sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Valmis analyytikko

Kiirettä on pitänyt muutaman päivän.

Perjantaina sain viimein paperit ulos ammattikorkeasta. Olen nyt siis virallisesti laboratorioanalyytikko. Juhlassa sai jopa kahvia ja mansikkakakkua. Opettajat "omalla puolella" onnittelivat ja kyselivät onko rankkoja juhlia tiedossa.. Eipä ollut ei.

Lähdin perjantaina illalla ajelemaan kotikotia kohti. Porukat ovat ulkomailla, joten koko talo oli käytettävissä. Perjantai-illan istuin kaverin ja hänen äitinsä kanssa katsoen taitoluistelua ja Euroviisujen karsintoja. Lauantain istuin kotona ja kirjoitin muutaman työhakemuksen. Toinen on vielä lähettämättä, mutta jospa sen vaikka huomenna saisi postiin. Pitäisi kai ilmottautua työttömäksi työnhakijaksi.

Tänään kävinkin sitten laulamassa klo 9.00-16.00. Oli kivaa laulaa taas ja nähdä kaikkia ihmisiä. Tosin meitä ei ollut kuin 11 laulamassa, koska flunssa-aalto on pyyhkinyt myös meidän riviämme. Hyvin pärjättiin kuitenkin pienemmälläkin porukalla. Treenien jälkeen kirjoittelin sitten kevätkokouksen pöytäkirjan. Huomenna sitä vähän muokkailen ja sitten on sekin valmis.

Tietokone on siis vallannut elämäni. Onneksi työhakemukseen ja pöytäkirjaan on olemassa jo valmiit mallit, niin ei tartte ihan puhtaalta pöydältä lähteä. Työhakemuksen kanssa olen vain niin tarkka.. tuntuu, että se ei ole koskaan tarpeeksi hyvä, mutta en kuitenkaan keksi enää mitään lisättävää siihen.. tai en tiedä miten sitä enää voisi paremmin muotoilla.

Nyt villasukkaa kutomaan ja TV:tä katsomaan. Ja voisimpa yksiä tänään saatuja nuottejakin vähän vilkaista. Postailen joskus vähän enemmällä energialla lisää.

1 kommentti:

  1. hei kuule, ootko ollu oulussa biokemian laitoksella? kuulostat liian tutulta ;)

    VastaaPoista