tiistai 4. joulukuuta 2012

Pään Tyhjennys

Olen viikon verran kärsinyt kipeistä leukaluista ja takahampaisiin kohdistuneesta jomotuksesta. Tiesin alusta asti sen johtuvan öisestä hampaiden yhteen puremisesta. Jo viikko sitten olisi pitänyt tietää mihin se lopulta johtaa.. Tasaisin väliajoin stressi aiheuttaa hampaiden kiristelyä ja kipeitä leukapieliä, mutta harvoin sitä kestää muutamaa päivää pidempään, koska osaan alkaa himmailemaan tarpeen mukaan.

Nyt se ei kuitenkaan ole auttanut ja toissa yönä alkanut unien näkeminen valvottaa. Toissayönä turvauduin painajaisen aikana nyrkkeihin ja viime yönä heräsin omaan huutooni. Anteeksi naapurit.. tiedän, että väliseinät ovat ohuet.

Tämä on niin kovin tuttua. Uni muistuttaa kovasti sitä samaa unta, joka valvotti minua aikalailla viisi vuotta sitten. Silloin jaksoin kolme viikkoa ennenkuin menin opiskelijaterveydenhoitoon. Sain lähetteen puhumaan. Halusivat kai analysoida jotenkin, mutta minä halusin vain saada yhdet kunnon yöunet.Silloin menivät kaikki syksyn tentit uusintaa, mutta työelämässä ei uusintoja katsota hyvällä.

Osaisiko joku kertoa hyvää niksiä miten tämän saa loppumaan. Odottelen ehkä vielä muutaman päivän ennenkuin alan huolestumaan enemmän.. enkä kai huolestuisikaan näin ellei aikaisempaa kokemusta unettomuudesta ja painajaisista olisi. Onneksi huomenna alkaa pitkä viikonloppu eikä tarvitse yrittää tsempata töissä.

Yleensä en tällaisesta halua kirjoittaa saatika puhua kenellekään tutulle.. Mutta nyt oli vain pakko saada purettua tämä johonkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti