torstai 9. huhtikuuta 2009

Väsyneen matkaajan iloiset matkamuistot

Kotiuduin toki jo tiistai-iltana, mutta eilinen meni nukkuessa ja hengaillessa :)

Sunnuntaina siis lähdettiin matkaan 54 ihmisen voimin.. yritin matkalla nukkua, mutta istaallaan nukkuminen bussissa ei ole mitään herkkua ja unet jäivät varmaankin johonkin muutamaan tuntiin. Maanatai-aamuna sitten n. klo 9.00 alkoi vierailu Fazerin tehtaalla, jossa saatiin syödä niin paljon suklaata kuin haluttiin ja mukaankin saatiin vielä tuollaiset pienet tuotepaketit
Mukaan siis saatiin väähn suklaata, karkkia, Paussi-keksekä ja Ruosipuikuloita :) Oli siis erittäin kivaa ja mielenkiintosta siellä ja Oululaista osaamista prmotottiin ihan urakalla eteenpäin :) Fazerilta matka jatkui Espooseen ja Orionille. Sekä Fazerilla että Orionilla oli kyllä panostettu vierailuun ja ainakin minä tykkäsin siitä, että kerotivat asioista meidän kantilta. Itse kävin tuolla Orionilla tutustumassa synteesilabraan ja no.. eihän se ihan minun suuntautumistani vastaa, mutta mielenkiintoinen se oli.. Olisin kuitenkin ehkä halunnut nähdä sen paikan, jossa kuulemma oli 40 HPLC-laitetta vierekkäin :) Myös Orionilta saatiin tuotepaketit, mutta omani tipahti kai bussiin, koska en ole sitä mistään löytänyt.. pussukka sisälsi kuitenkin kosteusvoidetta, huulirasvaa, puhdistusainetta ja vitamiinitabletteja.

Espoosta matkasimme sitten satamaan, jossa veimme laukut säilytykseen ja sitten lähdimmekin kaupunkia kohti. Käytiin tyttöjen kanssa Rossossa syömässä.. Itse söin vegepastaa ja oli kyllä ihan älyttömän hyvää, mutta toisaalta Rosson pastat on aina aika vakiokamaa, eli taatusti hyvää. Rossosta mentiin Kamppiin, jossa yritettiin muka jotakin ostaa, mutta koko porukan yhteinen ostosmäärä oli kahdet korvikset :) Oli vähän sellanen hassu fiilis eikä oikein jaksanu. Treffatiin siinä kuitenkin viimeinen hyttimme asukas ja lähdimme käymään olusilla. Tyttöset odottelivat meitä jo ja olivat valinneet paikaksi Chaplinin, johon suurin syy oli varmaankin 3 €:n iso olut :) Siitä sitten matkamme jatkuikin satamaan. Laivalla oli esiintymässä Kike Elomaa.. ei ihan minun makuuni, mutta kyllähän tuo meni. Kahden jälkeen baari sulkeutui, mutta kas kas.. me saimme luvan kanssa juoda discossa omia juomiamme. Varmaankin ajattelivat, että pidämme hirvittävää meteliä jossakin käytävässä ellemme saa juoda discon tiloissa :) Nukkumatti kutsui minua puoli kuuden aikaan.. siinä välissä ehdimme yhden pojan kanssa pelastaa maailmaa etsimällä hukkaan menneitä ihmisiä :) Aamulla herätys siinä yhdeksän maissa.. Väsyneenä raahauduin bussiin kun laiva oli satamassa puoli 11 aikaan.

Ai niin. Kävinhän minä vähän karkkiakin ostamassa, jotta olisi jotakin tuliaisiakin :)Läjästä pingiviinit ovat iskälle (sille pitää aina tuoda joka paikasta juuri nuita), lakupiiput ovat itselleni, Malacon karkkipussit kaikille kavereille pääsiäistä ajatellen, Appelsiinikrokantti mammalle ja Tobleronet saa syödä se, kuka ensiksi ehtii :) Mutta siinäpäs ne tuliaiset sitten olivat.

Tulomatkalla kävimme vielä Lempäälässä Kiillon liimatehtalla.. matka sai kuitenkin yllättävän käänteen hieman ennen lempäälää, kun unen läpi kuulin epämääräisiä ääniä ja tunsin voimakkaan jarrutuksen.. Bussistamme räjähti kaksi rengasta. Jouduimme siinä sitten hieman odottelemaan länsilinjojen bussia, joka vei meidät lopulta tehtaalle (osa lähti kärsimään krapulaa lähimmälle huoltoasemalle, jossa heitä oli uhattu porttikiellolla). Lähtö Kiillolta hieman myöhästyi, mutta lopulta pääsimme takaisin omaan bussiimme ja matka kohti Oulua saattoi alkaa. Kotona olimme n. 23.30, eli aikalailla sellainen kahden vuorokauden reissu oli.

Juuri äsken sain linkin laivamatkalla otettuihin valokuviin ja täytyy sanoa, että ovat muuten ihan kamalia. En halua enää koskaa nähdä niitä missään. Itse olen onneksi vain korkeintaan 5 kuvassa, mutta ne ovat niin kamalia ettei tosikaan. Mutta kaiken kaikkiaan varsin mukava reissu oli. Jäi hieman univelkaa, mutta sekin on jo melkein hoidettu pois. Kiitos kaikille ihanille. Ja varsinkin Helsingin tytölle, jolle meinasi satamassa tulla tippa linssiin. Kyllä me vielä nähdään.. et sinä niin helpolla meistä eroon pääse (ja muista lupaus, että työhaastis tilanteissa majoitat) :)

Nyt tää tyttö menee siivoamaan. Illalla täytyy taas vaihteeksi pakata, koska huomenna lähden kotikaupunkia kohti ja sitten taas vähän mökkeilemään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti