Näytetään tekstit, joissa on tunniste Euroviisut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Euroviisut. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Euroviisuilua 2011


Tänä vuonna Euroviisut järjestetään siis Saksan Düsseldorfissa.

42 maata on vahvistanut osallistumisensa ja pitkästä aikaa mukana on myös Italia. Saksan edustaja on sama edustaja kuin viime vuonna.. samalla tavalla Saksa on toiminut aiempiekin voittojensa jälkeen.. Vain muutama muu maa on jo ilmoittanut edustajansa ja edustuskappaleensa tähän mennessä.

Suomessa karsinnat alkoivat perjantaina ja edustuspaikasta kilpailee yhteensä 15 esitystä kolmessa ei karsinnassa. Finaalissa sitten perinteisesti selviää se varsinainen edustaja :)
Suomen ensimmäiseästä karsinnasta suoraan finaaliin pääsivät Johanna Iivanainen, Marko Maunuksela ja Cardiant.

Marko Maunuksela: Syvän maan tango
suomenkielinen tango.. periaatteesa ihailen näitä, jotka haluavat viisuihin suomenkielisellä kappaleella.. mutta jotenkin se ei vain tuolla suuressa Euroopassa toimi. Olisi ihan eri asia, jos viisuissa olisi yhä edelleen yhtensä sääntönä se, että kilpailukappaleen pitää olla esitetty oman maan kielellä.

Johanna Iivanainen: Luojani mun
tykkään henkilökohtaisesti Iivanaisesta todella paljon, mutta en näe tätä Suomen edustajana viisuissa.. en voi sille mitään, mutta en viitsi edes kovin montaa ajatusta tälle biisille suoda tässä yhteydessä. En muuten ymmärrä, että miksi viisubiisit pitää sitten siellä oikeassa kilpailussa aina kääntää kunkin maan kielelle. Eli meillä suomessahan pyörii ruudussa sitten teksitys suomeksi jokaisen biisin kohdalla.. en jotenkin vain lämpene sille.. monesti se jokin pieni ja kiva idea katoaa käännöksessä ihan kokonaan.

Cardiant: Rapture in Time
Cardiant oli minulle ihan uusi tuttavuus ja itse asiassa aika postiviinen sellainen. Voisin hyvinkin kuvitella tämän edustamassa Suomea toukokuussa Saksassa. Energistä ja samalla jollakin tavalla ”letkeää” :) Itse en henkilökohtaisesti pidä liian raskaasta musiikista ja senkin puolesta tämä oli erittäin hyvä.

Itse olisin toivonut Automatic Eyen pääsevän finaaliin, mutta niin ei käynyt. Jonnan biisi ei erityisemmin sävähdyttänyt.. vaikka lavashowta olikin yritetty väsätä ihan kunnolla.. siltikään se vain jotenkin toiminut.

Jepa jee.. taidanpas vielä muutaman tunnin ajan jatkaa tätä letkeää sunnuntai-iltaa. Koko viikonloppu on mennyt hyvin rennoissa merkeissä ja hyvässä seurassa. Tänään kävin mutkan kaupungilla ja mukaan tarttui.. yllätys yllätys.. mekko! Eilen kateltiin vähän leffoja neiti S:n kanssa.. niistä ehkä myöhemmin lisää.

perjantai 14. tammikuuta 2011

Loppiaisen matkailua ja paluu arkeen..

Tämä viikko on ollut ensimmäinen täysi työviikko loman ja jälkeen ja näin perjantaina on väsymys jo silmät melkein ummistava. Rankan viikon aikana on kuitenkin ollut hyvä välillä palata muistoissa lomaan ja kaikkeen kivaa :)

Kuten jo otsikkokin kertoo, olin loppiaisena hieman reissaamassa.


Ystäväpoppoolla suuntasimme tällä kertaa Latviaan ja tarkemmin sanottuna sen pääkaupunkiin Riikaan! Tähän asti pisin yhdessä tekemämme reissu on tainnut olla risteily Tukholmaan ja silloinkaan ei edes poistuttu laivasta Tukholman päässä :) Viikko sitten osoitteena oli siis B&B Riga. Varsin mukava ja erittäin viihtyisä yöpymispaikka.. Olimme varanneet kuuden hengen huoneiston, mutta johtajattaren päähänpisto pistikin pakan sekaisin ja saimme lopulta neuvoteltua kolme kahden hengen huonetta ja tuntuvan alennuksen. Silloin se ärsyttin, mutta ei annettu pienen vastoinkäymisen kuitenkaan pilata reissua.

Pojat hoitivat ostokset minunkin puolestani.. perjantain pyhitimme shoppailulle, mutta minun mukaani tarttui vain kaksi paitaa. Kuohuviini maistui myös Latviassa hyvälle ja joka ilta sitä hieman täytyi maistella. Joka ilta käytiin syömässä hyvää ruokaa ja kyllä sitä tanssijalkaakin vähän aina vipatti. Muutama yökerhokin tuli tutuksi, mutta ei sitä liiallisuuksiin voinut mennä.. aamulla kun piti päästä aina sängystä ylös :)

Lauantaina suuntasimme junalla kohti Jurmalaa ja Livu Aquaparkia.. Tarkemmin tuo mainio vesipuisto taisi sijaita Lielupessa (tai joku sellainen se oli.. kiitos kiltti lipputarkastaja-täti kun hoputit meidät jäämään junasta oikealla asemalla!!! :)). Osa poppoosta innostui liukumäkien riemuista.. jotkut toiset taas Spa-puolesta. Itse lilluin Span puolella ja täytyy sanoa, että olihan se vaivan arvoista. Samalla näki myös hieman latvialaista omakotitalo-aluetta, joka oli vähintääkin.. mielenkiintoinen.

Kaiken kaikkiaan mahtava reissu, vaikka säästä voi aina vähän valittaa.. sukat oli märät joka päivä.. jalka on mustelmilla loskan jälkeisen pääkallojäätikön aiheuttaman lankeamisen takia. Mutta no.. minä ainakin nautin matkasta. Ja se on varma, että Riikaan on päästä uudestaan! Jospa seuraava vierailu sitten ajoittuisikin kesään..

Nyt alan seuraamaan Euroviisuja.. taas on se aika vuodesta :D Esikarsinnat alkaa!

Kuva on googlattu. En ottanut itse yhtään kuvaa ja en viitsi käyttää ystävien ottamia kuvia, koska en ole pyytänyt lupaa niiden käyttöön.

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Musiikkia ja maisemaa.

Tämä päinä on kyllä mennyt harvinaisen nopeasti.. vaikka niin kai ne päivät menevät aina lomalla :) Aamupäivä meni kaiken maailman paperitöissä.. tilasin uuden verokortin (tilaaminen olikin yllättävän hankalaa ja matemaattista), tein osoitteenmuutoksia ja ruokaa mammalle. Iltapäivä menikin mummoloissa pyöriessä. Toisessa mummolassa oli mukana kamerakin. Kuvia tuolta samaisesta paikasta löytyy ainakin tästä ja tästä postauksesta. Aikaisemmat kuvat ovatkin syksyltä ja talvelta, joten tässä tuleekin sitten pläjäys hieman kesäisempiä kuvia. Kuvien alla sitten paluuta vähän normaaliin.. eli jutustelua mm. Euroviisuista ja yhdestä levystä.



Alimman kuvan tarina onkin varsin hauska ja jo vuosien takaa. Pienenä tyttönä vietimme kesät serkkujen kanssa mummolassa ja yksi serkuista kaivoi eräänä kesäpäivänä sahan esille ja alkoi sahaamaan iso mäntyä.. ei onneksi kovin suurta vahinkoa saanut aikaan ennenkuin hänen aikeensa huomattiin :) Tuo sahan jälki oli kylläkin silloin paljon syvempi ja leveämpi... vuosien aikana se on siis parantunut.. ikuiset traumat tuolle puulle kuitenkin taisi jäädä :)

Eilinen ilta menikin sitten tuijotellessa Euroviisuja boksilta. Kiitos tallennuksesta kuuluu mammalle :) Kannatin siis Saksaa jo heti kun kappaleen ensimmäisen kerran kuulin. Vaikka ensin en voinut sietää sitä laulajatyttösen venkoilua lavalla. Vähitellen siihen kuitenkin tottui ja onneksi ensi vuoden Euroviisut ovatkin siis Saksassa! Muita lemppareita olivat ei niin hyvin pärjänneet Serbia ja Espanja sekä hyvin/ihan ok pärjänneet Belgia ja Tanska. Semifinaaleista olisin finaaliin ottanut lisäksi Slovakian ja Viron (ja ehkä sen Suomenkin :)). No, mutta voittaja on tälle vuodelle selvinnyt ja ensi vuonna viisut lauletaan Saksassa. En nyt sen enempää ala spekuloimaan pistelaskusysteemiä tai viisujen tasoa.

Kun Suomen Euroviisu-edustajaa valittiin, en minä ollut ollenkaan Kuunkuiskaajien kannalla, vaan annoin ääneni pienelle ja sievälle Heli Kajolle. Youtube on viimeisen tunnin ajan tiuhaan tahtiin soittanut Kajon biisejä.. levyä odotellessa :)

Levyistä tulikin mieleen. Sain tosiaan työporukalta läksiäislahjaksi Club for Fiven uusimman levyn, joka kantaa siis nimeä You're the Voice. Eilen pikaisesti selasin levyn kertaalleen läpi ja ainakin sen perusteella uskon, että levy on odotuksen arvoinen. Tästä levystä oli puhetta joskus töissä ja kenties ne pienen juttutuokiot muistettiin sitten ostohetkellä :) Olen kyllä erittäin tyytyväinen kun tuon levyn nyt levyhyllyyni sain.. olisin sen joka tapauksessa jossakin välissä kaupasta noutanut :).. mutta nyt kuuntelen hetken aikaa Milan Stankovicia ja lähden sitten viemään läppärin pieneen huoltoon (kyllä, taas se meinaa vähän kenkkuilla). Tällä kertaa siihen lisätään vähän muistia.

tiistai 1. kesäkuuta 2010

Heihei Oulu.. tervetuloa uusi elämä!

Viimeisestä kirjoituksesta on kulunut aikaa ihan hillittömän paljon. En tajunnutkaan, että olen viimeksi kirjoittanut ennen lomalle jääntiä. Edellisen postauksen jälkeen olen siis viettänyt viikon loman jolloin sain nauttia ihanien ihmisten seurasta ja auringon lämmittävästä voimasta. Kaiken kaikkiaan siis aivan mainio loma! Sitten olenkin pakannut elämääni laatikoihin ja miettinyt jokaisen tavaran kohdalla tarvitsenko sitä vai en..

Kulunut viikko on ollut kaiken kaikkiaan monien hyvästien aikaa. Viime viikonloppuna tyhjensin asuntoni Oulussa ja ronttasin kaikki kamat vanhempieni autotalliin viikon ajaksi.. tämän viikon lauantaina muuttoauto siis starttaa kohti Helsinkiä ja uusia haasteita (ja paljon pienempää asuntoa!)!!

Viimeisen viikon aikana on myös tapahtunut paljon kaikkea muuta. Lauantaina muuton jälkeen otin pikasuihkun ja erittäin nopean valmistautumisen jälkeen säntäsin ystävän syntymäpäiville (30 vuotta täynnä hänellä) ja sieltä vielä yön aikana Ouluun. Sunnuntain leivottiin urakalla (3*juustokakku, paljon jättimuffinseja ja pizzarulla)... ja eilen olikin sitten työpaikan läksiäiset. Aivan ihanat läksiäiset olivatkin! Tippa linssissä istuin illalla autoon ja lähdin kohti Kaakkuria.. Pelattiin ulkopelejä, saunottiin, uitiin ja grillattiin.. koko päivä meni ja hauskaa oli! En tiedä miten ilmaisisin sen kuinka paljon tykkään kaikista entisistä työkavereista! Ei ne musta niin helpolla eroon pääse.. varmasti teen joskus ylläri-iskun lipastolle!

Tänä aamuna varmistu sitten ihan kunnolla heinäkuun Tukholman reissu. Sunnuntaina lähti viikkojen jahkailun tuloksena lumipallo pyörimään ja nyt on sitten lentoliput tilattu sinne ja takaisin. Saanpahan vielä yhden ihanan Oulu-tyttösen lentämään Helsingistä kanssani kun lento Oulusta Tukholmaan oli jo täynnä... Mutta siis 17.7 suuntana siis Tukholma. Tuntuu, että sekin on jo ihan kulman takana.. luvassa on niin paljon kaikkea kivaa!

Taidanpas mennä vielä pesemään vähän pyykkiä.. vielä pitäisi muistaa tilata uusi verokorttikin :)

Ai niin.. nehän oli ne Euroviistukin viime lauantaina. Olin ehdottomasti Saksan kannalla. Ensimmäisellä kuuntelukerralla en tosin biisistä hirveesti tykänny, mutta innostuin joka kuuntelukerralla enemmän ja enemmän. Suomelle ja Ruotsille ei tänä vuonna käynyt kovinkaan hyvin. Suurempi pettymys se taitaa olla ruotsalaisille, kuin suomalaisille.. no ensi vuonna paremmilla biiseillä (vai paremmalla showlla?).. Ainakin minusta tuntuu, että nykyään ei itse biisi tai laulutaito merkkaa ainakaan semifinaaleissa mitään.. läpi mennään showlla ja naapurimaiden äänillä.

sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Sunnuntain höpinöitä..

Jeij, kirjoitin pitkät pätkät aamupäivällä varastoon, mutta niin.. Open office tökkii nyt aika pahasti. Kovalevyn mukana meni siis Office-paketti ja sen mukana Word. Olen kuitenkin saanut rakkaan hopeisen ystäväni takaisin ja melkein kaikki tiedostotkin oli saatu talteen. Korjaaja kuitenkin otti päähän aika kovasti.. en jaksa alkaa enää valittamaan asiasta, mutta kyllä se korventaa.

Hehkutin aamupäivällä Cast TV:stä (http://www.casttv.com/), josta voi katsella kaikkia huippuja sarjoja. Itse olen sieltä tuijotellut ensimmäisiä jaksoja sarjoista One Tree Hill ja Dawson's Creek. En edes muistanut koko Dawsonin olemassa oloa ennenkuin sen tuolta sivuston listalta huomasin. Ennen muinoin olin ihan koukussa kyseiseen sarjaan :) One Tree Hill on hieman uudempi tuttavuus ja innokkaasti katselen sellaisia jaksoja, joita en ole aiemmin nähnyt. Aamulla tein salapoliisityötä ja löysinkin lopulta sen sarjan nimen, jota äidin kanssa ennen aina katsottiin. Sarja on siis Once and Again (suomenkielisestä nimestä ei ole tietoa).. ikävä kyllä tuota sarjaa ei kuitenkaan Castista löydy. Olisi aivan huippua nähdä tuo sarja taas.
Viime viikko meni siis töissä.. töiden jälkeen vaihtelevasti kotona tai jossakin päin kaupunkia. Nyt täytyisi kai alkaa suunnittelemaan, että mitä huomenna palaverissa suustansa päästää :) Mutta jos kuitenkin ensin katselisin vähän mäkihyppyä :) Ai niin... Suomea lähtee sitten Osloon edustamaan Kuunkuiskaajat. En ole täydellisen tyytyväinen tuohon Euroviisuedustajaan, mutta parempi kuin moni muu pyrkijä. Lisää viisuilua jonkain toisena päivänä :)
Kuvat on Googlesta haettuja :)

perjantai 8. tammikuuta 2010

Euroviisukausi 2010 avattu


Tänään on siis avattu virallisesti vuoden 2010 Euroviisukausi, kun töllöstä näkyi Suomen ensimmäinen karsinta :) Täällä ainakin katsottiin aivan innokkaana.. ja tietenkin arvosteltiin :)

Ensimmäisenä Suomen finaaliin pääsivät siis Amadeus biisillään Anastacia, Pentti Hietanen biisillä Il mondo è qui ja Nina Lassander biisillä Cider Hill. Olin samoilla linjoilla Hietasen ja Lassanderin suhteen, mutta minun ykkössuosikkini tältä illalta ei ainakaan vielä päässyt Suomen finaaliin. Olin siis aivan täysin Boys of the band:n kannalla!! Mutta totesin jo karsinnan aikanakin, että olen varmaankin aika jäävi tuollaisessa tilanteessa kertomaan mikä biisi on paras, koska olen niin vannoutunut popahtavan rockin(voiko niin sanoa?) ja muutenkin rockin kannattaja :) Lisäksi karsinnassa oli vielä viides osanottaja, joka oli Bääbs. Bääbs ja Boys of the band saattavat kuitenkin päästä vielä finaaliin erillisen tuomariston valitsemana.

Ensi perjantaina uusi karsinta ja uudet kuviot. En jaksa nyt mitään pidempiä löpinöitä laittaa kaikista esiintyjistä.. Linkkien takaa löytyy ainakin jotakin informaatiota :)

Tilailin tänään vaatteitakin.. ihan vähän vain. Kenties niistä juttua jahka saan ne kotiin asti. Skippasin siis H&M:n hillittömässä alennusmyyntiryysiksessä hengailun ja tilasin vaatteet suoraan kotiin. Melkein kaikki olivatkin oikeastaan sellaisia, joita olen joskus aikaisemminkin miettinyt ostavani :) Ja jeij! Tää tyttö menee maanantaina yliopistolle! Vihdoinkin ainakin vähäksi aikaa jonkinlainen järjestys tähän elämään. JEE! (Katsotaanpas kuinka pirteä olen maanantaina, kun yritän tätä vuorokausirytmiä kääntää) :)

Matkustin tänään taas vanhempieni luokse.. syynä on huomiset kuorotreenit. Pääsee taas näkemään kaikkia ihania tytsyjä/naisia :) ja mikä tärkeintä.. heidän kanssaan pääsee laulamaan! Iltapäivän käytinkin siihen, että kopioin isän cd-levyjä hänen koneelleen, käänsin biisit mp3-muotoon ja opetin iskän käyttämään mun vanhaa mp3-soitinta :) Isä onnistui korjaamaan vanhan soittimeni ehkä kahdessa minuutissa. Siis juuri sen soittimen, joka viime kesänä tippui maalipönttöön ja joka ei enää toiminut.. ja jonka tilalle sain uuden soittimen.

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

I'm in love with a fairytale...

Onhan se Alexander Rybak vaan niin ihana! (Kuva).
Voitto meni siis minun kannaltani ihan oikeaan osoitteeseen :) On se hyvä, että ainakin melkein koko muu Eurooppa on kanssani samoilla linjoilla :) Olen koko viime yön ja tämän aamun lauleskellut tuota voittobiisiä. Saapas nähdä kuinka äkkiä porukalla menee tänään hermot jahka pääsen ihmisten ilmoille :) Mutta onnea Norja! Ei kai tässä muuta voi sanoa (olisiko mitenkään mahdollista, että voisin vaikka adoptoida tuon Rybakin pojan :)).

Iloinen yllätys oli Islannin ja Viron menestys! Islannin tyttö lauloi kyllä todella kauniisti ja siinä sen sitten näki, että ei siellä lavalla tarvitse olla mitään ylimääräistä. Kaunis laulaja kauniissa puvussa kauniilla laululla ja mahtavalla äänellä riittää. Islannin tytön ääni on kyllä aivan mahtava kun ajattelee kuinka nuoresta (täyttää tänä vuonna 19) henkilöstä on kyse.

Virolle toivoin menestystä. Semifinaalia katsellessa ei se biisi vielä niin äärimmäisen paljon sykähdyttänyt, mutta jotenkin olen päässyt biisiin paremmin sisälle kun sitä olen muutaman kerran kuunnellut. Olen aina sanonut, että en tykkää jousimusiikista, mutta tämän vuoden Viisujen perusteella minun täytyy kai myöntää, että kyllä se jousimusiikkikin kolahtaa.. ainakin tietyntyylinen :) Ei voi kyllä muuta kuin kehua Vironkin tyttöjä :)

Eilen siis tosiaan kaverin vanhempien luona viisuiltiin muutaman hengen voimin ja noh.. porukka alkoi nuokkumaan jo paljon ennen äänestyksen alkua.. eihän niin saa tehdä! Todennäköisesti katsoin lopun pisteidenjaon ihan yksin kun muut taisivat torkahdella.. saman tien kun kaikki pisteet oli jaettu menivät muut nukkumaan ja minä lähdin hyperaktiivisena ja onnellisena ajamaan kotia kohti. Kotona oli muutaman kerran pakko netistä kuunnella tuo niin ihana voittobiisi ja laulaa mukana ja hyppiä ja pomppia. Hyperaktiivinen olo meni ohitse vasta aamuyön puolella, jolloin sitten pääsin nukkumaan. Mutta tänä aamuna heräsin jälleen hyperaktiivisena ja heti ensimmäisenä aloin hoilottaan Fairytale:a :) Täytyy muuten KS:lle sanoa sen verran, että aika hyvin meidän liputukset meni. Minä liputin Norjaa ja sinä Islantia.. aika hyvinhän se meni.

Suomen sijoituksesta en jaksa edes jauhaa.. Alunperinkin olisin halunnut toisen biisin Suomea edustamaan. En toki olisi toivonut sitä viimeistä sijaa, mutta minkäs sille voi. Itselleni ei kuitenkaan ole enää nykyään niin tärkeää Suomen menestyminen (paitsi tietenkin Ruotsiin verrattuna.. pakollinen maaottelu :) kääntyi tänä vuona Ruotsin hyväksi.. enkä kyllä tykännyt Ruotsinkaan biisistä, joten ihan sama) vaan se, että voittobiisi on oikeasti hyvä eikä maalla ole mitään väliä.

Jepjep. Tässä nyt tämän kerran viisuilut. Iltapäivällä pitäisi mennä tekemään materiaalia ensi viikonlopun Harraste-päivään ja meidän yhdistyksen pöytään. Nyt alan kirjoittamaan eilisen kokouksen pöytäkirjaa.. ja kuuntelen niiiiiin ihanaa Alexanderia :)

lauantai 16. toukokuuta 2009

Laulut on laulettu...

...ainakin tältä keväältä. Kuorominällä alkoi siis tänään hyvin ansaittu kesäloma!

Vuosi on kyllä mennyt harrastuksen parissa ihan hirvittävän nopeasti! On ollut niin kiva laulaa taas tuttujen tyttöjen (ei kun siis naisten) kanssa. Harkat on menny hyvin ja ollaanpas saatu muutamassa konsertissakin laulaa. Tästä on hyvä jatkaa ensi syksynä kohti uusia haasteita! Ainakin yksi vähän suurempi proggis tulossa ja sitä innolla tämän päivän treenien perusteella odotan. Pitäisi vaan alkaa rekrytoimaan lisää laulajia rivistöömme..

Lähden tästä kohta viisuilemaan kaverin kotikotiin. Ei siinä oikein ole mitään mieltä yksin viisuja katsoa.. pitää olla poppoota, jonka kanssa jännittää, että voittaako se Norja nyt sitten. Sitähän minä niin kovasti toivoisin. Kyllä se ihana ja symppis poika sais voittaa.

Palailen taas huomenna jos vain mitenkään ehdin :)

perjantai 15. toukokuuta 2009

Viisuviikko lähenee loppua

Niinpä niin.. elikkäs Euroviisuviikko lähestyy finaaliaan ja eilen olikin sitten toinen semifinaali. Onhan se hieno, että kaikki pohjoismaat pääsivät finaaliin. Täytyy kyllä myöntää, että kyllähän se Norjan poika on oma suosikkini kappaleellaan Fairytale. Nuori poika on kuitenkin itse thenyt biisin ja siitähän minä pisteitä annan.

Ukrainalla taitaa tänä vuonna olla näyttävin lavashow. Ainakin semifinaalien perusteella. En sitten tiedä mitä on odotettavissa isäntämaalta Venäjältä tai suurimmilta rahoittajamailta. Vaikka Ukrainan show onkin mahtipontinen ja "hieno" niin minuun se ei iske. En tiedä miten sitä kuvailisin.. jotenkin se vain on.. ehkä hieman liikaa minun makuuni.

Eilisestä semifinaalista odotin, että Serbia olisi päässyt jatkoon. Biisi oli jotenkin vain niin sympaattinen ja ainakin esiintyjän hiukset kiinnittivät huomion. Ja eikös se niin mennyt, että hiukset ovat vieläpä ihan omat :) Olisin niin toivonut, että pääsevät jatkoon. Omista veikkauksista meni 8 oikein 10. Kreikkalaiset saivatkin jännittää oikein urakalla finaalipaikkaansa, koska Kreikan lippu paljastui vasta viimeisestä kirjekuoresta.. Tai no.. Sakiksella taitaa olla niin hyvä itsetunto, että ei paljon jännittänyt vaan uskoi vahvasti finaalipaikkaan :)

Huomenna kuitenkin täytyy sitten taas liimautua tv:n ääreen kunnon eväiden kanssa ja alkaa jännittämään kuinka Suomelle käy.. ja voittaako Norja. Mielestäni tämä uusi pistesysteemi on parempi kuin aikaisemmin. Tuomarit ovat minun puolestani hyvin tervetulleita vaikuttamaan siihen, kuka viisuvoiton vie.

Kävin eilen ostamassa 4 uutta levyä itselleni. Oikeastaan ostin kaksi levyboxia, joista molemmat sisälsivät kaksi levyä. Toinen boxi oli System of a Down ja toinen Suede.
Yhteenssä siis neljä levyä, jotka olivat seuraavat.

System of a Down - System of a Down (1998)
System of a Down - Steal this Album! (2002)
Suede - Suede (1993)
Suede - dog man star (1994)

Minun ja System of a Downin tie on ollut kivikkoinen ja karikkoinen. Välillä olen heitä vihannut ja pakannut levyt kaapin pohjalle. Sitten olen taas leppynyt ja kaivanut levyt takaisin hyllyyn :) Tällä hetkellä olemme hyvissä väleissä ja sen takia ostinkin boxin. Minulla ei ole ollut mitään vanhempaa tuotantoa hyllyssä ja olenkin varma, että nyt ostamani levyt vain vahvistavat ja vakauttavat ennen niin myrskyisää suhdettamme. Steal This Album!:ia (kuva)kuuntelin eilen muutaman kerran ja niin.. täytyy myöntää, että osa biisestä kolahtaa enemmän kuin mikään uudempi tuotanto. No joo.. aikaisemmasta tuotannosta omistan myös Toxicity:n. Itse asiassa tajusin juuri, että nyt minulla on koko tuotanto kasassa. Ei kai tässä muuta voi sanoa, kuin että onhan se Serj Tankian ihan järjettömän kova tyyppi tekemään lyriikoita! Ainakin kun miettii Systemin aikaisempaa tuotantoa. Jotenkin en kuitenkaan ole koskaan lämmennyt Tankianin soolouralle. En tiedä mistä se johtuu, mutta se ei vain oikein iske.

Tällä hetkellä masiinassa soi PMMP.. sen kanssa minulla on ikuinen rakkaussuhde!! :)Mistä tulikin mieleen, että lippu ensi kesän Ilosaarirockiin on ostettu. Ohjelmakin on julkaistu ja kyllähän siellä muutama päällekkäisyys on, mutta pahin niistä on Röyksopp vs. Femi Kuti & The Positive Force. Molemmat haluaisin ihan oikeasti nähdä! Tämä tietää siis kenties sukkulointia Rentolavan ja YleX-lavan välillä. No, sitä ehtii murehtia myöhemminkin.. Nyt lähden kauppaan.. Porukat lähti mökille ja täytyy käydä ostamassa jotakin ruokaa viikonlopuksi.

Palailen Euroviisuihin varmaankin viimeistään sunnuntaina. (En jaksa oikolukea, joten anteeksi kirjoitusvirheet)

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Melodifestivalen 2009 och Marlena Ernman

Eilen oli tosiaan tuo Ruotsin Euroviisukarsinnan finaali ja sitähän pystyi seuraamaan suorana Yle FST5:lta. Sanoisinko, että oli aika tasokas finaali. Listaan nyt ensin muutamia asioita, jotka silmät ja korvat rekisteröivät ihan erityisesti tuon finaalin aikana.. elikkäs:

1. H.E.A.T : 1000 Miles -> Rockia asenteella. Pojilla oli oikein komeat pitkät ja kiharat hiukset :) Musiikista ja esiintymisestä tosiaan löytyi asennetta ihan kunnolla.. ja mikä tärkeintä, musiikki kuulosti myös livenä hyvältä :)

2. ALCAZAR: Stay the night -> Ensin olin huvittunut ja sen jälkeen kauhistunut. Minua huvitti kaikki ne pinkit yksityiskohdat (vyö, kravatti ja MIKROFONIT!!).. ja sitten iski se kauhu. Yhtäkkiä tajusin, että kyse on siitä samasta bändistä, jota minä joskus teininä muutaman biisin kuuntelin. Erittäin peruspoppiahan tuo oli.. en mitenkään hirvittävästi lämmennyt biisille.

3. MOLLY SANDÈN: Så vill stjärnorna -> Olipas sillä tytöllä ihan mielettömän kaunis ääni! Lisäksi vielä se, että kappale oli ruotsin kielinen! Siitä kyllä propsit heti kättelyssä.

Siinä musiikillisesti ja ulkoisesti kolme asiaa, jotka kiinnitti erityisesti huomion. Lähetystä katsoessani tajusin jälleen kerran kuinka iso juttu Euroviisut Ruotsissa on.. olihan se ihan järettömän paljon suurempi juttu kun Suomen finaali. Pistelaskujärjestelmä on kyllä Ruotsissa hyvä.. periaatteessa kansan ääni ei päätä asiaa ihan kokonaan, vaan mukana on myös tuomaristoja. Mistä pääsenkin sitten itse Moskovaan lähtevään Ruotsin edustajaan.. Elikkäs Pistelaskujen jälkeen finaalin voittajaksi selvisi Malena Ernman kappaleellaan La Voix. En nyt tiedä mitä sanoisin.. olen aina pitänyt oopperamusiikista jonkun verran... poppiakin voin kuunnella.. mutta mutta.. Miksi ihmeessä ne on pitänyt mennä yhdistämään?!?!?!?! Aina ei kaikkea voi ymmärtää, mutta ihmettelen vaan. (Rivien välistä voitte siis lukea, että itse en pitänyt kappaleesta ollenkaan :)) Tämä on tietenkin taas niitä makuasioita, joista ei voi kiistellä. Joku toinen voi kappaleesta pitää hyvinkin paljon ja ainakin yleisöäänestyksen perusteella voidaan olettaa, että ruotsalaiset ainakin tykkäävät kyseistä biisistä. Biisi voi kenties jopa menestyä.. koskaan ei voi tietää minkälaisella musiikilla viisuissa pärjää.
Yleensä Ruotsin edustusbiisi on ollut jonkinsortin poppia ja siis tällä tarkoitan ihan kunnon poppia.. kenties oopperalaulaja on ihan hyvä piristys näin välillä..

Tämän päivän vietin taas laulamisen merkeissä. Huomasi, että ei ole pitkään aikaan laulanut kahta päivää putkeen, koska ääni oli tänään jo suhteellisen väsynyt iltapäivästä. Hyvin kuitenkin jaksoi ja siitä suurin kiitos kuuluu loistavalle porukalle! Kevätkonsertit häämöttävät nurkan takana ja uutta ohjelmistoakin täytyy alkaa treenaamaan ihan kunnolla. Nyt ääni saa kuitenkin levätä hyvän aikaa.

Emmoista höpöttelen vaikka huomenna. Täytyy alkaa pakkaamaan. Huomenna lähden kotia kohti taas.. onneksi pääsen autolla niin voin raahata mukana kaikki vanhat nuotitkin (joista osa olisi ehkä joskus pitänyt jonnekin palauttaa) :) Pääsen laulamaan ja soittamaan ihan omassa rauhassa.

lauantai 14. maaliskuuta 2009

Musiikkia muodossa ja toisessa..

Onpas ollut musiikin täyteinen ilta.. ja sitä ennen kävin laulamassa päivän. Oli kyllä ihan huippua päästä taas tytsyjen kanssa treenaamaan kevätkonserttien ohjelmaa. Mukana oli tänään myös pikkiriikkisen äänenmuodostusta ja siitähän vastasi aina niin ihana Päivi :)

Ilta tosiaan on mennyt TV:n ääreen liimautuen. Ensin kyttäsin Emma-gaalaa ja sitten Melodifestival 2009-lähetystä (eli Ruotsin Euroviisun valinta tälle vuodelle). Ohjelmat menivät osaksi päällekkäin ja siinä sitten yritin parhaan taitoni mukaan harrastaa kanavan vaihtelua.. täytyy myöntää, että totaalisena Euroviisuhulluna tuo Ruotsin finaali vei voiton tiukassa kanavanvaihtokisassa aina välillä.

Molemmista höpöttelen vähän myöhemmin (kenties jo huomenna).. Kohta täytyy antaa NukkuMatin viedä unien ihmeelliseen maailmaan, koska aamulla täytyy klo 9.00 olla taas reippaana laulamassa ja aamulla täytyy vielä siivota. (Kyllä se on mahdollista.. vanhempani lähtivät eilen päivällä mökille ja jo nyt kaikki 120 neliötä on kaaoksen vallassa)

keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Euroviisupörinää.. ja vähän muutakin.

Kirjoittaminen on nyt kyllä jäänyt todella vähälle. On ollut niin kamalan paljon kaikkea muuta. Voinkin sitten saman tien paasata vähän Euroviisuista. Nyt täytyy sanoa, että en ole ollenkaan tyytyväinen Suomen edustajaan. Saattaa johtua musiikkimausta tai siitä, että Waldo's People aiheuttaa minulle ihan kamalan yhteyden kaikkeen muuhunkin 90-luvun eurodanceen. Joidenkin mielestä valinta varmastikkin osui nappiin. Enkä minä sitä sano etteivätkö voisi menestyä. On ihan mahdollista, että pärjäävät hyvinkin, koska tuon tyylistä musiikkiahan sitä Euroviisuihin pusketaan vuosi vuoden jälkeen. Olisin kuitenkin halunnut, että Suomen edustaja olisi ollut vähän erilainen. No, kansa päätti ja siihen ei enää voi vaikuttaa. Itsekin äänestin, joten ainakin yritin vaikuttaa lopputulokseen.

Finaalilähetyksessä oli mielipiteitään kertomassa aina niin ihana Thomas Lundin!! Kaverit vähän naureskelivat kenties fanaattiselle toiminnalleni :) Yksi miinuspuoli kuitenkin oli. Thomas Lundin on vielä ihanampi silloin, kun puhuu ruotsia :) Siinä yksi syy miksi joskus olen sittenkin innostunut opiskelemaan ruotsia.

Viime viikonloppu meni siis kavereiden kanssa oleillessa (mm. Euroviisujen ja tupareiden muodossa) ja tulihan tuota baarissakin käytyä.. meni aika lujaa, mutta nyt on hyvä ottaa taas vähän rauhallisemmin.Oli kyllä niin mukavaa viettää taas aikaa ystävien kanssa. Puhua kaikesta mahdollisesta taivaan ja maan välillä. Sai olla vähän tyhmä eikä kukaan silti arvostellut. Tavoitteena on kuitenkin olla ensi perjantaina ihan sievästi.

Olin tänään taas pitkästä aikaa töissä. Enää ens viikolla muutama tunti jäljellä ja sitten on sekin kurssi pidetty ja mun opettajan ura taitaakin sitten jäädä siihen. Tosin Työvoimatoimistossa nainen kyseli, että olenko harkinnut opettajan uraa. Kyselihän tuo, että kiinnostaisiko jatko-opiskelut.. Vastasin, että voisihan nuita jatko-opiskeluja miettiä jahka ensin saisi vähän aikaa tehdä töitä. Kuitenkin viimeiset 15 vuotta istunut koulun penkillä.

Pitkästä aikaa tänään laitoin levysoittimeen Kaupunginorkesterin Aplodeja-levyn. Joskus aikoinaan yhtä biisiä tältä levyltä kuunneltiin aika paljonkin. Täytyy myöntää, että aika vähän on muita biisejä koskaan tullut kuunneltuakaan. Tykkään kuitenkin ihan älyttömästi tästä levystä. Tuo mieleen teinivuodet ja ainakin muutamat kotibileet. Levyhän on aika vanha.. tehty vuonna 2003. Siitä ei kuitenkaan ole kuin muutama vuosi aikaa kun levyhyllyyni tuon levyn jostakin bongasin. Siihen asti tiesin vain harvoja biisejä.. kokoelmalevyjen ja kavereiden kautta. Olen kuitenkin onnellinen, että olen tällaiseenkin yhtyeeseen matkallani törmännyt!

Sain vihdoin ja viimein luettua loppuun sen Emman, josta olen jo muutamassa postauksessa kirjoittanut. Olihan se kirjanakin hyvä. En voi verrata muihin Austenin kirjoihin, koska olen kaikki muut lukenut englanniksi ja tottakai se lukukokemus on aina silloin hieman erilainen.

Nyt iltojeni (ja joskus myös päivien) ilona toimii Torbjörn Flygt:n Alakynnessä. Eilen tuon kirjan aloitin ja olikin sitten pakko lukea ihan kunnon siivu. Löysin tuon kirjan Anttilan alennusmyynnistä enkä kyllä kadu sen ostamista. Onhan tuo kirja aika vanha, mutta ei se haittaa. Kertoo nuoresta pojasta, joka asuu yhdessä Malmön lähiöistä.. jotenkin tuo Ruotsi minua nyt vetää puoleensa :)

Taidankin mennä lukemaan.

perjantai 16. tammikuuta 2009

Kissaelämää...

...Niinpä niin. Ulkona paukkuu pakkanen ja minä vietän kirjaimellisesti kissaelämää. Tänään vihdoin saapuivat viikonlopun hoidokit. Kavereiden kaksi kissaa tulivat luokseni asustelemaan. Toinen niistä on ollut täällä aikaisemminkin, mutta toinen on ensimmäistä kertaa. Lähetys saapui kahden aikoihin iltapäivällä ja sen jälkeen eivät ole juuri mitään muuta tehneet, kuin nukkuneet. Nyt sitten heräilevät ja sehän tietää sitä, että yö tulee olemaan hyvin levoton.. myös minulla.

Pienempää kissaa haukotutti kovin heräämisen jälkeen. Nyt sitten makoilee sylissä samalla kun tässä kirjoitan. Huomaa kyllä, että virtaa alkaa löytymään. Mutta hei.. kissathan ovat yöeläimiä. Tämä kissa on siis näistä kahdesta nuorempi, mutta kenties painoltaan samaa luokkaa myös vanhemman kissan kanssa.. Joo. Ruoka maistuu. Tässä välissä ehti jo hyppiä tiskipöydälle ja kuulostaisi ihan siltä, kun se joisi vettä.. joko tiskialtaasta tai pöydällä olevasta lasista. Pienempi kissa siis vasemmanpuoleisessa kuvassa.



Tämä toinen kissa onkin sitten oma lukunsa sinänsä.. Väriltään täysin valkoinen.. silmät eri väriset.. ja kuurokin se sattuu olemaan. Tämä kissa on siis ollut luonani jo aikaisemminkin. Viime kesänä se oli hoidossani melkein viikon. Kuurouden takia tämä yksilö on aika säikky. Tykkään kuitenkin ihan älyttömästi. Oikealla oleva kuva on otettu viime kesän hoitoreissulta.


Ja niin. Kissojen hiekkalaatikko on sijoitettu asuntoni kylpyhuoneeseen. Joten ei tässä kämpässä saa enää vessassakaan enää rauhassa käydä. Aina seuraavat perässä. On kuitenkin kiva huomata, kuinka he muistavat minut.. eivät pelkää ollenkaan. Vastahan minä viime viikonloppuna heidän kanssaan aikaani vietin :)

Sitten Euroviisuihin. Kuulin aiemmin ystävältäni, että Sanin biisi ei tule olemaan minun makuani miellyttävä, mutta tämän illan karsinnat.. Se biisi oli jotakin sellaista mitä en halua kuulla enää koskaan. En tahdo ketään tällä mielipiteelläni suuttuttaa, mutta jotenkin se biisi oli vain jotakin ihan kamalaa. Tässä karsinnassa ei tosin ollut muitakaan hyviä biisejä.. ainakaan minun mielestäni. Mutta jokaisellahan saa olla omat mielipiteet.

Nyt leikittämään kissoja.. jos vaikka sen verran väsyisivät, etteivät valvota koko yötä.