Viime viikonlopun ja alkuviikon jouluostoksista tarttui siis muutamia levyjä omaankin hyllyyn.. ne ovat vähän niinkuin joululahjoja itselleni. Levyt eivät ole mitään uutuus-levyjä vaan oikeastaan takuuvarmaa nautittavaa musiikkia.. levyjä joiden ostoa olen suunnitellut jo vuoden jos toisenkin.
Ismo Alangon Jäätyneitä Lauluja ja Kun Suomi Putos Puusta olivat myynnissä 1+1 -pakettina joten tottahan toki tartuin tilaisuuteen. Levyt ovat vuosilta 1990 ja 1993 joten uusista levyistä ei todellakaan ole kyse. Alangon aiempi tuotanto on ollut aukko levyhyllyssäni jo jonkin aikaa. Säätiön ja Teholla levyjä kyllä löytyy, mutta näitä vanhempia ei.. nyt tuokin epäkohta on siis ainakin muutaman levyn kohdalta korjattu. Ekstaasiin ja Rakas, rämä elämä... mm. nuissa biiseissä on kiinni paljon muistoja!
Club for Five:n joululevy Rekiretki on ollut jo pitkään suosikki-joululevyjeni joukossa, mutta vasta nyt se löysi tiensä levyhyllyyni. Ystävälläni on ollut tuo levy jo vuosia ja hänen luonaan olenkin päässyt tuota kuuntelemaan. Tonttujen joulu -sikermä tuo aina hymyn huulille ja Tuikkikaa, oi jouluntähtöset herkistää joulun tunnelmaan. Joulupukin Maa on yksi ihan lemppareista... kaiken kaikkiaan tykkään ihan kaikista levyn biiseistä.. ja se jos mikä on harvinaista! :)
Siinäpäs levyhyllyn päivitykset tällä kertaa. Naapuri kävi tänään maalaamassa seinän.. nyt seinän remontti on valmis ellei sitten tartte toiseen kertaan maalata.. ja naapuri lupas seuraavalla kerralla jättää seinän rauhaan ja tulla ovesta.. siis kun haluaa tulla käymään :) Nyt jatkuu operaatio pyykkikorin tyhjennys.. eli pyykkääminen.. ja muutenkin siivoaminen kera kahvin ja Rajattomien joululevyn.
Kuvat on kaikki googlattu
torstai 9. joulukuuta 2010
keskiviikko 8. joulukuuta 2010
Kirjoja talven ihmemaassa
Mikä on parempi tapa viettää lumisateen, pakkasen ja tuulen tahdittamia talvi-iltoja kuin kirjan kanssa sohva nurkkaan linnoittautuminen.. no ok, iltoihin on kuulunut myös seinän paikkaamista, käsitöitä ja joulumusiikkia :) Naapuri tuli poran teränsä kanssa väärälle puolelle seinää ja on käynyt sitä täyttämässä, tasoittamassa ja huomenna olisi vuorossa maalaus. Käsitöissä ollaan pidättäydytty joululahjoissa eli sukissa, lapasissa ja pipoissa.
Seuraavassa kuitenkin hieman viimeaikaisia kirjoja, joita olen lukenut. Marian Keyesin Hurmaava mies oli lukemistossa jo aika kauan sitten, mutta en ole vielä palauttanut sitä kaverin hyllyyn..Kyseessä siis aika kevyt kirja ja taisinpas sen syksyn sateiden aikaan ahmia ihan muutamia iltojen aikana. Olen aina tykännyt Keyesin tavasta kirjoittaa ja tämäkin kirja oli taattua hömppä-laatua :)
Markus Zusakin Kirjavaras on vilahdellut monissa blogeissa ja kaverin kirjahyllystä sen bongasin jo hyvän aikaa sitten. Kirjan alku meinasi hieman tökkiä ja ajattelin jo, että tuleeko tästäkin kirjasta yksi ikuisuusprjekti.. mutta ei! Jossakin vaiheessa kirja tempaisi mukaansa ja lopulta sain viime viikonloppuna luettua kirjan loppuun junamatkalla Parkano-Helsinki. Pyydän anteeksi viereisen paikan nuorelta herralta. Puhelimeni soi vähän väliä ja venkuilin paikallani kirjaa lukiessani..muutaman kerran taisin kyynärpäällä tempoa toisen käsivarteen.. Anteeksi! Olisin niin toivonut kirjan jatkuvan vielä.. se jäi jotenkin niin kesken..
Kirja johon palaan aina tietyin väliajoin.. tai pitäisikö sanoa kirjailija.. eli Jane Austen. oikeastaan minulla on koko ajan jokin Austenin kirja kesken. Viimeisimpänä olen siis jälleen kerran lukenut Emman. Emma on ainoa Austenin kirja, joka hyllystäni löytyy suomenkielisenä.. kaikki muut ovat englanniksi ja ovat sen takia hieman raskaampaa luettavaa. Otin tuon kirjan ensin unilukemiseksi..eli kirjaksi, jota luen ennen nukkumaanmenoa.. huono ajatus! En malttanut lopettaa lukemista ennen aamuyötä :) Minkähän Austenin sitä seuraavaksi hyllystä kaivaisi esiin.. vai olisiko vuoro Alcott:n Pikkunaisilla??
Levylautasella on pyörinyt viimeaikoina ahkerasti joululevyt. ONK, Rajaton ja Club for Five.. siinäpä ne soitetuimmat joululevyt. Muutamia levyjä on taas kaupasta tarttunut mukaan.. ehkäpä niistä jonakin toisena päivänä :)
Hitsi vie! Unohdin ihan kokonaan pestä tänään pyykkiä! Olin viime viikonloppuna pikkujouluilemassa, treenaamassa ja sukuloimassa Oulun korkeudella ja siltä reissulta on hieman kertyneenä pyykkiä.. no.. jospa sitä huomenna muistaisi vähän paremmin. Nyt taidan linnottautua muutaman uusimman Gossip Girlin pariin..
sunnuntai 21. marraskuuta 2010
Lunta ja pikkujouluja..
Oikein hyvää sunnuntaita kaikille! Oli kyllä mukava pitkästä aikaa herätä sunnuntaina ennen yhdeksää ja vieläpä ilman herätyskelloa! Olen kyllä yhä edelleenkin pukeutunut yöhousuihin ja toppiin.. mutta kyllä kai sitä sunnuntaina saa :) Täällä suunnalla on ollut hiljaiseloa pidemmän aikaa ja tiedän, että tämä on huono tekosyy.. mutta kun niitä töitä on vain ollut niin paljon! Viime viikolla olin joka päivä töissä n. 11 tuntia ja myöhemmin selviää, mitä olen tehnyt ne muutamat harvat vapaat tunnit päivässä.
Tämä aamu alkoi kuitenkin musiikkia (myönnän, että yksi joululevykin on jo soittimeen eksynyt) kuunnellen ja ikkunasta näkyvää valkoista maisemaa tuijotellen. Torstai-aamuna tulin vauhdikkaasti portaat alas parvelta.. vilkaisin ikkunasta ulos puolessa välissä ja lummipyryn innoittamana astuin yhden portaan huti ja loppumatka tultiinkin sitten rytinällä.. onneksi ei käynyt kuinkaan. Lumi kuitenkin pelasti päiväni ja 12 tunnin työpäivä meni hujauksessa kun olin niin onnellinen lumesta! Kotiin lähitessä tosin tajusin sen muuttuneen loskaksi.. mutta ei sekään haitannut. Jalkakäytävien liukkaus tuli tosin yllätyksenä perjantai-iltana ja yönä kun pikkujoulukansana olimme liikenteessä.. Meinasin kotimatkalla murtaa lonkkani kun taiteilin peilijäällä korkojeni kanssa.. mutta onneksi murtumia ei tullut.
Pikkujoulut olivat siis tässä firmassa ensimmäiset minulle ja olin kyllä yllättynyt kuinka paljon siellä oli ihmisiä. Ensin etkoiltiin vähän nuoremman ja vanhemmankin porukan kanssa ja lopulta siirryttiin sitten itse juhlapaikalle. Minulle ja eräälle nuorelle herra S:lle nämä olivat tosiaan ensimmäiset vuosijuhlat/pikkujoulut.. liikuttiin kyllä koko ilta aikalailla toistemme seurassa ja luultavasti aiheutimme pienen huhun molempien työporukoissa (ainakin sen jälkeen kun jaoimme toistemme juomat juomalla samasta pullosta/lasista) :) Onneksi tämä kuitenkin on positiivista puhetta (sen vääryydestä huolimatta), koska pikkujoulukansan seassa näkyi vähemmän imartelevia tapahtumia.. onpahan maanantaina aamukahvipöydässä jotakin puhuttavaa. Mutta olihan ne varsin mainiot pikkujoulut. Tanssin jalkani kipeiksi senioreiden ja "junioreiden" kanssa. Pääsin jopa pyörähtätelemään oikein taitavan herran kanssa tanssilattialle. Firman talenttikin löytyi.. Herra S:n jatkaessa iltaa omien ystäviensä kanssa vähän aiemmin, jäin minä vielä muiden kanssa tanssimaan ja suuntasin omien ystävieni luokse Helsingin suuntaan vasta hieman ennen kahta. Eilinen menikin sitten jalkoja hoivaten ja rakkoja laastaroiden :)
Pitkien työpäivien jälkeen olen yleensä tullut jostakin ostetun patongin tai salaatin kanssa kotiin ja tarttunut neulepuikkoihin tai virkkuukoukkuun. Joululahjapaja on siis jo jokin aika sitten avautunut ja eräät joululahjat (pipo ja lapaset) löysivät jo tiensä uudelle omistajalleen, koska en tajunnut piilottaa niitä..:)
Villasukkia, tulevan huivin kukkaneliöitä ja lankakeriä löytyy tällä hetkellä niin hyllyiltä kuin pöytie päältä.. oikeastaan niitä löytyy melkein joka paikasta. Siivoaminen kun on jäänyt viime aikoina hieman vähemmälle ja tavarat ovat jääneet aina sinne minne ne olen kiireessä laskenut.
Ostin kummitytölle ehkä maailman suloisimman liukurin! En vain voinut vastustaa Wuuuf:ia kun työkaveri niitä urheiluseuransa edustajana myi. Pakkohan sellainen oli saada! Tosin tuo pääkaupunkiseudunkin vallannut lumi houkuttelisi testamaan tyynyä.. mutta onneksi lunta ei taida siihen hommaan olla ihan riittävästi vielä.. joten kummityttö ehkä saa kuin saakin tyynyliukurinsa :) Wuuuf:n tuotteisiin voi tutustua osoitteessa http://www.wuuuf.fi/. Kaikki Wuuuf:it valmistetaan siis Suomessa.. se olikin ehkä yksi syys tuotteen ostamiseen omalla kohdallani.
lauantai 30. lokakuuta 2010
valvottuja öitä..
Tämä viikko on ollut kyllä mahdollisimman surkea omalta kohdaltani. On ollut jos sun mitä vastoinkäymisiä ja syysflunssakinkin kehitin jossakin vaiheessa. Koko viikon kohokohdat ovat olleet kahvittelut ihanien ystävien neiti S:n ja herra J:n kanssa. Torstaina kahviteltiin munkkiniemessä ja eilen sitten herra J:n kanssa oikein pullakaffet Stockan 8. kerroksessa.
Tukkoisen nenän/kurkkukivun/yskän takia yöunet ovat olleet todella olemattomia ja siksi päätinkin pyhittää koko viikonlopun sohvalla viltin alla torkkumiseen. Viime yönä yskä äityi niin pahaksi, että tällä hetkellä hengittäminenkin sattuu kipeytyneen rintalastan takia.
Toivottavasti muilla on ollu parempi viikko. Voisin värkätä vähän pidemmänkin postauksen jahka saisin jostakin jonkin pienen virtapiikin..

sunnuntai 24. lokakuuta 2010
Lepopäivä..
Välillä täytyy levätä.. tämä päivä on ollut suurimmalta osin vain lepäilyä ja eilisestä toipumista. Sain ihanan ystävän eilen yllätysvierailulle pohjois-pohjanmaalta ja voi kun meillä olikin kivaa! Tämän aamun päänsärky kertoi eilisen meiningistä.. päivän kuitenkin pelasti Raxin buffa pehmiksellä ja Gossip Girl maraton hyvässä seurassa. Viime yönä Carrolsin myyjä oli kyllä aika kiva.. voin kertoa, että hikotteleva ja pienoisessa humalatilassa oleva asiakas ei välttämättä ole se kaikista helpoin tapa.. varsinkaan kun ei osaa päättää mitä haluaa syödä :) Myyjä kuitenkin toivotti hyvät aamun jatkot ja toivoi hikan menevän pian ohitse :)
Viime viikon istuin ties missä seminaareissa ja sisäisissä koulutuksissa.. sama jatkuu osittain vielä huomenna, mutta sitten pitäisi työtilanteenkin normalisoitua. Huomenna saan ehkä ystävän Oulusta yökylään.. työmatkalainen joutuu matkaamaan junalla, koska lakkoilu aiheuttaa jonkinlaisia ongelmia lentoliikenteessä. Tarkempaa tietoa vierailusta saan vasta huomenna..
Nyt taidan katsoa vähän aikaa Wallanderia ja sitten painua nukkumaan.. huomenna kaikki työt pitäisi saada tehtyä aamupäivän aikana, koska iltapäivä menee koulutuksessa.. Jossain vaiheessa pitäisi ehkä hieman siivoillakin siltä varalta, että neiti K junailee itsensä huomenna kaupunkiin..

sunnuntai 10. lokakuuta 2010
Lauluterveiset Pohjois-Pohjanmaalta
Terveiset Pohjois-Pohjanmaan rauhasta. Pääkaupunkiseutu jäi taakse perjantaina.. tänään sinne kuitenkin taas palaan. Äidin ja isän hoivissa olen siis viikonlopun ollut. Koko ajan olen tosi jossakin ollut menossa. Eilinen aamupäivä meni mummoloissa ja iltapäivän olinkin sitten laulamassa.. eli todellinen vierailun syy on kuorotreenit!
Todettiin eilen, että kai sitä ollaan vanhennuttu kun ei enää kuorotreeneistä selvitä ilman itkua.. tietyt vanhat ja tutut joululaulut vaan pistää aina vähän herkistelemään :) Tänään edessä on vielä 6 tunnin urakka.. Edessä on paljon työtä ennenkuin biisit ovat esityskunnossa.. itse joudun skippaamaan yhden viikonlopun treenit joten olen tulossa vain yksiin harjoituksiin ennen joulukonserttia.. täytynee käydä kirjastolla treenaamassa.. tai työpaikan juhlasalissa.. mutta se on sen ajan murhe. Nyt aamukahvit nassuun ja suihkun kautta laulamaan!
Toivottavasti muillakin on ollut yhtä kiva viikonloppu!

maanantai 4. lokakuuta 2010
migreeni.. ei niin kiva sunnuntai-illan vieras.
Eilen vietin lentokentällä tunnin verran laatuaikaa kummitytön kanssa ja en olisi millään raaskinu päästää häntä jatkamaan matkaa. Olisin voinut vaan paijata ja hoitaa vaikka kuinka paljon!! Tytsy oli ihan innoissaan selittämässä mitä kaikkea teki lomalla! No.. lopulta päästin tytsyn jatkamaan matkaa mummun ja papan kanssa ja lähdin bussilla kotia kohti.. Bussissa se sitten alkoi.
Pieni orastava tykytys silmien takana.. matkan aikana tilanne ei päässyt kovin pahaksi (kiitos sen, että aurinko ei enää paistanut), mutta kotona iski hillittömän huono olo ja silmien takana pakottava tunne vain kasvoi. Tässä vaiheessa tiesin jo sanoa "Tervetuloa vihattu migreeni!". Niinpä siinä seitsemän aikaan illalla suljin tv:n, sammutin valot ja makasin vain pimeässä. Silmien kiinni pitäminen sattui siinä vaiheessa ihan liikaa. Uskaltauduin etsimään särkylääkettä, mutta turhaan.. flunssan aikana söin kaikki särkylääkkeet eikä apteekkiin ole sen jälkeen ollut asiaa. Niinpä makasin pimeässä koko loppuillan. Huono olo onneksi vähän helpotti parin tunnin jälkeen ja uskalsin mennä sänkyyn asti (pois wc:n välittömästä läheisyydestä).
Jossakin vaiheessa (viimeisen kerran katsoin kelloa 01.30) olin kai nukahtanut koska heräsin aamulla herätyskelloon. Koko päivän on vielä ollut havaittavissa pientä kipuilua silmien takana, mutta kyllä tämä tästä.. sinnillä olin koko päivän töissä, vaikka välillä meinasikin vähän heikottaa.. niin ja kirkkaat valot sattuivat silmiin. Töiden jälkeen kävin sitten vihdoin shoppailemassa apteekissa.. mukaan tarttui särkylääkkeitä ja vitamiinipillereitä :) Jospa se elämä taas voittaisi!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)