Erästä blogia lukiessani aloin miettimään omaa asumishistoriaani ja tulin siihen tulokseen, että minulla on kyllä aina ollut suhteellisen kivoja naapureita :)
Asuin koko lapsuuteni maalla, jossa sai mekastaa niin paljon kuin sielu sieti, koska lähimpiin naapureihin oli jonkun verran matkaa. Lähimmät naapurit ovat toki kuuloetäisyydellä, mutta eipä heitä koskaan ole minun pitämäni metakka haitannut. Kun sitten lähdin opiskelemaan, odotin kauhulla muuttoa kerrostaloon, koska olin kuullut monenlaisia kauhutarinoita kyttäävistä naapureista, korviahuumaavasta metelistä öisin, ainaisesta koirien haukunnasta jne.
No mutta kuinkas kävikään.. Olen nyt asunut samassa asunnossa hieman yli 4 vuotta ja en ole kertaakaan menettänyt hermojani naapureihin enkä myöskään itse ole ottanut vastaan yhtään ainoaa valittavaa sanaa. Alapuolellani on vain "kanankopit" eli ne sellaiset varastokomerot (vai mitä ne oikealta nimeltään ovatkaan), toisella puolella on asunut sama naapuri koko ajan, toiselle puolelle on asukkaat vaihtuneet varmaan 2 tai 3 kertaa (en oikeastaan ole tämän hetkisiä asukkaita koskaan edes nähnyt) ja yläpuolella ainakin yksi lapsi (+äiti tai isä tai molemmat.. sitä en tiedä). Toisen puolen naapurilla on joskus ollut riitaa naisystävänsä kanssa ja pääsin muutaman sanan verran siitä osalliseksi, mutta ei se minua koskaan häirinnyt, koska kuulin vain ne sanat, joissa ääntä korotettiin erittäin paljon.. eikä tuotakaan tapahtunut kuin muutaman kerran. Toisella puolella katsotaan tiiviisti jääkiekkoa ja jalkapalloa.. osaan iloita ja surra mukana, koska yleensä siellä on kisakatsomo, joka eläytyy peliin todellisella tunteella. Yläkerran lapsi on muutaman kerran itkenyt, mutta sitähän lapset tekevät. Niin ja jossakin saattaa joskus haukkua koira, mutta ei se ole minua koskaan häirinnyt.
Kerrostaloon muuttaessani otin sen asenteen, että ääniä kuuluu ja niitä kuuluukin kuulua. Minua ei häiritse normaalit elämän äänet (korkokenkien kopina rapussa, lasten itku, pihalta kuuluvat äänet jne.). Kiitos naapureiden, en ole koskaan joutunut kokemaan yöllisiä bileitä tai ihan järkyttävän isolla kuuluvaa musiikkia. Muutamissa omissa illanistujaisissa on musiikki saattanut pauhata hieman liian isolla ja iso kiitos naapureille, että ovat olleet niin suopeita (tosin ei nuita illanistujaisia ihan älyttömän usein edes ole).
Onko minulla vain ollut niin hyvä tuuri, että en ole joutnut kokemaan niitä kauhukuvia kerrostalonaapureista vai osaanko sulkea silmät ja korvat ainakin joiltakin asioilta?? Sitä en tiedä, mutta kyllä 4 vuotta samassa asunnossa on ainakin minun ystäväpiirissäni aika pitkä aika.
Pohdiskelevaa ja iloista perjantaita kaikille! Minä jatkan ainakin tämän viikonlopun täällä maalla peltojen keskellä.. huomenna pääsee taas treenaamaan, mutta saas nähdä antaako uudelleen noussut kurkkukipu minulle mahdollisuutta yrittääkään laulaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti