torstai 2. huhtikuuta 2009

Siellä ja täällä.. vähän vaikka missä..

Eilen illalla kotiuduin jälleen. Päivän olen pessyt pyykkiä ja nyt pakkaan jälleen.

Viime lauantaina ja sunnuntaina oli kolmen kuoron konsertit. Konsertit menivät omasta mielestäni ainakin hyvin.. ja monen muunkin. Kenties lauantaina Oulussa meni jopa hieman paremmin ainakin oman kuoromme osuus. Mutta ei se silti sunnuntainakaan huonosti mennyt :) Sunnuntain konsertin jälkeen oli vielä tarjolla kakkua ja kahvia kuoronjohtajamme kunniaksi.. hänelle kun itse Presidentti myönsi musiikkineuvoksen arvon.

Sunnuntaina tulikin sitten pohjoisen tyttö käymään kotonaan ja hänen kanssaanhan ne päivät sitten menivätkin aika pitkälti.. oli taas vähän kökköjä juttujakin liikkeellä, mutta no.. elämä voittaa.

Huomenna aamuapäivällä auto starttaa kohti Pudasjärveä ja Iso-syötettä.. mennään siis porukalla mökkeilemään. Lauantaille olisi luvassa pilkintää.. pitää siis raahata toppavaatteet mukana. Saappaat voisivat jäällä olla parhaat kengät, mutta huomasin tänään, että omani ovat mitä todennäköisimmin vanhempieni luona, joten toivottavasti talvikenkäni yhä edelleen pitävät edes vähän vettä.

Sunnuntaina sitten jälleen kotiudun sen verran, että puran tavarat ja pakkaan uudestaan.. sunnuntaina noin klo 23.30 on sitten lähtö kohti Helsinkiä.. jos sitä vaikka nyt jo vähän katselisi mitä sinne ottaa mukaan niin ei tule ihan älytön kiire sitten sunnuntaina.

Ai niin.. Olen tässä viimeisen viikon aikana kuunnellut aika paljon PMMP:n uutta levyä, mutta sanon siitä muutaman sanasen vasta sitten kun minulla on kunnolla aikaa.. eli heti kun saan taas elämän rauhoittumaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti