lauantai 12. kesäkuuta 2010

Vesisade-Sadevesi

Ensimmäinen työviikko uudessa työpaikassa on nyt sitten ohi ja voin vain sanoa, että tykkään! Porukka on ihan huippua! Ei sen enempää sitten töistä.

Eilen aamulla paistoi aurinko kun lähdin.. kotiin tullessa vettä satoi kaatamalla. Tuloksena läpimärät vaatteet ja hiukset. Pikaisen suihkun ja ruokailun jälkeen lähdinkin sitten treffaamaan kaveria. Siitä se ajatus sitten lähti. Tytsy istui muutaman työkaverinsa kanssa yhdessä rautatieaseman lukuisista baareista. Yhdet siinä.. syömään Iguanaan ja lopulta sitten Bäkkärille nauttimaan rock-musiikista. Suosittelen kyllä Iguanan ruokaa ja palvelua. Itse en tilannut ruokaa, vaan rääpin sitten kaikkien muiden lautasilta :) Mutta ainakin tonnikala-katkarapu-aurajuusto -pizza oli todella hyvää.. aurajuustoakaan ei ollut likaa.. pieni miinus tosin hieman kärventyneestä pohjasta.

Bäkkärillä jaksettiin istua muutama tunti.. sitten alkoi väsy painamaan silmiä ja päätin lähteä kotiin. Herrat jäivät vielä sinne kun me neidit lähdimme nukkumaan. Josko sitä tänään vaikka uudestaan jonnekin :) Tosin tuo tuuli ja vesisade ei hirvittävästi houkuta lähtemään ulos.. mutta jos sitä kuitenkin suuntaisi illalla Munkkiniemeen ja siitä sitten jonnekin. Täytyyhän sitä tutustua uuteen kotikaupunkiin :) Kiitos vielä kaikille, jotka eilen mukana hengas.. eli siis neiti ja neidin työkaverit :) Hullua porukkaa te ootte.. mutta ei kait minullakaan tieten ole ihan kaikki muumit laaksossa :)

Jotenkin hassua, että olen asunut tässä asunnossa vasta viikon.. jotenkin tämä aika tuntuu paljon pidemmältä. Saattaa tietenkin johtua siitä, että kaikki on uutta ja ihanaa. Ehkä se karu todellisuus jossakin vaiheessa iskostuu päähän..siis se, että ei se töihin herääminen kl. 06.00 ole koskaan kivaa :) Nyt kaikki vielä menee uutuuden innolla. Osa Vallilastakin on vielä tutkimatonta aluetta. Kävin viikolla kävelyllä muutaman kerran, mutta en vielä viitsinyt mennä kovin kauas.. niinpä kiertelin enemmänkin tuossa melkein takapihalla olevien puisten pientalojen seassa.

Toivottavasti ensi viikonloppuna paistaa aurinko.. pääsisi vähän kiertelemään kaupunkia. Ei siinä.. pääsisihän sitä nytkin, mutta jotenkin tuo hillitön myrsky ei innosta. Onhan tässä vielä aikaa :) Nyt taidankin lähteä suihkuun.. jos jaksais vähän panostaa hiustenkin laittoon tänään :)

Hyvää viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti