa makuunista säkillisen karkkia ja muuta mässyä käymme ostamassa illalla. Luvassa siis paljon hyviä elokuvia (Vuosi nuoruudestani, Jane Austenin jalanjäljillä, Perhosvaikutus...), hyvää seuraa, hyvää mässyä ja höpötystä.

Hyvää lauantai-iltaa kaikille! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti