perjantai 16. tammikuuta 2009

Kissaelämää...

...Niinpä niin. Ulkona paukkuu pakkanen ja minä vietän kirjaimellisesti kissaelämää. Tänään vihdoin saapuivat viikonlopun hoidokit. Kavereiden kaksi kissaa tulivat luokseni asustelemaan. Toinen niistä on ollut täällä aikaisemminkin, mutta toinen on ensimmäistä kertaa. Lähetys saapui kahden aikoihin iltapäivällä ja sen jälkeen eivät ole juuri mitään muuta tehneet, kuin nukkuneet. Nyt sitten heräilevät ja sehän tietää sitä, että yö tulee olemaan hyvin levoton.. myös minulla.

Pienempää kissaa haukotutti kovin heräämisen jälkeen. Nyt sitten makoilee sylissä samalla kun tässä kirjoitan. Huomaa kyllä, että virtaa alkaa löytymään. Mutta hei.. kissathan ovat yöeläimiä. Tämä kissa on siis näistä kahdesta nuorempi, mutta kenties painoltaan samaa luokkaa myös vanhemman kissan kanssa.. Joo. Ruoka maistuu. Tässä välissä ehti jo hyppiä tiskipöydälle ja kuulostaisi ihan siltä, kun se joisi vettä.. joko tiskialtaasta tai pöydällä olevasta lasista. Pienempi kissa siis vasemmanpuoleisessa kuvassa.



Tämä toinen kissa onkin sitten oma lukunsa sinänsä.. Väriltään täysin valkoinen.. silmät eri väriset.. ja kuurokin se sattuu olemaan. Tämä kissa on siis ollut luonani jo aikaisemminkin. Viime kesänä se oli hoidossani melkein viikon. Kuurouden takia tämä yksilö on aika säikky. Tykkään kuitenkin ihan älyttömästi. Oikealla oleva kuva on otettu viime kesän hoitoreissulta.


Ja niin. Kissojen hiekkalaatikko on sijoitettu asuntoni kylpyhuoneeseen. Joten ei tässä kämpässä saa enää vessassakaan enää rauhassa käydä. Aina seuraavat perässä. On kuitenkin kiva huomata, kuinka he muistavat minut.. eivät pelkää ollenkaan. Vastahan minä viime viikonloppuna heidän kanssaan aikaani vietin :)

Sitten Euroviisuihin. Kuulin aiemmin ystävältäni, että Sanin biisi ei tule olemaan minun makuani miellyttävä, mutta tämän illan karsinnat.. Se biisi oli jotakin sellaista mitä en halua kuulla enää koskaan. En tahdo ketään tällä mielipiteelläni suuttuttaa, mutta jotenkin se biisi oli vain jotakin ihan kamalaa. Tässä karsinnassa ei tosin ollut muitakaan hyviä biisejä.. ainakaan minun mielestäni. Mutta jokaisellahan saa olla omat mielipiteet.

Nyt leikittämään kissoja.. jos vaikka sen verran väsyisivät, etteivät valvota koko yötä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti